Heinäveden pastorin kanssa retkellä

Radio ykkönen lähettää ennen aamukahdeksan uutisia aamuhartauden.  Yleensä avaan radion vasta uutisten alkaessa, mutta nyt napsautin sen päälle ennen aikojaan.  Syvän paatokselliset hartaudet eivät minua tavoita eivätkä kosketa, mutta tänä aamuna oli toisin.  Äänessä oli Heinäveden seurakuntapastori Helge Itkonen.  Ehkä tämä sama mies on aiemminkin saanut minut kuuntelemaan, sillä hän ei saarnaa, hän tarinoi.

Nyt pastori oli ollut kaverinsa kanssa metsällä lintujahdissa. Heräilivät siinä pikkuhiljaa aamuun jossakin pienen järven rannalla, usvaisessa maisemassa, lähellä nukkuva koira. On hiljaista. Olin hetkessä heidän kanssaan, vaikka naapuritalon rakennustyömaalta kuului poikkeuksellisen varhain kovaa meteliä. Ei ollut järveä eikä hiljaisuutta,  mutta on minulla sentään koira, joka nukkuu tuolissaan pieneksi mykkyrään kiertyneenä.

Pastori toteaa, että olisi ehkä häävimmänkin aamurukouksen paikka, mutta kysyy, eikö se ensimmäinen ajatus ole yleensä se oikea ajatus. 

Miehet keittävät kahvia ja juttelevat eilisestä. Jos olisivat tienneet saavansa saaliin tältä paikalta, olisivat kävelleet suoraan tähän eikä olisi tarvinnut kävellä 15 kilometriä. Niinpä – jos olisivat tienneet. 

 Kuinka usein olenkaan ajatellut samoin sanoin. Jos olisin tiennyt, olisin tehnyt toisin, olisin tehnyt enemmän, olisin ottanut yhteyttä aiemmin, olisin kuunnellut paremmin. Jos olisin tiennyt.

Vuosia sitten soitin kotiini. Äiti vastasi ja sanoi hätääntyneenä, en voi puhua, isällä on kohtaus. Siitä kohtauksesta isä ei selvinnyt. Jos olisin tiennyt, olisin soittanut aiemmin, olisin soittanut useammin. Sillä eihän vielä pitänyt näin käydä.

Kuuntelen pastorin tarinointia – siltä se koko ajan kuulostaa – ja mieleen putkahtelee monia erilaisia asioita omasta elämästä. Niin kuin sekin hetki, joka aikanaan koitti: ei enää äitiä eikä isää. Jokin muuttui peruuttamattomasti. Tämän tyhjyyden tunteen ymmärtää vasta sitten kun se on tapahtunut, ei yhtään aiemmin.

Olen pastori Helgen kanssa samaa mieltä siitä, että pitää elää – pitää ainakin yrittää elää – päivä kerrallaan.  

Ei ollut näiden miesten metsäreissu tyhjä, saalista saatiin, mutta  näinhän voimme ajatella myös elämämme reissusta. Jos onkin monia asioita joita olisi pitänyt ja voinut tehdä toisin, niin mukavaa tämä eläminen on.

Kirjoitukseni ei varmasti teitä Heinäveden miehiä tavoita, mutta mitäpä siitä.  Oli mukavaa olla hetki kanssanne siellä järven rannalla nuotion äärellä.