Ruoka ei ole yhdentekevä asia

Onpa ihana tunne, kun pakastin on tyhjä. Ihan oikeesti tuntuu hyvältä. Syksyllä siellä oli tiiviisti pakattuina yli kymmenen litraa mustikoita, oli puolukoita, oli pari ämpärillistä kantarelleja ja suppiloita, oli monta litraa Alppilan puskista poimittuja meheviä vadelmia. Kaikki on nyt syöty. Iloitsen siitä, ettei tarvitse pähkäillä, miten kesällä käyttäisin vanhenevat marjat. 

Enää ei kuulemma ole superfood –ruokaa olemassakaan, että se oli vain sellainen nimi, jolla haluttiin korostaa  marjojemme arvoa. Ovat ne sitten sitä tai tätä, minulle ne ovat superia. Viime kesä oli aivan erityinen villivadelmien osalta. Ainakin Alppilan ja Stadionin ympäristön puskat suorastaan notkuivat näistä herkkumarjoista. Poimijoita oli, mutta paljon jäi  poimimattakin.  Vaatii viitseliäisyyttä mennä puskiin, mutta toisaalta, eipä tarvinnut rämpiä metsässä.

 Olen vuosien ajan yhä enemmän liukunut syömään kasvisruokia ja myös miettinyt, miksi en lopettaisi kokonaan lihansyöntiä. Luopuisinko lampaastakin, tulisiko nyhtökauralla yhtä hyvä bolognese kuin jauhelihasta, mikä korvaisi mustanmakkaran? Ainakin soijarouheella tehty makaronilaatikkoni oli surkea. Luovutin jo yhden kokeilun jälkeen.  Silti en oikeastaan epäile ollenkaan, etteikö ruoka ilman lihaa olisi aivan yhtä maukasta kuin lihan kanssa. Tai parempaakin. Kyse on paljolti viitseliäisyydestä opetella uusia ruokia, uusien aineiden käyttöä.  Härkäpapurouhetta olen syönyt jo yhden paketillisen. Siitä tuli herkkuni hetkessä. Nyhtökauran kanssa on vähän vaikeuksia.

 Luin eläinten oikeuksien puolustajan Elisa Aaltolan haastattelun. Hän on vegaani. Juttu sai minut vähän enemmän perehtymään vegaaniruokiin. Lähtökohta on siis se, että vegaani ei syö mitään eläinperäistä. Se on minusta aika kova valinta. Ei maitotuotteita, ei maidosta tehtyä juustoa, ei munia eikä edes kalaa. Nykyään on ainakin pääkaupunkiseudulla saatavissa korvaavia tuotteita, joten ruoan löytäminen ei liene iso ongelma.  Elämme hyvin erilaisia aikoja kuin vaikkapa viisitoista vuotta sitten. Silloin kasvisruokailija sai pidoissa kuin pidoissa tyytyä leipään ja perunasalaattiin. Vegaanilla vaikeudet olisivat olleet vielä paljon kovemmat.

Vegaania minusta ei voi tulla, koska suomalaisesta kalasta en halua luopua.

Mutta jostain on luovuttava tai on haettava ruokalautaselle uusia vaihtoehtoja. 

 WWF kertoi, että meidän suomalaisten ylikulutuspäivä oli jo 3.4. Eli onnistuimme noin kolmessa kuukaudessa kuluttamaan koko vuodeksi tarkoitetut luonnonvarat. Jos kaikki kuluttaisivat niin kuin me suomalaiset, tarvitsisimme noin kolme maapalloa lisää.

Yikulutuspäivä herättää jo sanana syyllisyyden tunteen. Siihen sisältyvän viestin pitäisi saada meidät, jos ei vielä toimimaan, niin ainakin ajattelemaan asiaa.  Ehkä se vaikuttaakin, luultavasti ainakin nuoriin ihmisiin enemmän kuin vanhempiin.  Sikäli siis on toivoa.

  Mutta ei meiltä mahdottomia toivota: lihapäiviä vähemmän, enemmän kasviksia, kestävästi pyydettyä kalaa ja ruokahävikki pienemmäksi. Samalla kun annamme toivoa paremmasta maailmasta, ehkä ihan oma vatsa ja mieli voivat paremmin. Pienistä, mutta samalla suurista  asioista on kysymys. Vastuuta en voi siirtää itseltäni pois.

Vadelma sopii muuhunkin kuin jäätelön seuraksi.  Aivan erinomaista se on lehtisalaatin kastikkeena: rypsiöljyä, valkosipulia, pippurit, suola, dijon-sinappia, vadelmaviinietikkaa ja vadelmahilloa.

   Muuta ei tarvita, on herkku.

Tällaista kaikkea nyt vaan tapahtuu

Lait on tehty ihmisen turvaksi, näin uskoisin.  Kuitenkaan kaikkia lakeja ei aina ja joka hetki ole halua noudattaa. Kävelen päin punaisia, kun autoja ei ole mailla halmeilla eikä pieniä lapsia ole odottamassa valojen vaihtumista.  Koiranikin kulkee välillä vapaana ja ihan kadulla, mutta saa hihnan, kun kohtaamme muita ihmisiä/koiria.  Mitenkähän ne käppänät siellä Berliinissä, keskellä kaupunkia, saavat kulkea vapaana omistajansa vierellä? Siellä ei varmaankaan laki kiellä.

Mutta tietysti asioilla on suuruuseronsa.

Valtiovallan on huolehdittava kansalaistensa turvallisuudesta. Helsingin lentokentällä olivat poliisit konepistoolit näkyvissä.  Mallorcan lentokentällä aamulla varhain olivat poliisit konepistoolien kanssa väkijoukon keskellä. Kun 60 –luvulla lensin ensimmäisen kerran Malagaan, kohtasin lentokentällä poliisit aseiden kanssa. Mutta se olikin Francon ja sotilasdiktatuurin aikaa.  Iso ase on pelottavan näköinen varsinkin tällaiselle, joka ei ole koskaan edes koskettanut asetta. 

Sunnuntaiaamuna Mallorcalla kävi vain mielessä, että jos poliisi yhtäkkiä joutuisi oikeasti käyttämään asettaan, se pyyhkäisi hetkessä suuren määrän ihmissieluja pois tästä maailmasta. Kävelin niin nopeasti ja niin etäälle asemiehistä kuin ikinä pääsin.  He olivat takaamassa turvallisuuttamme, mutta minulle tuli turvaton ja hyvin epämiellyttävä olo.

Kaikkien maiden hallitukset eivät huolehdi tai ehkä on oikeampaa sanoa, vähät välittävät, mitä ihmisille tapahtuu. Voin  pahoin kun luin Sri Lankassa tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa lähes satametrinen jätevuori kaatui ihmisten päälle.  Ihmiset siis hautautuivat jätteen alle. Eipä tunnu olevan kovin paljon väliä ihmisen hengellä.  Jätettä tuotiin tällekin alueelle päivittäin jotain 800 tonnia. Maan hallitus on tiennyt asian, tiennyt jätevuoren vaaran ihmisille, muttei ole tehnyt mitään.  Tällaiset hallitukset saisivat palaa helvetissä.

Eikä tämän maan hallitus ollut eikä ole ainoa lajissaan. Etiopian pääkaupungin liepeillä tapahtui myös jätekasan romahdus. Sen tuntumassa asuvat tietysti köyhistä köyhimmät ihmiset hatarissa majoissaan ja hökkeleissään. Pahaa pelkään, että näitä surullisia uutisia saamme lukea lisää. Joutuvatko näiden maiden hallitukset vastuuseen teoistaan? Epäilen, etteivät.

Turkissa kaikki on kohta toisin. Voi Orhan Pamuk mitä mahdatkaan ajatella ja tuntea tällä hetkellä, kun valta ja oikeus tuomita keskitetään yhdelle ihmiselle? Tämänkin maan presidentti tekee tietysti kaiken ajatellen vain maansa ja kansalaistensa parasta? Eipä taida ajatella muuta kuin omia suuruudenhulluja kuvitelmiaan tulla uuden ajan suurimmaksi sulttaaniksi. Turkki etääntyy nyt pitkän askeleen Euroopasta ja etääntyy vielä enemmän, jos siellä otetaan käytäntöön kuolemantuomio.  

Presidentti, joka pelkää valtansa säilymistä, ja toimii siltä pohjalta, ei takuulla tuo turvaa kenellekään.  Ajattelevatkohan turkkilaiset ihmiset niin kuin Aleksis Kivi on sanonut: mille ei mitään voi, se silleen olkoon (tai jotain sinnepäin). Ehkeivät ajattele näin, mutta tietysti, tekoihin on pitkä matka.

Mutta niin kuin sanottu, asioilla on suuruuseronsa: varhainen pääsiäismaanantain aamu, uimastadionin takainen kävelytie tyhjä, linnut laulavat, koira kulkee vierelläni vapaana hihnasta. Tulee lenkkeilijä, mies, joka juoksee ohi ja huutaa: koira kiinni. Ällistyn niin etten osaa toivottaa edes hyvää pääsiäistä..  Matkan päästä tulee vielä uusi huuto: koira kiinni.  Laki on hänen puolellaan, mutta silti: ehkä hänestä oli mukavaa tuntea olevansa oikeassa ja saada se myös sanoa.

Joskus golfkentälläkin voi yllättyä.  Pulan hienolla

golfkentällä Mallorcalla on säilytetty

vanha kappeli.