sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Tarpeen tyydytystä

Lautasellani oli marinoitu porsaanleike ja ranskanperunat. Eikä muruakaan jäänyt syömättä. Edellisen kerran olin syönyt porsasta jouluna 2024. Ei ole ollut mitään erityistä syytä, miksi en ole syönyt. Ei vain ole tehnyt mieli. Miksi nyt sitten söin? Otapa ihmisestä ja ihmisen elimistöstä selvää.

Jo monen vuoden ajan syömiseni selkeä painotus on ollut kasviksissa ja kalassa. Sitten yhtenä päivänä tuli tunne, että on saatava syödä oikeaa ruokaa, lihaa. Tofut ja muut uuden ajan tuotteet eivät tähän tarpeeseen kelvanneet. Saisikohan Hakaniemen hallista ohueksi pihviksi hakatun wienerschnitzelin? Ei saanut, mutta marinoitu porsaanleike, grillattavaksi tarkoitettu, sai kelvata. Kypsyi hyvin myös pannulla.

Ihmisen on hyvä saada tyydyttää halunsa ja tarpeensa ainakin noin kohtuullisessa määrin. En paljon hangoitellut mielitekoani vastaan. Minun elämäni – eikä tässä muista olekaan kyse – ei romahda yhteen pihviin. Sitä vähän jälkikäteen hämmästelin, etten edes hetkeä miettinyt kasviksia kaveriksi. Ihan kuin olisin ajatellut, tehdään nyt kerralla kaikki paha. Se oli täydellinen ruoka, josta ei puuttunut rasva eikä suola.

Tuliko liha mieleeni siksi, että olen syönyt pitkään liian kevyesti? Eivätkö tofu, parsa ja pavut enää tai aina riitäkään? Tuleeko makeanhimo samasta syystä, liian kevyestä syömisestä?

Proteiinin tärkeyttä korostetaan. Sitä pitäisi olla joka aterialla, kerran viikossa nautittu jauheliharuoka ei riitä. Proteiini on erityisen tärkeää meille ikääntyneille varsinkin jos harrastamme liikuntaa ja vaikka emme olisikaan erityisen aktiivisia, lihaksillamme on kumma taipumus iän myötä kadota. Siksi tästä on syytä vaikka vähän jankuttaa.

Me kotona asuvat ja omasta ravinnostamme itse vastuussa olevat saamme netistä paljon ravintotietoa. Usein ongelmaksi uusien ruokien kohdalla voi tulla se, ettei kotona olekaan kaikkia mausteita. Pelkkä suola ja pippuri eivät riitä, jos haluat tehdä vaikka curry-ruokia. Oma kylmien ilmojen pikaruokani on kolmen purkin keitto: 2 purkkia tomaattia ja 1 purkki ruskeita papuja tomaattikastikkeessa, mausteiksi chiliä, jeeraa, ripaus sokeria ja suolaa. Sitten ehkä vähän kermaa tai vaihtoehtoisesti paksua jogurttia lautaselle. Ja hyvää vaaleaa leipää seuraksi.

Tarvitsemme energiaa, jotta jaksamme. Melkein aina kun päivittelen väsymystäni ja sitä etten jaksa yhtään mitään, miltei aina on kyse huonosta syömisestä. Ruokatauko ei saisi venähtää liian pitkäksi, mutta suositus useista aterioista päivässä, ei itseäni innosta. Ymmärrän sen viisauden, mutta voi olla ylivoimaista muuttaa tapojaan.

Vähennä punaisen lihan syöntiä, lisää palkokasveja. Perusajatus on hyvä. On vaan niin, että jos et ole tottunut syömään linssejä ja papuja, vatsasi ei välttämättä huuda hurraata näille herkuille. Tosin kaikki palkokasvit eivät hermostuta vatsaa. Ruokasuosituksien tekijät eivät taida aina hoksata, että heitä puolta vanhempien elimistö reagoi ruokiin eri tavalla.

Jos yli kahdeksankymppiselle sanotaan, lopeta lihan syöminen ja aloita kasvispohjainen ja jopa lähes vegaaninen ruokavalio, tällainen ehdotus on kyllä ihan metsästä. On varmasti vanhoja ihmisiä, jotka osaavat ja jaksavat muuttaa ruokavalionsa toiseen äärilaitaan, mutta luulenpa vaan, että heitä on aika harvassa. Sitäpaitsi, ehdottomuus kaikissa asioissa on sekä tyhmää että rasittavaa.

Kaiken sanotun jälkeen toivon, että ainakin kerran tänä kesänä saan syödä rasvasta tirisevää grillimakkaraa. Ei olisi minusta vegeksi.     

                            


 Ravintolassa syödään sellaista mitä kotona ei saa. Tässä italialaisravintolan vongolepasta.

torstai 7. toukokuuta 2026

Hyväksytty väkivalta?

 Valkoinen vappu Tampereella. Video näyttää miten iso korsto potkii maassa olevaa naista. Mitä miehen päässä liikkuu – vai liikkuuko yhtään mitään, kun käyttää väkivaltaa nuorta naista kohtaan, josta ei mitenkään voi saada edes kunnon vastusta? Potkija oli naamioitunut. Hävettikö näyttää omia kasvojaan sini-mustien joukossa? Vai haluttiinko kasvojen peittämisellä luoda uhkaa? Olla kuin Ku Klux Klan.

Nyt meillä keskustellaan, sallitaanko naamiot mielenosoituksissa. Meillä ei keskustella, keitä ovat nämä ihmiset, jotka potkivat naisia. Meillä ei keskustella naisväkivallasta. Olisi aika.

Luin Iltiksen jutun toimittajan viikon kestäneestä työvierailusta palvelutalossa. Se ei ollut syyttävä eikä syyllistävä, se oli kertomus, mitä hän näki ja koki sen viikon aikana. Juttua ei ollut mukavaa lukea. Tuli surullinen olo sekä talossa olevien asukkaiden että siellä töitään tekevien puolesta. Aina on liian kiire, liikaa hoidettavia, aina liian vähän tekijöitä.

Onko pahempaa se, ettei ihminen pääse suihkuun tai vaippojen vaihto viivästyy vai se, ettei kenelläkään ole antaa ihmiselle aikaa? Ei ole aikaa antaa yhdessäoloa. Ei aikaa kuunnella hänen puheitaan, pitää kädestä, kävellä, ei aikaa katsoa televisiota yhdessä. Kun muistisairaat ja vanhat ihmiset tuomitaan elämään omassa yksinäisyydessään, se on väkivaltaa raaimmillaan. Se ei ole inhimillistä, eikä se ole oikeudenmukaista.

Ymmärrän, että ihminen sidotaan tuoliin turvallisuussyistä. Sitä en ymmärrä, kun hänet hylätään tuoliinsa tuntikausiksi. Hän ei ole tärkeä kenellekään. Lohduton ajatuksenakin, mutta näin vain tapahtuu.

Vanhusten hoidosta on Suomessa puhuttu kauan, vuosikymmeniä. Uudistukset jämähtävät usein myös vastakkainasetteluun. Tänään tärkeintä ovat dronit, puolustus ja sotaan valmistautuminen. Tai lapset ja nuoriso. Kuka meistä on sanomaan, etteivätkö nuoret oikeasti olekin kaikkein tärkeimpiä. Nuorissa on tulevaisuus, kun taas vanhoilla ei ole jäljellä muuta kuin menneisyys. Siksi heidän ei ole niin väliä. ”Nämä ovat jo vanhoja ihmisiä, ei heitä kannata ylihoitaa.”

Mutta on vaan niin, että vanhallakin ihmisellä on oikeus arvokkaaseen elämään myös vanhana. Hänelläkin on oikeus olla osallisena maailmassa.

En varmaan koskaan lopeta liikunnan tärkeydestä puhumista. Siinä vähäkin on parempi kuin ei mitään. Mutta kohtuullisen hyvä fyysinen kuntokaan ei auta, kun pää tyhjenee ja ymmärrys katoaa. Silti - muistisairaankin elämä jatkuu. Se vain on erilaista elämää kuin se oma entinen. Hän elää omassa maailmassaan, mutta siinäkään maailmassa ei ole hyvä olla yksin.

Onnellisten ihmisten Suomessa on korkein aika antaa ikäihmisille ihmisarvo, hyvä vanhuus ja paremmat vanhuspalvelut. Tätä vaativat huomisen rollaattorimarssin osanottajat.


Suomessa oli vuonna 2025 noin 343 000 yli 80vuotiasta eli 7,4% kaikista täysi- ikäisistä                        suomalaisista. 70 vuotta täyttäneitä naisia oli 57%. Helsingissä oli vuoden 2025 lopussa yli 30 000 vähintään 80 vuotiasta.

                                                            Variksetkin tarvitsevat toisiaan.