Kiitos Nasima Razmyarille. Minulla on parempi olla tämän
jälkeen. Ja sitä samaa toivon sinulle, lukija, päättää Raila Kinnunen kirjansa
Nasima.
Purskahdan itkuun eikä se ole mitään kyynelehtimistä,
porilainen sanoisi sitä jo poraamiseksi.
Mikä kirjassa sitten kosketti itkuun saakka? Luin kirjan aika intensiivisesti, kun en kerta
kaikkiaan malttanut laskea sitä kädestäni.
”Tunsinhan” minä hänet, olin lukenut hänen kirjoituksiaan ja kuunnellut
puheita, mutta tässä kirjassa Nasima vie lukijansa niin syvälle omaan elämäänsä
ennen ja nyt etten ihan tällaista osannut odottaa.
En oikeastaan ihmettele,
että kirja sai minussa aikaan tunteiden myrskyn. Harvoin, tuskin koskaan olen
lukenut tällaista kirjaa poliitikolta. Ehkä oli hyvä, että tämä kirja
kirjoitettiin nyt, koska se vain tahtoo olla niin, että elämä muuttaa ja
muokkaa.
En haluaisi liioitella, mutta kirjaa lukiessa tuli tunne
kuin olisin mukana tekemässä parempaa maailmaa. Tai ainakin sain monta syytä,
miksi sitä työtä pitää olla tekemässä. Kyllä kirjan lukeminen teki hyvää,
minullekin.
Lähdin viime eduskuntavaalien alla mukaan Nasiman vaalityötä
tekevään ryhmään. Jaoimme yhdessä vaaliesitteitä, liimasimme Nasima –nessuihin
hänen kuviaan, keikuin ympäri Helsinkiä Nasima –liivissä. Kirjoitin silloin päiväkirjaani, miten helppoa
vaalityö on, kun ihmiset suhtautuvat häneen niin myönteisesti. Erityisesti nuoret
naiset. Kuitenkin syksyllä 2014 Nasima
sanoi, että ilmapiiri on maassamme muuttunut huonoon suuntaan. Hänen perheensä
huomaa sen jo lähes päivittäin. Jonkin verran se myös näkyi vaalityössä, rumana
huuteluna nurkan takaa. Tänään vihapuheen määrä on jo käsittämättömällä
tasolla. Tästä kaikesta ja politiikasta, jonka keskiössä hän nyt elää, kirjassa
kerrotaan suoraan ja puhuttelevasti.
Kirja on kertomus rohkeasta Nasimasta, hänen historiastaan
ja ajatuksistaan, mutta se on myös kirja Razmyarin perheen vaiheista. Siitä,
miksi heidän oli pakko lähteä Kabulista ja miten isä valitsi Suomen perheen
uudeksi kotimaaksi. Nasima puhuu paljon
perheestään, siis vanhemmistaan ja erityisesti isän merkityksestä. Hänellä on
ollutkin aivan poikkeuksellinen isä afgaani-isäksi. Jos hän olisi ollut perinteinen isä, hän ei
olisi antanut Nasimalle samoja oikeuksia mitä veli sai. Mutta hän antoi, hän
tuki. Aivan upeaa luettavaa nämä Nasimaa ja hänen isäänsä koskevat kohdat. Eikä
tämä ollenkaan tarkoita, että äiti olisi unohtunut jonnekin. Isän rooli vain on
niin vahva ja tämän isän erityisesti.
Kirjassa on niin monta kohtaa, joihin voisin tarttua, joita
voisin lainata, mutta otan vain yhden. Kysymykseen, miten tekisit kotoutumisen
helpommaksi ja alentaisit erilaisuuden kokemusta ja pelkoja puolin ja toisin, Nasima
vastaa: Minun ratkaisuni ei edes maksaisi mitään; antaisin jokaiselle yhden
ystävän!
Tietysti Nasima tietää, että vastaus ei riitä, mutta
toisaalta, hän on myös kokenut ystävien merkityksen juuri silloin, kun ei ollut
mitään eikä ketään vieraassa maassa ja kielessä. Nasima tietää mistä puhuu.
Myös siksi tämä kirja on tärkeä ja uskottava.
Kirja on onnistunut kokonaisuus. Siihen on tietysti
vaikuttanut eniten Nasiman avoimuus ja välittömyys, mutta varmaan jotain merkityksellistä
on Raila Kinnusessakin, että hän on saanut Nasiman kanssa aikaan juuri
tällaisen kirjan. Kirjan tekeminen on selvästi antanut myös Nasimalle
mahdollisuuden miettiä, mitä nyt ja miten tästä eteenpäin. Vastauksetkin ovat
löytyneet.
Toivottavasti kirja saa paljon lukijoita. Toivottavasti erityisesti nuoret naiset löytävät kirjan.
Kuva kirjan julkistamistilaisuudesta,
Raila Kinnunen ja Nasima Razmyar.
Jo arvostelu kosketti joten kirjaa hankkimaan, kiitos !
VastaaPoista