Haluaisin tulla sinua halaamaan, kun et viimeksi antanut, sanoi Jussi. Mitä nainen tällaiseen pyyntöön voi sanoa, kun on tavannut miehen viimeksi 65 vuotta sitten?
Kun tässä iässä ei huvita ottaa ja julkaista selfieitä niin ajattelin kuvien sijasta tehdä kesästäni tekstiselfien. Eli miten meni kesä. Eihän se nyt vielä ole tietenkään mennyt, mutta tarpeettoman hyvää vauhtia illat ovat hämärtymässä. Kesästä on kiva puhua siksi, että siinä oma tasainen rytmini rikkoutui useasti. Kaikki ei mennytkään niin kuin ennen. Golf jäi taka-alalle, kun oli niin monta mukavaa ja suoraan sydämeen menevää tapahtumaa.
Kesä alkoi ihanasti Tommin ja Cindyn häistä. He olivat niin kauniita ja rakastuneita kuin vain nuoret voivat olla. Häiden ihanuus on siinä, että ne luovat uskoa tulevaisuuteen. Yhteiskuntakin on tyytyväinen, kun ihmiset menevät naimisiin. Lait ja asetukset suosivat enemmän avio- kuin avopareja.
Sanon helposti, että on turha tuijottaa ikäänsä, vaan pitää tehdä kaikkea mistä tykkää ja niin kauan kuin jaksaa. Vuodet eivät ole lupa lopettaa toteuttamasta mielitekojaan. Silti olen mutissut itselleni, ettei sinun enää kannata ajaa autolla pitkiä matkoja. Melkein olen tämän uskonut, mutta onneksi tänä kesänä päätin toisin ja ajelin Siilinjärvelle. Olikin oikeasti mukavaa kääntää rattia useampi tunti.
Päädyin siis Siilinjärvelle ystävien mökkiin Kallaveden rannalle. Kylläpä teki hyvää. Nautin hiljaisuudesta, siitä että sain saunoa ja uida mielin määrin järvessä, ja lisäherkkuna oli Eino, joka nukkui aivan petini vieressä kosketusetäisyydellä. Kun menin uimaan, hän oli rannalla niin kauan kunnes kahlasin takaisin.
Minulla oli mukanani aika iso kirjoitustyö, päiväkirjakirja -projektini. Olen kehittänyt itselleni työlään harrastuksen, mutta ei siitä vielä sen enempää paitsi että oli aivan erilaista keskittyä kirjoittamiseen maalla, niin sanotusti luonnon helmassa kuin kotona. Kun väsähdin, saatoin vain mennä ulos, tuijotella järveä, käydä uimassa, kävellä Einon kanssa – hengittää. Ja pitkiä ihania hyvinnukuttuja öitä. Ilmankos vireystilani oli mainio.
Heinäkuussa nautin oopperasta Savonlinnassa, kun ystäväni tuli matkaa minulle ehdottaneeksi. Oopperat olivat tutut ja usein nähdyt Madam Butterfly ja Nabucco, mutta vanhan linnan puitteeet tekevät jo lähtökohtaisesti esityksestä erilaisen. Oli myös ihanaa olla pelkästään Savonlinnassa, monien muistojen kaupungissa. Kerran lähdimme Helmin kanssa melomalla saareen. Saimaa myrskysi aika kovaa. Ystäväni hallitsi kanootin käänteet, minä olin ihan ensikertalainen. Pelkäsimmekö, että kaadumme. Ei, sitä emme pelänneet, vaan sitä, että menetämme juuri ostamamme viinipullot. Nuorena asiat mitoitttaa eri tavoin.
Tuliko Jussi Helsinkiin ja saiko halata? Tuli ja halasimmekin monta kertaa. Jussi sanoi, että kun 1960-luvun alussa tanssi-illan jälkeen en suostunut halattavaksi, se on kaivellut häntä kaikki nämä vuodet (höps!). Päädyin myös käymään Jussin luona Naantalissa ja kävimme katsomassa Turun Samppalinnassa suuresti ylistettyä (eikä turhaan) Notre Damen kellonsoittajaa.
Yövyin hotelli Luostarin puutarhassa, vanhan talon romanttisessa vinttikerroksessa. Piha oli täynnä suuria omenapuita ja punaisia omenia, niitä oli puussa ja maassa. Naantalin ilta oli hiljainen eikä aamulla ollut liikkeellä kuin musta kissa ja minä. Heräävät kuulemma vasta puoliltapäivin, naantalilaiset.
Sellainen kesä. Vähän jotain myös romantiikkaa kaipaaville.
