Esittäjinä Matti Louhivuori ja Metro -tytöt. Luulen, että tämä kappale oli yksi soitetuimmista lauantain toivottujen levyistä, siis silloin 50- ja 60-luvuilla.
Tänään tämä radion kaikkien aikojen pitkäikäisin musiikkohjelma juhlii 80 vuottaan. Silloin ennen, mummon kaappikellon aikaan, mikään ei estänyt ohjelman kuuntelua. Aivan alkua ei tarvinnut kuunnella, koska silloin tuli sitä parempaa musiikkia, oopperaa ja sen sellaista. Se musiikkilaatu ei vielä silloin sanonut minulle mitään. Tärkeintä olivat Iskelmät. Kotona oli pieni levysoitin, mutta levyjä ei juurikaan ollut. Hyvin pitkään ainoa vinyyli oli Tuula Anneli Rantasen vähän koleahkolla äänellä laulama Keltaruusu ja toisen puoliskon Kaunis pesijätär. Rahaa ei ollut levyjen ostoon, mutta iskelmien sanoja kirjoitettiin muistiin. Emme osanneet edes unelmoida mistään spotyfaista.Nuoruuteni idoleja olivat Olavi Virta, VeikkoTuomi, Seija Lampila, Henry Theel, Helena Siltala ja Annikki Tähti. Ja tietysti Catarina Valente ja Paul Ankan "You are my destiny".
Maaseudulla kesälauantaisin tärkeitä olivat lauantain toivotut, sauna ja tanssit. Saunan jälkeen papiljotit päähän, mekko ylle ja pyörällä kahdeksan kilometrin päässä olevalle tanssilavalle, jonka puskissa hätäinen kampaus ja sitten vain tyttöjen riviin odottamaan, huomaisiko joku poika minutkin.
Vieläkin kun kuulen "ah, Egon, Egon, Egon, vain suuri rakkaus tää toivoton..." olen hetkessä Ripovuoren tanssilavalla.
Lauantain toivotut on meille 1950- ja 1960 -lukujen nuorille muutakin kuin vain musiikkohjelma. Se on osa nuoruuttamme, sitä kaikkein herkintä, ihaninta ja tuskallisinta aikaa. Niin kuin Metro -tytöt lauloivat:
"On kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt. Lohduton syksy on lehdet peittävät maan. Pois armas lähti, sammui taivaalla tähti. Myötä sen, rakkauden miksi kadotinkaan.."
Eikä tässä kuulkaa ole yhtään mitään naurettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti