Taas he pelkäävät

Ensi tiistaina on kulunut 70 vuotta siitä, kun puna-armeijan sotilaat vapauttivat Krakovan lähellä sijainneesta Auschwitzin tuhoamisleiristä ne seitsemän tuhatta vielä joten kuten hengissäolevaa luurangon laihaa ihmistä. Heikki Aittokoski kirjoittaa asiasta hyvin päivän Hesarissa.

Olen nähnyt kaksi keskitysleiriä.Toisen juuri tämän Auschwitzin ja toisen Münchenin tuntumassa olevan Dachaun. Molemmat juutalaisten tappoleirejä, suurten kärsimysten paikkoja. Muistan erityisesti Auschwitzin museosta vitriinin, jossa oli paljon kenkiä, pieniä lasten kenkiä, naisten kenkiä. Kun seisoin kaasukammiossa suihkujen alla, ei mielikuvitukseni riittänyt kuin ohuelti kuvittelemaan sitä tilannetta, kun hanoista ei suihkunutkaan vesi vaan tappava kaasu.

Tuhoamisleireillä tapettiin noin kolme miljoonaa juutalaista.Saman määrän on arvioitu kuolleen, siis tapetun,muualla. Hitlerin aikaisen maailman teot olivat hirvittävät. Hän ei ole ainoa oman kansansa tappaja, muitakin hirviöitä tiedämme. Osan jopa aivan lähimenneisyydestä. Silti niitä on vaikeaa tämän päivän maailmassa ymmärtää.

Vai onko sittenkään. Pariisin tapahtumat ovat nostaneet vahvasti esille juutalaisuuden.Taas he pelkäävät. Taas on rasismi päivän kova sana. Olen sen verran huonosti historiani lukenut, etten osaa sanoa, miksi juutalaiset ovat jatkuvan ahdistelun kohteena. Juutalaiset ovat aina olleet varakkaita, taitavia liikemiehiä, myös hyviä tieteeentekijöitä. Mutta eivät kai nämä voi olla syitä?

Aittokoski kirjoittaa, että rikos oli saksalaisten, mutta muistaminen on koko Euroopan velvollisuus. Aiheesta on kirjoitettu useita kirjoja, tehty erilaisia elokuvia. On monta tapaa perehtyä asiaan. Kirjankaan ei tarvitse aina olla pahimmasta päästä.

John Boynen kirja "Poika raidallisessa pyjamassa" on herkkä kertomus lapsista, jotka ystävystyvät, vaikka toinen on aidan toisella puolella raidallisessa pyjamassa. Art Spiegelmanin Maus -sarjakuvakirja on toisenlainen, mutta hienosti näistä traagisista ajoista kertova.