Sotia, jatkuvaa tappamista, naisten raiskaamista ja julmaa
vallankäyttöä, mutta myös ihanteellisuutta.
Unelma ihmisten tasa-arvoisuudesta väriin katsomatta. Voisin puhua tästä
päivästä, mutta ei, puhun ajasta joskus 1390-1335 e.Kr. Sinne Mika Waltari on
sijoittanut Sinuhen tarinan. Kirja kuvaa
faaraoitten aikaa, julmien taistelujen ja palvottujen jumalien aikaa. Vaikka tarina onkin hetkittäin yhtä
kammottavaa sotaa ja melskettä, on siinä myös ihastuttavat tyvenet hetket,
lämpimät ja rakkautta täynnä.
En ole nyt lukenut Sinuhea uudelleen, ehkä pitäisi. Sen
sijaan olen kuunnellut YLE Areenasta 22 osaa käsittäneen kuunnelmasarjan
Sinuhesta. Waltarin kirja ilmestyi
vuonna 1945, ja vuonna 1982 siitä
valmistui kuunnelma, joka palauttaa
mieleen monet tutut näyttelijät, joista moni ei enää ole joukossamme. Myönnän,
että kuunneltavaa oli paljon. Jokainen jakso oli melkein tunnin mittainen. Näin
pitkäksi kuunnelmaksi se oli yllättävän toimiva. Mutta niinhän on kirjakin.
Waltari kuljettaa suurta tarinaa eteenpäin niin että jännite säilyy koko ajan. Hetkittäin väsyin sotaan ja sotapäälliköiden
huutoon, mutta valtaosaltaan pidin.
Kaikenlaisia mielleyhtymiä keksin. Sinuhen palvelija Kaptah oli
kuin Tuntemattoman sotilaan Rahikainen.
Selvästikin samanhenkisiä miehiä, mutta Kaptahilla oli tietysti
suuremmat mahdollisuudet omia itselleen vieraitten ihmisten tavaroita tai
varastaa rahaa isännältään.
Jos silloin
ei ollut ihmishengellä niin suurta väliä, niin onko tänäänkään? Tuhannet ovat
hukkuneet ja luultavasti moni hukkuu edelleen pyrkiessään kohti parempaa elämää.
Kuka välittää? Mitä sanoikaan Turkin presidentti Erdogan: leikkaan päät poikki
vastustajiltani. Ja tuhannet ihmiset
istuvat vankiloissa tai ovat saaneet potkut töistä, koska ovat vaaraksi
yhteiskunnalle = hänelle itselleen. Jos tänään ei enää puhutakaan jumalista
niin kuin ennen, niin uskonnoista kylläkin.
Jumalat vain ovat vaihtuneet maanpäällisiksi erdoganeiksi.
Silloin faaraot olivat jumalia maan päällä, mutta jokaisella
faaraollakin oli jumalansa. Ja papisto olikin sitten oma lukunsa. Faarao Ekhnaton tuhoutui, kun hänen unelmansa
samanarvoisista kansoista ja ihmisistä jumalansa Atonin edessä ei kelvannut
papeille eikä kansalle.
Ekhnaton halusi maailman,
joka olisi vapaa sodista, vihasta ja pelosta. Se oli idealismia parhaimmillaan
siitä, miten ihmiset ovat veljiä keskenään, ei ole rikkaita eikä köyhiä vaan
kaikki ovat samanarvoisia.: ”kukaan ei sano toiselle: likainen syyrialainenn
tai kurja neekeri vaan jokainen ihminen on jokaisen ihmisten veli eikä koskaan
enää ole sotaa”.
On helppoa nähdä, kenen puolella Waltari olisi tänään. Sinuhessa
taistellaan Syyriassa. Niin siellä taistellaan tänäänkin. Mitään tällaista Waltari tuskin osasi edes
ajatella kirjoittaessaan Sinuhensa.
Sinuhen sanoin sanottuna: Näin on ollut ja näin on aina
oleva.
Koiran kanssa päivän lenkit sujuivat hienosti,
kun uppouduin
Sinuhen maailmaan. Hyvässä ja pahassa.
