Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa - liikuntaa

Katselen kahdeksan vuoden ikäistä poikaa pihassamme, kun hän laskee jyrkähköä mäkeä kapealla laudalla seisten. Ei horju, ei heilu, tasapaino on melko vakaa. Kun Helena ohjaa meidät jumppatunnilla seisomaan varpaillamme, se on siinä ja siinä että tasapainoni säilyy. Vaikeuksia tulee varsinkin silloin, kun samanaikaisesti pitää nostaa kädet ylös ja laskeutua varpailta hitaasti alas.

Onko tasapaino siis nuoruuden etuoikeus? Varmaankin, mutta myös harjoituksen tulos. Kun Eemelillä ei ole vuosiin ollut suorinta reittiä minnekään, vaan eteneminen tapahtuu kallioiden ja aitojen yli kiipeämisellä, on harjoitus tuottanut tulosta. Mutta aina voi jokainen ja olisi syytä, kehittää  tasapainoaan. Perusterveen ihmisen pitäisi välillä kävellä muuallakin kuin tasaisella kadulla. Ja ihan oikeasti kävellä eikä tepsutella, ellei ole pakko.

Meillä on juoksukouluja, mutta meillä pitäisi olla myös kävelykouluja. Kai siis jokainen osaa kävellä? Osaako todella? Nuoretkin naiset kulkevat kummallisen vinksahtelevasti. Sen verran voisimme kävelytapaamme tarkkailla, ettei se turhan varhaisessa vaiheessa menisi laahustamiseksi tai töpöttämiseksi. Jos jalka kerran vielä nousee. Rollaattorivaihe on sitten eri asia. Iän myötä askel sekä lyhenee että vauhti hidastuu. Kuitenkin itse voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti se tapahtuu.

Sitten ovat tietysti ne raput. Rappujen kävelyä suositellaan kaikille. Meillekin, jotka emme enää hae rappukävelystä pyöreyttä peppuihimme. Hissin vetovoima on kova, mutta eihän jokaisena päivänä tarvitsisi  kävellä  seitsemänteen kerrokseen. Mutta edes joskus - säännöllisesti. Ainakin silloin, kun ei ole kantamuksia. Olen itse siinä "onnellisessa" asemassa, että neljä kerrosta on käveltävä päivittäin useampaan kertaan, halusi tai ei. Sanonkin rappusia ilmaiseksi kuntosalikseni tai toisaalta asuntoni lisäarvoksi.

Yrityksistä huolimatta en saa itseäni kuntosalille. Olen aloittanut ja olen lopettanut ainakin muutaman kerran. Kävely, voimistelu ja uinti ovat lajeja, joita voi harrastaa ympäri vuoden. Voisin  kyllästymiseen asti puhua voimistelun tärkeydestä. Sen keskivartaloa vahvistavan ja liikkuvuutta lisäävän ja säilyttävän voimistelun puolesta. Harjoituksia voi tehdä kotonakin, mutta parasta olisi olla ohjatussa ryhmässä. Ja tässäkin pätee se vanha sanonta - koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Golfin aloitin aika vanhana. Osin varmaan siksikin swingit ja chipit eivät ole iskostuneet lihasmuistiini sillä tavoin kuin olisi toivottavaa. Silti olen onnellinen, että opettelin lajin, sillä siinä yhdistyy mainiosti kävely, vartalon käyttö, ajattelu ja sosiaalisuus. Kaikkea sitä mitä tarvitsemme. Kävelykilometrejä tulee helposti yli kymmenen. Kiehtovinta on lajin haasteellisuus. Siinä harva tulee koskaan täysin valmiiksi.

Risto Eskelisen piirros liikkuvasta mallista

Kesälauantai kaupungissa

Lauantaina aamupäivästä Hakaniemen torille ja halliin. Minnekäs muuallekaan kesällä. Hyppäsin ratikasta Toisen linjan kulmassa ja ylitin  kadun nopeasti ratikan edestä. Ystävällinen mies pysäytti minut sanomalla, että on tapahtunut paljon onnettomuuksia juuri tuollaisessa tilanteesssa missä hetki sitten olin ollut.  Eli ylitin kadun katsomatta tuleeko ratikan takaa autoja. Hän huomautti minulle hyvin kauniisti huolettomasta kävelystäni. Ei sanonut sitä suoraan, mutta sanoi kuitenkin.

