Suomessa ollaan Vareksen tasolla eikä se taso ole todellakaan kehuttava. Molempien rikossarjojen (Rikos ja Silta) vahvuutena on ollut ja on se, että niissä rikoksen tutkinta etenee ja aukeaa vähitellen, mutta vastaus säilyy aivan loppumetreille. Väkivallalla ei mässäillä, vaikka tosin Sillassa on aika paljon jo tähän mennessä kuolleita. Nuorena kuolleita.
Silta on pääosan esittäjien osalta totutusta poikkeava. Saga ja Martin eivät puheissaan ole kovin nopeita eivätkä he huuda kailota sen paremmin toisilleen kuin muillekaan. Martin on kuin nallekarhu ja Saga sitten, hänellä on aspergerin syndroomaan viittavia taipumuksia. Se näkyy suoraan puhumisena, oman tahdon ilmaisuina ja totisena olemuksena. Virkistävää. Vaikka Sagan puhe hymyilyttääkin, siitä ei voi olla pitämättä.
Mitäpä jos me oikeassa elämässä sanoisimme ajatuksemme ja tahtomme suoremmin emmekä niin kauheasti etukäteen miettisi, mitä tuo toinen siitä ajattelee? Jäisikö väärin ymmärrykselle vähemmän tilaa?
Olen pitänyt myös siitä, ettei Sillassa ole ollenkaan pomotusta. Ehkä se on tämän pohjoismainen tasavertaisuus mikä näkyy siinä, ettei hierarkiaa korosteta mitenkään. Ihmiset ovat ihmisiä pomoja myöten.
Hienoa, että YLE on näyttänyt sarjat meille saman tien, sillä hakkaavathan ne amerikkalaiset versiot mennen tullen.
Miksihän me Suomessa emme saa vastaavanlaisia sarjoja aikaan? Lieneekö rahakysymys. Toisaalta, muiden pohjoismaiden dekkaristitkin ovat suomalaisia kovempaa tasoa.Meiltä puuttuvat Jo Nesbo, Håkan Nesser eikä ole edes Arne Dahlia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti