Ian McEwan: Lapsen oikeus

Kuusikymppinen mies sanoo vaimolleen,että vaikka kotona onkin ihan herttaista, se ei riitä. Hän haluaa kokea vielä yhden ison ja pyörryttävän, intohimoisen suhteen. Ei hän avioeroa halua, vaan nauttia vielä ennen kuukahtamistaan pökerryttävästä hurmiosta nuoremman naisen kanssa. Mitä vaimo tähän voi muuta kuin huutaa, idiootti.

Näinhän avioliitolle voi käydä, kun ollaan pitkään yhdessä. Totutaan toiseen kuin kaapin oveen, ja lopulta aivan huomaamatta, suhtautuminenkin muuttuu. Elämä häviää työhön ja lapsiin, sukupuolielämäkin melkein katoaa.

Ian McEwanin kirja "Lapsen oikeus" on kirja kauan yhdessä olleesta pariskunnasta, mutta tarinassa ei kuitenkaan mässäillä petetyllä ja yksinjätetyllä vaimolla. Tunteita puretaan, mutta aika viileästi ja vähän etäisesti.  Ei huudeta eikä heitellä tuoleja.  Yhtä paljon kuin kirja kertoo parisuhteesta, se on myös kuvausta oikeusistunnoista ja oikeuden ratkaisuista. Kirjan nainen on perheoikeuden tuomari. Tarina etenee hänen mielentilojensa ja valintojensa kautta.

Fionan työn kautta nousevat esiin erityisesti lapsiin liittyvät oikeusjutut. Kun alaikäinen lapsi sairastuu leukemiaan, hän tarvitsee selviytyäkseen verensiirron, mutta se ei Jehovan todistajalle ole sallittua. Asia menee tuomarin, Fionan, ratkaistavaksi.

Onko potilaalla ja hänen vanhemmillaan perustavanlaatuinen oikeus päättää asiasta, voiko tuomari siihen puuttua ja sallia nuoren kuoleman? Saako lapsi oikeutta?

Hienosti ja koskettavasti kerrottuja kohtaamisia.

Ian McEwanin kirjat ovat ennenkin ottaneet minut mukaansa. Jotkut niistä ovat olleet sielun pimeimpiin syövereihin vieviä, mutta tässä kirjassa ei sellaista tunnelmaa ole, vaikka särmää onkin aivan riittävästi.