Weckström ja Tuurna - olitte herkkua

Tiina Weckström on näyttelijä ja laulaja. Kun nämä kaksi asiaa yhdistyvät osaavassa ihmisessä, onkin ilotulitus valmis. Pienessä Teatteri Jurkassa vallitsi lauantaina iltapäivällä ihastuttavan hersyvä, hauska ja koskettava tunnelma, kun Weckström ja Jussi Tuurna näyttivät mitä se on, kun taiteilijat  antavat mennä täysillä.  Kahden ja puolen tunnin jälkeen omakin olo oli aivan hengästynyt. Miksiköhän meillä ei ole enemmän tällaisia esityksiä, sillä onhan meillä lukuisia osaavia näyttelijöitä, jotka osaavat laulaakin? Ehkei se kuitenkaan ole niin helppoa kuin miltä se näytti Weckströmin ollessa lavalla.

Tiina Weckström on hyvässä vedossa, osaa draaman lait, siirtyy vaivatta tunnelmasta toiseen, ja sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Lauluissa oli paljon kohtaloa ja kuolemaa, mutta myös rakkautta. Ja olipa Aulikki Oksasen Syreenipensaitten alla tosi kaunis.

Weckströmin ja Tuurnan yhteistyö ja sanailu oli mainiota.  Jussi Tuurna oli kaikkea muuta kuin taustalla pysyvä pianisti.  Herkkua sekä musiikillisesti että sananvaihtojen osalta. Ja saimmehan me vieraaksemme myös itsensä Kristuksen vai oliko se sittenkin kimalteessaan säihkyvä Conchita Wurst.

 Brellin lauluja rakastavana pidin erityisesti lauluista Ala vetää vaan ja Syntymässä säikähtäneet, jotka molemmat ovat Liisa Ryömän suomentamia.  Toisen näistä lauluista Weckström liitti tähän päivään enkä voi olla toista mieltä. Lyyrikot sanovat asioita suoremmin, mutta myös kauniimmin ja hienovaraisemmin, mitä proosan tasolle jääneet eivät aina taida.  Siis esimerkiksi siitä, miksi  pieni  vähemmistö saa äänensä kuuluville, miksi hiljainen enemmistö on hiljaa, miksi se vaikenee?

Syntymässä säikähteneen sanat ovat Susanna Haaviston esittämästä laulusta:

Onpa monta onnetonta, ponnetonta, puolinaista, raukkamaista,
 miestä, naista, säikkynyttä syntyissään,
 ei he tohdi, ei he tahdo, eivät ehdi, ei mitään mahda,
pelokkaina on valmiit aina päänsä pensaaseen pistämään.
Jos joku koskee, luokseen käskee, he tuskin kehtaa mennä kohti,
 he vain väistyy, poistuu
 säikähtäneet syntyissään.
He joskus päättää, nyt tämä riittää, selän köyryys, ahdas nöyryys,
huikeesti huutaa ja murtaa suuta, lähtee raitille rähjäämään,
syö sika eväät, he epäilevät, he piiloon luikkiin, ei riitä tahto ei riitä puhti.