Sitten torille. Ostin omenia vanhemmalta mieheltä.

- Ovatko nämä omenat ihan omista puistasi?
-  Oi minulla on kokonainen omenatarha, mies vastasi.  Olen sotavuosien lapsia, en ole koskaan ryypännyt vaan olen sijoittanut ja sijoittanut ja tehnyt paljon töitä. Tuntuu hyvältä kun edelleen jaksaa. Ja myi omeniaan ja kukkasia jo uudelle asiakkaalle iloisena ja hyväntuulisena, omenatarhan mies.

Savukala kuuluu kesään ja vaasalaisen Sundomin savusiika erityisesti. Ostin yhden ja totesin, että viime kerralla suola oli ihan kohdallaan.
- Joo, helsinkiläisille pitää olla vähemmän suolaa, sanoi hän, tummaksi paahtunut myyjä.
Tätä en ollut tullut koskaan ajatelleeksi. Ovat siellä Vaasan suunnalla siis tottuneet laittamaan kalaansa suolaa vähän reilummin kuin mitä me täällä haluamme.

Palasin kantamuksieni kanssa ratikkapysäkille. Ja kuinka ollakaan, siellä odotteli kulkuneuvoa  tapaamani ystävällinen mies.
- No hei, mehän tapaamme taas, sanoin kuin vanhalle tutulle.  Keskustelimme siitä miten ei pitkään aikaan tapaa jotain tuttua ihmistä ja sitten yhtäkkiä näkee häntä yhtenään.  Siihen sitten osui paikalle miehen tuttu, joka kyselemään mihin olet menossa.

Ehätän vastaamaan: Karhupuistoon (seuraava pysäkki).Minulla on nimittäin sellainen suu, että sieltä vain joskus lähtee sammakoita niin nopeasti,etten millään ennätä niitä nielaista.
Vieras mies katsoi minua hetken ja sanoi: olette molemmat kumppanisi kanssa yhtä kovia valehtelemaan.
Oli pakko ja nopeasti sanoa, ei, me  emme tunne toisiamme ollenkaan.

Siirryin vähän etäämmälle suuren suuni kanssa. Nousimme yställisen miehen kanssa samaan ratikkaan. Kun jäin ratikasta pois, hän heilutti iloisesti kättään ja minä vastasin, tavataan taas.

Olipa mukava kauppareissu.

Vähän lisää feminismiä

Jos on uskominen kaikkeen siihen mitä somessa liikkuu, ei syksystä olekaan tulossa vain sote -syksy, vaan  myös feministisyksy. Näin kirjoittavat alan naiset.  A-studio istutti vastakkain Eveliina Talvitien ja perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon, vastakkaisia ajatuksia feminismistä esittäviä.

Tästä keskustelusta on lähtenyt liikkeelle uusi  keskustelu, jossa on taivasteltu vain yhtä asiaa: miten puoluesihteeri saattoi sanoa jotain sellaista kuin sanoi.  Hän vastasi kysymykseen, miksi vain  neljä prosenttia naisista kannattaa persuja: siksi kun puolueen asiakeskeisyys erottaa meidät  tunnepohjaisesta politikoinnista, ja että tämä asiakeskeisyys ei kiehdo naisia, koska naisilla usein tunne määrää tekemisen. Eli siis miehet äänestävät asiaa, naiset äänestävät tunteella. Apua!

 Puoluesihteeri voi ja ehkä hänen pitää näin sanoakin, koska hän on jo työnsä puolesta ammattikehtaaja. Silti väite olisi sopinut paremmin entisajan tv -ohjelma ilkamiin.
Hassuinta on tietysti se, että perussuomalaiset populistisena puolueena on itse vedonnut varsin vahvasti tunteisiin. Siitä on esimerkkejä vaikka kuinka ja paljon.

Sosialidemokraattiset naiset pohtivat järjestön nimen muuttamista feministiseksi. Eivät muuttaneet. Vasemmistoliitossa on ollut esillä samantyyppinen ajatus. Ei ole ottanut tulta. Mutta yhtäkaikki liikettä on enemmän. Suomeen yritetään perustaa feministipuoluetta, nimien keruu on meneillään.  Tulevalle (?) puolueelle tärkeitä ovat sukupuolen tasa-arvo, syrjimättömyys ja inhimillinen turvallisuus.  Ainakaan otsikkotasolla nämä eivät millään tavoin erotu useimmista muista puolueista.

