Rukouksella vai ruoalla

On hernesopan ja laskiaispullien aika. Kauan sitten keksin valmistaa ihan vain itselleni hernesopan ja leipoa pullat. Soppaa tuli ainakin viisi litraa ja pullia niin paljon että piti naapureille jakaa. En ole sen jälkeen moiseen urakkaan ryhtynyt edes mittakaavaa pienentämällä. Tyydyn kaupan hernepurkkiin ja ostan pullani kaupasta.

Kovin paljon en harrasta valmisruokia eli teen itse ruokani. Siis suurta traumaa sieluuni ei litrakaupalla paisuneesta hernesopasta jäänyt.  Kun koko viime vuoden merkkasin päivittäin seinäkalenteriini päivän pääruokani, eivät kaupasta ostetut kovin montaa merkintää saaneet. Ateriatilastoni kertoi sen, että viime vuonna söin enemmän kasvisruokia kuin lihaa sekä säännöllisesti kalaa. Porsaanliha on hävinnyt ruokapöydältäni tyystin, broileria olen syönyt kerran tai kaksi kuussa. Lampaanlihasta en ole luopunut, kun sitä saa Hakaniemen hallista niin hyvin, mutta muuten punaisen lihan osuus on tosi vähäinen.

Mummollani oli aina porsaita. Ne lahdattiin ennen joulua ja sitten saatiinkin monenlaista ruokaa.  Opin jo lapsena syömään verimakkaraa. Veriletut ja veripalttu ovat aina olleet niin sanottuja hyviä ruokia, vaan ei niitä enää ole lautaselleni ilmaantunut.  Joskus sentään tein veriletut alusta asti ihan oikeaan vereen.  Myönnän, että tästä on jo jokunen aika. Hallista varmaan saisi vieläkin verta, mutta veripalttua en sielläkään ole nähnyt. Enää. Vielä viime vuonna oli. Ennen veripalttua oli aina saatavana Elannon myymälöistä. No se oli siihen aikaan, kun kaupoissa oli vielä palvelua, kun myyjät olivat myyjiä eivätkä hyllyjen täyttäjiä.

Olimme kerran kävelemässä Raja-Joosepin suunnalla, siellä jossain erämaassa. Kolmen päivän vaellusretkelle piti tietty ottaa kannettavaksi niin vähän tavaraa kuin mahdollista. Mukana oli myös verilettujauhepussi. Olikohan se väsymyksen syy – 25 km kävelyä takana – vai hämärän majan, mutta tein lettujauhoista sopan.  Ihmettelin vähän miten juustokeitto voi olla niin mustaa. Syömättä jäi.

Kun Hemingway ei saanut unta, hän kuulemma keskittyi rukoilemaan ystäviensä puolesta. Siinä sitten yö sujui ja aamu tuli ennen kuin hänen lukuisat ystävänsä olivat saaneet kirjailijalta rukouksen.

Olin tässä vähän proosallisempi. Aloin muistella, missä olin saanut kokea herkullisia ruokaelämyksiä. Se oli vähän vaarallista ajattelua, sillä nälkäistä ei nukuta.  Oli pakko nousta näkkärille. Lopulta uni tuli enkä nähnyt unta juoksevista lammaspaisteista eikä ollut tyynyliina aamulla kuolastani likaisena.

Tämän talven suuri herkkuni eli uunissa kuivatut kirsikkatomaatit.