Olin ollut Tallinnassa, matka väsytti ja nyt oli alkamassa Wagnerin ooppera Tristan ja Isolde. Pysyisinkö hereillä, mietin. Vähän meinasikin mennä nukahtamisen puolelle, mutta jossain vaiheessa tapahtui jotain. Aika ja paikka hävisivät.
Esa-Pekka Salonen kuvaa suhdettaan Wagnerin musiikkiin kuin huumeeksi, joka menee suoraan verenkiertoon ja keskushermostoon.” Kun Tristanin ja Isolden kolmas näytös alkaa, minulla on aina sellainen olo, että tämä ei ole mahdollista, että kukaan ei voi pystyä tekemään toisen näytöksen jälkeen enää kolmatta, siis ihan fyysisestikin. Mutta sitten kun se lähtee liikkeelle, sitä siirtyy johonkin toiseen sfääriin. Ja kun se lopulta päättyy, tuntuu kuin aika olisi jotenkin kompressoitunut kasaan.”
Tästä tihentymästä syntyy Salosen mukaan parhaimmillaan voimakas yhteyden tunne musiikin, sen esittäjien sekä yleisön kesken. ”Päästään sellaiseen viritystilaan, jossa todellakaan ei enää mieti, pitääkö viedä auto katsastukseen.”
Niin taisi minullekin käydä, en takuulla laatinut ostoslistaa kauppaan. Eikä nukuttanut.
On ollut elämys lukea Suna Vuoren kirjoittamaa kirjaa kapellimestari Esa-Pekka Salosesta. Tiedämme, että Salonen on maailmankuulu. Tiedämme hänestä aika paljon, mutta silti en tiennyt, miten todella arvostettu, kunnioitettu ja ihailtu hän on.
Suna Vuorella on ollut kiva seitsemän vuoden kirjoitusprojekti. Kiva ennen kaikkea siksi, että kaikki kehuvat hänen kirjansa henkilöä. Ihan jokainen. Eikä millään pienillä mainesanoilla. Oli ihanaa lukea kirjaa, jonka sivuilta välittyy aito kunnioitus ja jossa kunnioituksen kohde on humaani ja huumorintajuinen ihminen.
Deborah Borda sanoo sen näin: ”...se että tulee mestariksi taidemuodossa, tarkoittaa lahjakkuuden lisäksi todella kovaa työtä ja erityistä omistautumista. Hän osaa johtaa ja ottaa vastuuta.
Salosen itse sanoo, että auktoriteetti syntyy kyvystä tehdä sitä mitä on tekemässä. Mikäli tällaista kykyä ei ole, ei ole myöskään mitään, minkä varaan auktoriteetin voisi rakentaa, ”mielekäs päämäärä motivoi paremmin kuin hierarkkinen käskyttäminen.” Siinäpä oppia suomalaisille yritysjohtajille.
The New Yorkerin musiikkitoimittaja Alex Ross saa sivukaupalla tilaa kehua Salosta. Niin hän totisesti myös tekee. Muun muassa näin: Salonen kantaa mukanaan paitsi kunnioitusta myös tiettyä yksinkertaisuutta ja vaatimattomuutta, johon kaikki orkesterit eivät välttämättä ole tottuneet. Monet yllättyvät tullessaan kohdelluksi vertaisena. ”Se voi viime kädessä olla hänen suurin valttinsa.”
Esa-Pekka Salonen on aina ollut myös yhteiskunnallinen keskustelija. Näinä aikoina, kun Venäjä tappaa ukrainalaisia ja Iranissa kadut täyttyvät ruumispusseista, ja ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet ovat rispaantumassa”, Esa-Pekka Salonen sanoo: ”Merkit ovat selvät. Olemme siirtymässä toiseen aikakauteen. Viimeiset rippeet valistuksesta ja ne ideat, joiden varaan Ranskan vallankumous ja Amerikan perustuslaki laadittiin, ovat aikansa eläneet.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti