Ihanan pienen koirani kävely on hidastunut tuskastuttavan hitaaksi.
Kuulo on huono eikä oravaakaan enää haista paitsi jos sattuu ihan kohdalle. Ennen
niin ripeä koira pysähtelee ja haistelee. Ei ole kiire minnekään. Tapsulle
riittää ruohopuskan keskellä oleilu ja kaiken liikkuvan tarkkailu. Tunti ei ole
mikään aika istuskella.
Minä nypin hihnasta
ja hoputan, mennään jo. Ei sun tarvi jokaista
ruohonkortta nuuhkia. Mutta kun tarvitsee. Temperamenttimme ovat nyt erilaiset.
Lopulta kysyin itseltäni, mihin tässä
sitten on niin kiire. Useimmiten ei yhtään mihinkään. Mutta jotain tekemistä
minullakin pitää olla.
Kevään ja kesän aikana kävelylenkkimme ovat muuttaneet
muotoaan.
Helena sanoi
kevään viimeisellä jumppatunnilla, että jos ette kesän aikana tee mitään muuta,
taivutelkaa edes. Niinpä tässä sitten on urakalla venytelty kaularankaa ja taivuteltu
kaikkiin suuntiin. Vyötäröä ei tämän
ikäinen enää itsestään löydä, mutta kylkilihakset tuntuvat tykkäävän
taivutteluista. Ja kramppaava kaularankani.
Sen verran minussa vielä asuu häveliäisyyttä,
että olen tätä kaikkea yrittänyt tehdä puistoissa ja puskien suojassa. En kyllä
tarkkaan ottaen tiedä mitä pitäisi hävetä, koska keskellä kaiken aherruksen,
tunnen itseni varsin hyväksi ihmiseksi. Näin sitä pidetään vetreyttä yllä.
Voisivat
koirapuistossa koiriensa kanssa seisovat/istuvat ihmiset harrastaa samaa. Ennättää siinä koiran touhuja seurata, vaikka
vähän jäseniään ojentelisi. Eivät taida kehdata.
Ulkona voi
tanssiakin. Jos kehtaa. Aika hyvin
kehtaan. Kun kesäaamuna
korvakuulokkeista soi vaikka Kielon jäähyväiset (apua, meni vanhalle
vuosisadalle), onhan se ihanaa antautua valssin vietäväksi. Voi kaarrella, voi
liidellä. Miten nyt kukin osaa mielikuvia itsestään loihtia. Partneri olisi
ihana, mutta eihän niitä nyt puistoista aamutuimaan löydä. Koiratarhoista voisi
löytää, mutta eihän sitä kehtaa mennä vieraille ihmisille ehdottamaan, että
tanssittaisiinko Alma Coganin Eskimotangon tahdissa.
Tanssimista
on tutkittu ja todettu, että se vaikuttaa hyvällä tavalla myös aivojemme
toimintaan. Nousee siinä pulssikin, jos
antaa muutaman kappaleen mennä täysillä. Siis kannattaa tanssahdella puistoissa tai
kotona. Ja siellä mökeillä. Maailmankuulu
laulajamme Karita Mattilakin kertoi tanssivansa kotona yksinään. ” Tanssin ja
puran itteäni ja paineitani ja lämmittelen kroppaani tanssimalla. Ja ulkona on
ihana tanssia.”
Aina ei
tanssituta, mutta lukea voi aina. Kun lähdemme Tapsun kanssa päiväkävelylle,
otan mukaan kakkapusseja ja kirjan. Näin
meillä on rauha molemmilla.
---------------------
Yle
Areena/Näistä levyistä en luovu/Suoraan tunteisiin/Karita Mattila. Ihana
ohjelma.