  Rosa Meriläinen ja Saara Särmä ovat olleet kirjoittamassa kirjaa "Anna mennä-opas hauskempaan elämään".  En ole teosta vielä lukenut, mutta perehdyin siihen otsikkotasolla. Kirjoittavat naiset ovat feministejä, jotka kyllä kehtaavat. Niin se vaan on, että ollakseen näkyvästi feministi, onkin kehdattava paljon. Heille se ei taida olla ongelma, koska sanovat feminismin tekevän elämästä vapaampaa ja hauskempaa, siksi niin miesten kuin naisten kannattaisi olla feministejä.

Joskus, aika useinkin olen kyllä ajatellut, ettei olisi yhtään pahitteeksi, jos meissä naisissa olisi vähän enemmän feminismiä. Niin parisuhteessa kuin työelämässäkin.  Siis sellaista feminismiä, joka tarkoittaa itsensä ja omien oikeuksiensa, halujensa ja tahtojensa hyväksymistä.  Ettei siihen hyväksyntään tarvita miestä tai toista naista.

Tätä elämää voi hyvin elää niin ettei minään päivänä kohtaa ensimmäistäkään omaan sukupuoleensa liittyvää ongelmaa.  Sitten kun sen kohtaa, hetki  voi olla järisyttävä.

Juha Tammenpään kuvat ovat monikasvoisia.

Kaikkea on mitattava - kävelyäkin

Ystäväni kirjoitti viisaan ja sivistyneen blogin kävelemisestä (löytyy osoitteesta: aieaikeet.blogspot.com). Kävelystä voi siis kirjoittaa vaikka runon kielellä. He jotka ovat kulkeneet useita päiviä kestäneitä pyhiinvaellusreittejä, osaavat ehkä sanoa, saivatko kävellessään sielulleen rauhan. Jos sitä nyt edes olivat hakemassa.

Kävely on erinomainen tapa siirtyä paikasta toiseen. Mutta lisäksi se on todella arvokas tapa pistää energiat liikkeelle myös aivoissa, ei vain lihaksissa.On sanottu, että jo seitsemän minuutin kävely auttaa avaamaan aivojen tukokset.

Kävellenkin voi kohentaa kuntoaan varsinkin jos sauvat ovat mukana. Sauvakävelyn suurin buumi näyttää kuitenkin olevan ohi. Näin ainakin luulen, koska sen verran harvakseen sauvojen kanssa kulkevia näkyy. Sen sijaan juoksijoita ja hölkkääjiä riittää. Aika monella on ranteessaan sykettä mittaava "kello", joka kerrtoo kunnollesi sopivan vauhdin. Ehkä se kertoo monta muutakin asiaa. Silloin ennen riitti kunhan puuskutit ja sait pääsi ja paitasi märiksi.

En kuuna konsanaan ole ajatellut itse tarvitsevani tällaista itseäni ja omia tekemisiäni mittaavaa välinettä. Vaan kuinkas kävikään. En "kelloa" oikeasti olisi tarvinnut, mutta joku - kuka lie - luo meille näitä tarpeita. Yhtäkkiä vain tuntui siltä, että olisihan se mukava lelu. Koko ajatus lähti liikkeelle ystäväni (terveisiä vaan Pertunmaalle) viestistä, jossa hän kehui mitä kaikkea ranneke kertoi hänen aktiivisuustasostaan - Kuhmon musiikkipäivillä!

Jos kerran Kuhmossa, niin kai se nyt on jos ei välttämätön, niin ainakin tarpeellinen golfkentällä. Eipä tarvi enää selitellä liian lyhyitä/pitkiä lyöntejään sillä, etten osannut arvioida matkaa. Nyt alan ymmärtää myös, miksi jatkuvasti ostan uusia kävelykenkiä. Yhtenä päivänä, (johon sisältyi myös golf) tuli askelia lähemmäs 19000. Uskoako vai ei. Pelkkä askelien määrä tuskin nostaa kuntoani, mutta kuluttaa ainakin kenkiä.

Vielä yksi puolustus (!?) rannekkeen ostamiselle: sitten kun laiskistun, vanhenen ja väsyn, ehkä väline motivoi minut liikkeelle. Mistähän saisi aivoilleen samanlaisen?

Joskus aurinko on liian polttava, Suomessakin.