Olo oli tyhjä reilun kolmen tunnin höykytyksen jälkeen. Sillä höykytykseltä se tuntui, kun syylliset nostettiin tikunnokkaan. Mikä oli faktaa, mikä fiktiota, sitä en aina tiennyt, mutta valtaosa sanotusta oli otettu poliitikkojen kirjoitetuista ja puhutuista teksteistä.
Totta kai näytelmällä luotiin mielikuvaa politiikoista.
Virkamiesten ja eritoten valtionvarainministeriön roolista on viime kuukausina puhuttu paljon. Näytelmässä he esiintyivät kasvottomina, huputettuina, mutta vahvaa valtaa käyttävinä.
Mikä saa ministerin nöyrtymään tai ehkä antautuminen on parempi sana, virkamiehille? Sekö, ettei itsellä ole riittävästi tietoa vai se, että luottamus virkamieheen on niin kova, ettei voi ollenkaan epäillä virkavastuulla puhuvaan ihmiseen. Mutta sittenkin, ihmisiä hekin ovat. Erehtyväisiä.
Muistan kun Eduskunta kakkonen sai minut raivoihini. Se oli niin epäoikeudenmukainen. Nyt tiesin etukäteen mitä odottaa, osasin jo nauraakin. Esityksessä oli paljon hauskaa, mutta myös sellaista, joka sai hyvin hiljaiseksi. Tällainen teatterimuoto on siitä katala, että se näyttää mitä oikeasti tiedät asioista. Siis et tiedä. Ja niistäkin, joista jopa olet luullut jotain tietäväsi.
On siellä vallan huipulla kuka tahansa, aina tuntuu olevan kyse yhden vaihtoehdon politiikasta. Jokainen menee vuorollaan EU:n selän taakse vaikkei tarvitsisi. Kyllähän se ensin naurattaa, kun näytelmässä kumotaan pääministeri Sipilän ukaasit valheina. Mutta sitten jälkeenpäin: kuinka paljon meitä oikein huijataan. Miksi meitä pelotellaan, että sieltä se komissio on juuri nyt tulossa sanomaan suorat sanat?
Näyelmässä oli paljon asioita, joiden pohtimista voisi jatkaa. Kotiin kävellessä ajattelin, tämä on demokratiaa, että meillä voidaan esittää tällaista. Eivät tästä kaikki tykkää, mutta minusta on hyvä, kun oma ajattelu saa uusia aineksia.
Mikä saa ministerin nöyrtymään tai ehkä antautuminen on parempi sana, virkamiehille? Sekö, ettei itsellä ole riittävästi tietoa vai se, että luottamus virkamieheen on niin kova, ettei voi ollenkaan epäillä virkavastuulla puhuvaan ihmiseen. Mutta sittenkin, ihmisiä hekin ovat. Erehtyväisiä.
Muistan kun Eduskunta kakkonen sai minut raivoihini. Se oli niin epäoikeudenmukainen. Nyt tiesin etukäteen mitä odottaa, osasin jo nauraakin. Esityksessä oli paljon hauskaa, mutta myös sellaista, joka sai hyvin hiljaiseksi. Tällainen teatterimuoto on siitä katala, että se näyttää mitä oikeasti tiedät asioista. Siis et tiedä. Ja niistäkin, joista jopa olet luullut jotain tietäväsi.
On siellä vallan huipulla kuka tahansa, aina tuntuu olevan kyse yhden vaihtoehdon politiikasta. Jokainen menee vuorollaan EU:n selän taakse vaikkei tarvitsisi. Kyllähän se ensin naurattaa, kun näytelmässä kumotaan pääministeri Sipilän ukaasit valheina. Mutta sitten jälkeenpäin: kuinka paljon meitä oikein huijataan. Miksi meitä pelotellaan, että sieltä se komissio on juuri nyt tulossa sanomaan suorat sanat?
Näyelmässä oli paljon asioita, joiden pohtimista voisi jatkaa. Kotiin kävellessä ajattelin, tämä on demokratiaa, että meillä voidaan esittää tällaista. Eivät tästä kaikki tykkää, mutta minusta on hyvä, kun oma ajattelu saa uusia aineksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti