Zlatan on monen idoli

Miehen voi viedä pois Rosengårdista, mutta Rosengårdia ei voi viedä pois. Tai toisella tavalla sanottuna: ghetto ei koskaan lähde ihmisestä. Näin sanoo "Minä, Zlatan Ibrahimovic" itsestään kertovassa kirjassa. Ja todistaa sen kirjan sivuilla: vedän omalla tyylilläni, paskat siitä mitä porukka ajattelee. Sehän olen minä, Zlatan. Pari kolme vuotta sitten ilmestyneen kirjan on kirjoittanut David Lagercrantz, mutta ääni on Zlatanin. Kiinnostava kirja jalkapallosta, vaikkei kaiken aikaa kovin mukavaa luettavaa.

Maahanmuuttajataustaisen lapsen kotiolot eivät olleet helpot. Hän oli nuorena kuin katupoika, varastelija ja häirikkö, mutta kasvoi  jalkapallokenttien tähdeksi.  Fanit kirkuivat hänen nimeään Hollannin Ajaxissa, Italian Interissä ja Juventuksessa, AC Milanissa, hän oli Messin seurakaveri Barcelonassa, hän oli toisten suosikki, toisten inhokki.

Kirja on hurja ja uskoisin myös rehellinen kertomus siitä,mitä on jalkapallo ja mitä kaikkea siinä maailmassa tapahtuu. Se on kertomus valmentajista ja faneista.Ja kaikesta siitä valtavasta paineesta, mihin pelaaja joutuu. Zlatanilta odotetaan maaleja, muuten hänellä ei ole arvoa. Hänet on ostettu miljoonilla, seuran omistajan on saatava rahalleen vastinetta. Ei siinä kysellä, mikä on fiilis tai oletko riittävän terve pelaamaan.

En ole lukenut Jari Litmasen kirjaa, en Teemu Selänteen. Luulen, että molemmat ovat niin siloiteltuja persoonia, ettei heistä saisi kokoon näin  värikästä tarinaa. Toisaalta jääkiekossa on ollut ja on kovaa väkivaltaa. Jopa tarkoin harkittua. Harkittua ja kostonhimoista se on jalkapallossakin.

Zlatanista kertova kirja avaa varsin rankalla tavalla Zlatanin kokemukset ja ennen kaikkea hänen asenteensa. Hän on jatkuvasti puolustuskannalla. Hänen on koko ajan sanottava itselleen, olen sellainen kuin olen, ja saan olla tällainen, muuten en ole Zlatan. Voittamisen pontimena on viha. Ja näyttämisen halu joka on välillä myös kostamista kaikelle sille mitä joskus on tapahtunut. Se on uhoojan kirja: minä vielä näytän teille.Ja niin kuin tiedämme, se ei jäänyt
uhoamiseksi.

Eityisesti tarina  Zlatanista Barcelonassa ja joukkueen silloisesta valmentajasta Guardiolasta on uskomaton. Zlatan sanoo, valmentaja ei pysty käsittelemään vahvoja ihmisiä, hän tarvitsee vain koulupoikia. Ja kiltiksi ja tottelevaiseksi koulupojaksi Zlatan ei suostu. Siitä ei sitten hyvää seuraa. Koko tarina tuntuu aivan käsittämättömältä, kun tietää millä tasolla Barcelona pelaa, kuinka suurissa rahasummissa liikutaan - ja silti, valmentaja päättää. Barcelona ei ollut Zlatanin paikka, mutta muistan hämärästi, ettei se ollut myöskään Jari Litmasen paikka.