Pyörävarkaat ovat liikkeellä

Ihminen luulee olevansa pysyvästi, ellei nyt aivan nuori, ainakin vahva. Vaan mitenkäs kävikään.  Kaikki suunnitellut hommat pysähtyivät kuin seinään, kun flunssa otti räväkän niskaotteen.  Kuristi kurkusta ja suunnaton kipu (minulle kaikki kipu on tätä) pelkän vesilasillisen juomisessa. Nyt alkaa jo helpottaa. Toivon vain, ettei mokoma  keksisi palata takaisin.

Keksin uuden liike-idean, joka sopisi minulle kohtuullisen hyvin. Kävelen koirani kanssa ympäriinsä täällä lähialueella. Päivittäin. Tarkkaavaisuuteni ei aina ole kovin hyvä, mutta erotan sentään suuremmat esineet, lintuparvet ja aina poliisiauton. Ystäväni näki hirttäytyneen miehen, onneksi hän enkä minä. Minä sen sijaan näen polkupyöriä. Useimmiten hyviä polkupyöriä. Oletan niiden olevan jostain ja joltain varastettuja ja sitten hylätty.

Ai mistä tiedän, että ne ovat varastettuja. Kuka heittäisi hyvän pyörän pusikkoon kyljelleen, kuka jättäisi pyöränsä useaksi viikoksi puiston aidan viereen tai kuka jättäisi pyöränsä mitenkään sitä lukitsematta kadulle? Selvästi varastettuja.

Se liikeidea: voisin taluttaa meidän talon pihaan löytämäni pyörän ja kun niitä on riittävästi, pyöräkirppis pystyyn. Tai pitäisikö mennä nettiin ja lähettää kuvia löytämistäni pyöristä? En ole tutkinut, mutta ehkä sieltä löytyisi joku "varastetut pyörät" -ryhmä.

Pihlajanmarjoista käydään kovaa taistelua, mutta ihan luvallista napostelua tämä on.

Ylimielistä satiiria Eduskunta kakkosessa

Voi Ryhmäteatteri minkä teit! Susanna Kuparisen ohjaama Eduskunta II kesti yli kolme tuntia. Välillä se oli pelkkää huutoa paitsi toisella puoliskolla, jossa hitaan laahaavalla nuotilla kerrottiin Finnairin kaupoista ja kytkennöistä veroparatiiseihin. Tunti tätä asiaa oli kyllä ihan liikaa.

Satiiriksihan tämä näytelmä oli tarkoitettu, satiiriksi veljeskuntien Suomesta, mutta miksi se piti tehdä niin ilkeällä otteella? Niin hirveän ylimielisellä sävyllä.  Pienessä maassamme "veljet" tuntevat toisensa, se on tiedetty. Hyvän satiirin ainekset olivat siis  olemassa jo siinä miten kaikki on limittynyt kaikkeen. Paljon oli tehty työtä taustamateriaalin hakemisessa. Pöytäkirjat ja muut vastaavat ovat hyviä lähteitä, mutta entäpä sitten nimettönä pysyneet syväkurkut. Uskoako niihin vai ei. Nehän voivat olla, jos eivät tekaistuja, niin ainakin sopivalla tavalla väritettyjä.

Tässä näytelmässä ketään ei kehuttu. Ei  poliitikkoja, ei yritysmaailman johtajia, ei järjestöjä. Kenellekään ei annettu hyvää palautetta. No jaa, Lasse Laatusesta luotiin ensin  kielteinen kuva, on pöydällä tanssimista ja kaikkea, mutta lopuksi sitten Laatusenkin annettin melkein itkeä lasten puolesta. Ei mennyt perille, miksi tällainen loppu. Haluttiinko tällä kertoa, ettei kukaan ole täysin paha?

Dokumentteihin pohjautuvaa satiiria ei varmaan ole helppoa tehdä, mutta kai siinäkin on valintoja.
En alkuunkaan tykkää, kun ihmisiä halvennetaan. Tässä tapauksessa vielä, kun satun tuntemaan joitain haukuttuja ja kun satun tietämään, kuinka paljon töitä on tehty ja miten paljon juuri nämä ihmiset ovat tehneet. Olisi kai pitänyt osata katsoa näytelmää ulkopuolisena. Siihen en pystynyt, joten taputukseni olivat hyvin laimeat.