Onko tasapaino siis nuoruuden etuoikeus? Varmaankin, mutta myös harjoituksen tulos. Kun Eemelillä ei ole vuosiin ollut suorinta reittiä minnekään, vaan eteneminen tapahtuu kallioiden ja aitojen yli kiipeämisellä, on harjoitus tuottanut tulosta. Mutta aina voi jokainen ja olisi syytä, kehittää tasapainoaan. Perusterveen ihmisen pitäisi välillä kävellä muuallakin kuin tasaisella kadulla. Ja ihan oikeasti kävellä eikä tepsutella, ellei ole pakko.
Meillä on juoksukouluja, mutta meillä pitäisi olla myös kävelykouluja. Kai siis jokainen osaa kävellä? Osaako todella? Nuoretkin naiset kulkevat kummallisen vinksahtelevasti. Sen verran voisimme kävelytapaamme tarkkailla, ettei se turhan varhaisessa vaiheessa menisi laahustamiseksi tai töpöttämiseksi. Jos jalka kerran vielä nousee. Rollaattorivaihe on sitten eri asia. Iän myötä askel sekä lyhenee että vauhti hidastuu. Kuitenkin itse voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti se tapahtuu.
Sitten ovat tietysti ne raput. Rappujen kävelyä suositellaan kaikille. Meillekin, jotka emme enää hae rappukävelystä pyöreyttä peppuihimme. Hissin vetovoima on kova, mutta eihän jokaisena päivänä tarvitsisi kävellä seitsemänteen kerrokseen. Mutta edes joskus - säännöllisesti. Ainakin silloin, kun ei ole kantamuksia. Olen itse siinä "onnellisessa" asemassa, että neljä kerrosta on käveltävä päivittäin useampaan kertaan, halusi tai ei. Sanonkin rappusia ilmaiseksi kuntosalikseni tai toisaalta asuntoni lisäarvoksi.
Golfin aloitin aika vanhana. Osin varmaan siksikin swingit ja chipit eivät ole iskostuneet lihasmuistiini sillä tavoin kuin olisi toivottavaa. Silti olen onnellinen, että opettelin lajin, sillä siinä yhdistyy mainiosti kävely, vartalon käyttö, ajattelu ja sosiaalisuus. Kaikkea sitä mitä tarvitsemme. Kävelykilometrejä tulee helposti yli kymmenen. Kiehtovinta on lajin haasteellisuus. Siinä harva tulee koskaan täysin valmiiksi.
Risto Eskelisen piirros liikkuvasta mallista