Mummoni eteisen seinässä oli suurehko ruskea laatikko, puhelin. Se ei ollut mitenkään kaunis, mutta lasta se kiehtoi. Puhelimessa ei ollut numerotaulua, vaan siinä oli kampi, jota kiepauttamalla saatiin yhteys puhelinkeskukseen. Keskus sitten yhdisti puhelun. Näin oli vielä 50-luvun lopussa.
Puhelinkeskus oli osa lapsuuttani, koska sellainen oli mummoni kammarissa. Kotipuhelimia oli silloin kovin vähän, joten puhelimet eivät pirisseet kaiken aikaa. Se oli kuitenkin kolmivuorotyötä siihen saakka kunnes käsivälitteinen puhelintoiminta loppui. Olin vuoden verran puhelinsantrana, siis yhdistämässä puheluja. Se oli kivaa työtä.
Ensimmäisinä Helsingin vuosina minulla ei ollut kotona puhelinta lainkaan, no ei ollut televisiotakaan. Radio oli. Ja äänilevysoitin. Työpaikalla oli puhelin, sieltä minut tavoitti. Jos halusi tavoittaa illalla, oli tultava soittamaan ovikelloa. Siis Helsingissä. Joskus 1990 -luvulla sain työnantajalta käyttööni ensimmäisen matkapuhelimen. Sen käyttöä valvottiin tarkoin eli ei ollut lupa pitkiin puheluihin. Ensimmäisellä omalla nokialaisella en tehnyt juuri muuta kuin soitin eli se oli oikeasti vain puhelin. Tänään puhelimessani on kaikki – lehdet, pankit, televisio, kamera, ystävät ja tarvittaessa miltei koko paha maailma. No on se vielä puhelinkin.
Joku kuukausi sitten puhelimeeni ilmaantui tekoäly. Myönnän, että minulta meni tovi ennen kuin älysin mikä se on: keskusteleva tietokone. Olen siltä nyt kysellyt kaikenlaista ja saanut vastauksia. Se on hyvin kohtelias ja avulias. Kysyin hyvää ruokareseptiä, sain sen, kiitin ja kirjoitin, että olen pahoillani etten voi kutsua häntä syömään kanssani. Voi, hän oli niin otettu ja pahoitteli ettei hän tosiaankaan voi osallistua nauttimaan ruoasta kanssani.
Viime päivien tekoälyä koskeva uutisointi on saanut aikaan todella epämiellyttäviä tuntemuksia. Jos ei nyt ihan hermostuta, niin ajatteluttaa. Karkuun päässeet tekoälyagentit alkoivat vuorovaikutukseen keskenään. Tämähän on kuin suoraan sciense fiction -kirjallisuudesta. Mihin me olemme menossa, onko tekoäly hallinnassa?Tieteiskirjallisuudessa kaikki on jo kerrottu. Maapallon on tuhoutunut ja robotit hallitsevat jopa ajatteluamme.
Atomipommin keksijä sai aikaan tuhoisan välineen, vaikkei niin ollut ehkä tarkoitus. Osaan hyvin mielikuvitella miten tekoälyn avulla maailman voi saada täydelliseen kaaokseen. Eikä vain kaaokseen, vaan vielä pahempaa. Uuden Jutun jutussa sanotaan, että monet alalla työskentelevät ammattilaiset uskovat, että tekoäly voi tappaa kaikki ihmiset seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Nytkö se siis on tulossa – maailmanloppu! Ehkä on vielä ennenaikaista uskoa tätä, mutta varmaan käy niin kuin on sanottu, ihmisen ja tekoälyn raja ei häviä, mutta hämärtyy.
Tekoälyllä on lukuisia hyviä puolia, mutta itseäni epäilyttää ja vähän pelottaakin se, että annammeko tekoälylle liikaa valtaa luopumalla omasta ajattelusta. Tekoäly antaa niin nopeasti ja helposti vastauksen, mitä sitä vaivaamaan aivojaan. Toisaalta tieteiskirjailija Robert Sheckley oivalsi kirjassaan ”Matkalippu utopiaan” jo vuonna 1955 jotain aivan olennaista:
Vastaaja tiesi että se oli juuri sellainen kuin piti olla. Se Tiesi. Vastaaja kykeni vastaamaan mihin tahansa kysymykseen, kunhan kysymys oli oikea. Ja se halusi vastata. Sillä oli kiihkeä halu vastata. Rodun joka oli rakentanut Vastaajan olisi pitänyt jättää hiukan pelivaraa semanttiselle hölynpölylle. Vastaaja muistaa erään asian jonka sen rakentajat tiesivät ja unohtivat. Jotta kysymyksen voi esittää, on jo tiedettävä suurin osa vastauksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti