Raila Kinnusen Nasima itkettää ja ihastuttaa

Kiitos Nasima Razmyarille. Minulla on parempi olla tämän jälkeen. Ja sitä samaa toivon sinulle, lukija, päättää Raila Kinnunen kirjansa Nasima.

Purskahdan itkuun eikä se ole mitään kyynelehtimistä, porilainen sanoisi sitä jo poraamiseksi.  Mikä kirjassa sitten kosketti itkuun saakka?  Luin kirjan aika intensiivisesti, kun en kerta kaikkiaan malttanut laskea sitä kädestäni.  ”Tunsinhan” minä hänet, olin lukenut hänen kirjoituksiaan ja kuunnellut puheita, mutta tässä kirjassa Nasima vie lukijansa niin syvälle omaan elämäänsä ennen ja nyt etten ihan tällaista osannut odottaa.

En oikeastaan ihmettele, että kirja sai minussa aikaan tunteiden myrskyn. Harvoin, tuskin koskaan olen lukenut tällaista kirjaa poliitikolta. Ehkä oli hyvä, että tämä kirja kirjoitettiin nyt, koska se vain tahtoo olla niin, että elämä muuttaa ja muokkaa.

En haluaisi liioitella, mutta kirjaa lukiessa tuli tunne kuin olisin mukana tekemässä parempaa maailmaa. Tai ainakin sain monta syytä, miksi sitä työtä pitää olla tekemässä. Kyllä kirjan lukeminen teki hyvää, minullekin.

Lähdin viime eduskuntavaalien alla mukaan Nasiman vaalityötä tekevään ryhmään. Jaoimme yhdessä vaaliesitteitä, liimasimme Nasima –nessuihin hänen kuviaan, keikuin ympäri Helsinkiä Nasima –liivissä.  Kirjoitin silloin päiväkirjaani, miten helppoa vaalityö on, kun ihmiset suhtautuvat häneen niin myönteisesti. Erityisesti nuoret naiset.  Kuitenkin syksyllä 2014 Nasima sanoi, että ilmapiiri on maassamme muuttunut huonoon suuntaan. Hänen perheensä huomaa sen jo lähes päivittäin. Jonkin verran se myös näkyi vaalityössä, rumana huuteluna nurkan takaa. Tänään vihapuheen määrä on jo käsittämättömällä tasolla. Tästä kaikesta ja politiikasta, jonka keskiössä hän nyt elää, kirjassa kerrotaan suoraan ja puhuttelevasti.

Kirja on kertomus rohkeasta Nasimasta, hänen historiastaan ja ajatuksistaan, mutta se on myös kirja Razmyarin perheen vaiheista. Siitä, miksi heidän oli pakko lähteä Kabulista ja miten isä valitsi Suomen perheen uudeksi kotimaaksi.  Nasima puhuu paljon perheestään, siis vanhemmistaan ja erityisesti isän merkityksestä. Hänellä on ollutkin aivan poikkeuksellinen isä afgaani-isäksi.  Jos hän olisi ollut perinteinen isä, hän ei olisi antanut Nasimalle samoja oikeuksia mitä veli sai. Mutta hän antoi, hän tuki. Aivan upeaa luettavaa nämä Nasimaa ja hänen isäänsä koskevat kohdat. Eikä tämä ollenkaan tarkoita, että äiti olisi unohtunut jonnekin. Isän rooli vain on niin vahva ja tämän isän erityisesti.

Kirjassa on niin monta kohtaa, joihin voisin tarttua, joita voisin lainata, mutta otan vain yhden. Kysymykseen, miten tekisit kotoutumisen helpommaksi ja alentaisit erilaisuuden kokemusta ja pelkoja puolin ja toisin, Nasima vastaa: Minun ratkaisuni ei edes maksaisi mitään; antaisin jokaiselle yhden ystävän!

Tietysti Nasima tietää, että vastaus ei riitä, mutta toisaalta, hän on myös kokenut ystävien merkityksen juuri silloin, kun ei ollut mitään eikä ketään vieraassa maassa ja kielessä. Nasima tietää mistä puhuu. Myös siksi tämä kirja on tärkeä ja uskottava.  

Kirja on onnistunut kokonaisuus. Siihen on tietysti vaikuttanut eniten Nasiman avoimuus ja välittömyys, mutta varmaan jotain merkityksellistä on Raila Kinnusessakin, että hän on saanut Nasiman kanssa aikaan juuri tällaisen kirjan. Kirjan tekeminen on selvästi antanut myös Nasimalle mahdollisuuden miettiä, mitä nyt ja miten tästä eteenpäin. Vastauksetkin ovat löytyneet.

Toivottavasti kirja saa paljon lukijoita. Toivottavasti erityisesti nuoret naiset löytävät kirjan.  

Kuva kirjan julkistamistilaisuudesta,

Raila Kinnunen ja Nasima Razmyar.