Tänään pitkänäperjantaina muistetaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja kuolemaa Golgatalla.
Tämän päivän avuttomia ristiinnaulittuja ovat kaikki ne kokit, siivoojat, marjojenpoimijat ja prostituoiduksi pakotetut ihmiset, jotka joutuvat nöyrtymään työnantajansa edessä, tekemään töitä ilman palkkaa, elämään pelossa ja nukkumaan matolla takahuoneissa. Siis Suomessa.
Paavo Teittisen kirjassa on melkein 400 sivua. Se on sivu sivun jälkeen kylmäävää luettavaa. Kirja koskettaa erityisesti siksi, että se tuo näkyväksi vääryyttä kokeneet ihmiset ja hyväksikäytön koko laajuuden.
Ajattelin, ettei minun tarvitse tätä kirjaa lukea, sillä onhan näistä asioista kirjoitettu aika paljon. Mutta yllätyin. En olisi uskonut enkä vielä kirjan luettuanikaan täysin ymmärrä, miten meillä on voinut kasvaa näin valtavan suuri varjoyhteiskunta. Miten me emme ole voineet nähdä millaista ihmiskauppaa meillä käydään? Suomihan on oikeusvaltio eikä mikään alikehittynyt maa, eihän meillä pitäisi olla tällaista. Teoriaa ja kaunista puhetta vain, niinkö? Suljemmeko silmämme siksi, että saamme (ehkä) edullisempia ruoka-annoksia tai mustikka-ja puolukkalitroja.
Teittinen kertoo miten nepalilaiset ravintolat käyttävät hyväkseen nepalilaisia. He tulevat yhdestä maailman köyhimmästä maasta. Kielitaitoa ei ole, mutta se ei ole haitaksi, koska sitä ei tarvita. Koko tarina nepalilaisista ravintoloista, päättymättömistä työvuoroista, maksamattomista palkoista ja ihmisen orjuuttamisesta on kurjaa luettavaa. Jos joku uskaltautuukin poliisille puhumaan, niin ketä nyt oikeasti kiinnostaa köyhän nepalilaisen kohtelu ja palkkasaatavat? Ei ainakaan poliisia.
Minä en enää pistä nenääni nepalilaisen ravintolan ovesta sisään. Ihan jokainen ravintola ei ehkä kohtele kokkejaan huonosti, mutta mistä voin tietää, kuka kohtelee, kuka ei.
Teittinen sanoo, että toimittaja on paremmin asioista perillä kuin poliisi ja vain siksi, että poliisia nämä asiat eivät ole kiinnostaneet. He tietävät, mutta tieto ei johda mihinkään. ”Monella poliisilla vaikutti olevan puutteellinen ymmärrys siitä, mitä moderni orjuus on.”
Sitten tämä siivoojien maailma, käärmeenpesä, niin kuin Teittinen kirjassaan sanoo. Siivoojat, jotka siivoavat Espoossa ja Helsingissä kouluja ja päiväkoteja. En tiedä mitä ajatella. Eihän tällaista työntekijän riistoa voi olla Suomessa? Ja sitten vielä juttu siitä, kuinka SOLiin on tuotu satoja siivoojia, jotka ovat maksaneet työstään. SOL - palkittu ja kehuttu!
Miten helppoa onkaan hädänalaisen ihmisen alistaminen ja jatkuva nöyryyttäminen. Työnantaja uhkaa maasta poistamisella ja väkivallalla:
”Työnantaja oli myös puhunut hyvistä suhteistaan viranomaisiin, milloin poliisiin, milloin Migriin, tai eduskuntaan. Tällaiset puheet kuulostavat suomalaiselle naurettavilta, mutta jos oli juuri tullut maahan Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta, ne otti todesta.”
”Mohammed sanoi, että jos osasi puhua suomea tai englantia, ei ollut tervetullut. Jos oli suomalainen tyttöystävä tai kaveri, ei saanut työpaikkaa. Hän haluaa ihmisen, jolla ei ole yhtään mitään.”
Teittinen tekee kirjassa selkoa Närpiön ihmeestä eli maksettavista kynnysrahoista. Hän kertoo miten uzbekistanilaisia tuli rakennustyömaille sadoittain, vaikkei ulkomaiselle työvoimalle pitänyt olla tarvetta. Aivan hurjaa luettavaa. Kiinasta lähetetyistä kivenhakkaajista en ollut koskaan edes kuullut, mutta sen sijaan marjanpoimijoista on lehdissä ollut paljon juttuja.
Keneltä sitä voi enää marjansa ostaa? Ehkä on rehellisiä yrityksiä, vaikka kirjassa tosin sanotaan: ”Kyllä ala on ihan läpimätä”. Heti kun näen ”reilun kaupan merkin”, tiedän mitä valitsen. Mutta onko niitä marjalaatikoissa?
