Siitä
on aika kauan, kun olen viimeksi saanut herkutella tällaisilla sivistävillä,
ajatuksia herättävillä kirjoilla. Tässä malliksi ihan muutamia
ajatuksenpoikasia.
On jännittävää ajatella, kuinka pitkää perimää kuljetamme
mukanamme. Niin kuin tämä ahmimisen
kulttuuri. Syömme enemmän kuin
tarvitsemme. Ja syömme runsaita
kaloreja. Keittiömme jääkaappi on täynnä
ruokaa, meidän DNA:mme luulee meidän edelleen elävän savanneilla. Runsaan ja
rasvaisen ruoan nauttiminen on vaistoissamme, kertovat tutkimukset.
”Siinä
missä vuonna 2010 liikalihavuus ja siihen liittyvät sairaudet tappoivat noin
kolme miljoonaa ihmistä, terroristit tappoivat koko maailmassa 7697 ihmistä.
Keskimääräiselle amerikkalaiselle tai eurooppalaiselle Coca-Cola on paljon
tappavampi uhka kuin al-Qaida.”
Yksi historian rautaisimmista laeista on se, että
ylellisyydet ovat meille välttämättömiä.
Kun totumme johonkin, alamme pitää sitä itsestäänselvyytenä, jota ilman
emme voi olla. Miten on käynyt
nykyaikaisen tietotekniikan kanssa. Sähköpostit ja messengerit liikkuvat sfääreissä,
eipä tule enää mieleen kirjoittaa kirjeitä. Vahinko sinällään. Matkoilta ei tule postikortteja, tulee
facebookiin kaikille tarkoitettuja monen kuvan kuvasarjoja, jotka tulevat ja
menevät. Toki hetken myös ilahduttavat.
Kaikkien uusien ja arkeamme helpottavien keksintöjen myötä saimme
helpomman elämän vai saimmeko?
Se on nyt vähän miten sen ottaa. Totta kai pyykinpesukone on suureksi avuksi. Ei
tarvitse näillä pakkasilla mennä joelle avannon reunalle huuhtelemaan vaatteita
niin kuin mummo teki. Mutta ei tätä
nykyistäkään elämää aina helpolla saa. Riippuu tietysti mitä vaatimuksia on. Jos on
oltava oma talo, pari autoa, huvila ja vene, ulkomaan lomamatkoja jne., onhan
niiden maksamiseksi paiskittava töitä ja ansaittava rahaa. Elä siinä sitten löysästi ja rennosti ja
elämästä nautiskellen.
Kaikki ei todellakaan ole huonommin kuin ennen. Kuitenkin ihmisten laatimat lait ja normit
määräävät ihmisen aseman ja niin on, että ken on saanut rikkaat vanhemmat,
hänellä on mahdollisuus parempaan elämään, köyhän perheeseen syntynyt pysyy
köyhänä. Onko se luonnollista, onko se
vääjäämätöntä? Näinkö on Jumala luonut ja tarkoittanut?
Harari lainaa Aristotelea:
orjat ovat luonnostaan orjia, vapaat ihmiset luonnostaan vapaita. Näin on
joskus ajateltu. Kaikki me haluamme oikeudenmukaisuutta, mutta niin valmis ei
maailmamme ole, ettei epäoikeudenmukaista syrjintää tapahtuisi. Pienemmässä ja
suuremmassa mitassa erilaiset hierarkiat määräävät paikkamme. Kuuhun kyllä on
lennetty, mutta sosiaalinen kanssakäyminen asettaa vielä ihmisiä niin sanotusti
omille paikoilleen.
Eri uskonnoista Harari kirjoittaa paljon. Hän myös kysyy, mikä
on modernin tieteen suhde uskontoon. Hänen teksteissään on niin paljon sellaista,
jota voisi lainata, mutta laitanpa tähän vain yhden, vähän hauskan yhteenvedon:
”Käytännössä tiede ja uskonto ovat kuin mies ja vaimo, jotka ovat käyneet 500
vuoden ajan avioliittoneuvonnassa eivätkä vieläkään tunne toisiaan. Mies unelmoi Tuhkimosta, ja vaimo haikailee
unelmiensa prinssin perään ja keskenään he riitelevät siitä, kumman vuoro on
viedä roskat ulos.”
Yuval Noah
Hararin kirjat: Sapiens/ Ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus/Huomisen lyhyt
historia.