Bonuksien palvontaa

Keskikesän aurinkoisena päivänä voi tehdä kaikenlaista. Esimerkiksi keskustella useita tunteja osuustoiminnan menneisyydestä, erityisesti E -liikkeen. Miten vahva se joskus olikaan ja mitä se on tänään eli ei mitään. Keskusteluun tarvittiin kaunis kesäinen maisema ja ihmisiä, joilla on tuntuma aiheeseen.

Meillä kolmella sellainen oli. Sakari Kiuru on tunnettu osuustoimintamies, intohimoinen kansansivistysmies jonka monet muistavat YLEn pääjohtajana. Kalevi Suomela on rauhanmies, mutta hänellä on pitkä osuustoimintatausta. Itseäni osuustoiminta on koskettanut minimaalisen vähän keskustelutovereihini verrattuna.

 Kaikki olemme jossain vaiheessa saaneet palkkamme Kulutusosuuskuntien Keskusliitosta (KK). Itse olin siellä silloin, kun E -liike oli jo auringonlaskun liike. Kun kaikki oli jo rapautumassa.

Vanhoista ihmisistä sanotaan, että he "istuvat junassa selkä menosuuntaan", koska heidän aikansa on ohi. Voipi olla näinkin, mutta sehän ei ollenkaan estä sitä, etteikö menneitä asioita saisi ja pitäisi muistella. On hyvä pohtia,olisiko kaikki voinut mennä toisinkin.

Itse innostuin keskustelustamme niin paljon, että luin Kaj Ilmosen väitöskirjan vuodelta 1984: Jäsenet ja jäsenten liike. Aikaansa edellä olevaa tekstiä. Kaj toteaa tutkimuksessaan, että monet ihmiset liittyivät E -liikkeeseen aatteellisista syistä, ja samoista syistä myös pysyivät liikkeen jäseninä. Vähitellen kaikki vain muuttui eikä jäsenyys E -liikkeessä ollut enää itsestään selvää. Kaupan piti olla hyvä myös kauppana ja edullinen.

Tänään aatteen nimi on bonus. Emme ole S -osuuskauppojen tai HOK-Elannon jäsenomistajia, vaan nyt meitä sanotaan asiakasomistajiksi. Meitä on yli kaksi miljoonaa. Toimipaikkoja on yli 1600 ja työntekijöitä 43 000. Siis kaikki on hyvin suurta. Luulisi suuruuden tuottavan halvempia hintoja, vaan kun ei. Keskittynyt kauppamme pitää hinnat korkealla eikä siihen pure mikään.

Mummoni oli kova osuustoiminnan kannattaja. Edes tulitikkurasiaa ei ollut lupa ostaa muualta kuin E -liikkeestä, joka tässä tarkoitti osuusliike Kymenmaan myymälää. Näin oli 50 -luvulla.  Vaan niinhän se on tänäänkin. Kauppa- ja pankkiasiat hoituvat S -marketissa, pian siellä hoituu myös terveydenhoito. Kohta koko elämäämme säätelee S -liike ja ne bonukset.

Avioliittoneuvontaa

Lauantaiaamu Alppipuistossa.  Nuori nainen tulee luokseni, ojentaa muistikirjan ja pyytää runoa tai ohjeita avioliitolle. Hänellä on polttaripäivä. Hämmentävä hetki, sillä aivoni ovat Tapsu -lenkin aikana askarrelleet aivan muita kuin avioliittoasioita.

Kirjoitan vihkoon jotain hellyydestä ja rohkeudesta, mutta päätän kirjoituksen sanomalla, ole aina oma itsesi.

Mitä mahdoin tuolla kehotuksella oikeasti tarkoittaa?  Kai sitä aina on oma itsensä. Ehkä emme kuitenkaan ole. Rakastuneena on niin helppo antautua toisen vietäväksi. Oma tahto ja oman tilan ottaminen häviävät helposti.  Sillä eihän se ole tärkeää, mitä minä haluan vaan tärkeintähän on se, että sinun toiveesi toteutuvat.

Kaunis ajatus, mutta vuosien myötä se voi kääntyä sekä itseä että koko suhdetta vastaan. Olemalla aina toiselle mieliksi, petämme itseämme, valehtelemme itsellemme. Ja kuka haluaa olla ihmisen kanssa, joka ei koskaan kerro mitä haluaa ja mihin haluaa.

Se on myös luottamusta siihen, että kelpaa sellaisena kuin on.

Ovatko nämä nyt sitten kovin vaikeita asioita? Ovat ne. Tiedän.

Kesätuulen tuomaa

Tähän aikaan kesästä koiran kanssa lenkkimatkalla voi kokea monenlaista. Ainakin Helsingissä. Eilen vaelsimme outoja polkuja Keskuspuiston  vihreässä metsässä. Puiden humina etäännytti liikenteen melun lähes olemattomiin.
Tänään kotipihan puussa oli orava. Se taas tiesi sitä, että Tapsua oli vaikeaa saada jatkamaan matkaa.
Mutta jatkoimme rautatiesillan ali, jonka betoniset seinät ovat täynnä suuria maalauksia. Taiteilija Viva Granlund on saanut betonin elämään vahvoilla väreillä ja kuvioilla.
Olen alkukesän seurannut kaupungin ruusutarhassa ruusujen kasvua. Nyt saan herkutella, kun ruusut ovat täydessä loistossaan.
Kuinkahan usein kuljemme tuttuja polkuja näkemättä ympäristön kauneutta?

Hetki herkuttelua

Kerran kesässä (ainakin) on päästävä Merimakasiinin terassille, meren tuntumaan. Eilen tämä halu - tai olisiko jo suoranainen pakko - sai toteutuksensa. Oli juuri sopivasti polttavan kuuma päivä ja lämmin kesätuuli. Ruoan valinta ei tälläkään kertaa ollut ongelma, koska aina ja jokaisen kerran valintani on sama: grilliravut.

Kokonaisina valkosipulivoissa paistettujen lämpimien katkarapujen kuorissa on kitalakea kutittava maku. Se vaatii ehdottoman pitkään imeskelyä ja makustelua ennen kuin ravun voi syödä. Herkku nautitaan chili-konjakkimajoneesin kera. Yhdistelmä on yksinkertaisesti hyvä. Herkuttelua täydensi austraalialainen sauvignon blanc - valkoviini.

Kesä on hiljaisessa Helsingissä hyvin siedettävää aikaa.

Kiitos on terapiaa

On päiviä, jolloin tunnen oloni kurjaksi ilman mitään erityistä syytä. Mikään vaan ei tunnu miltään. Kesäiset päivät junnaavat eteenpäin.  Olisikohan tämä sitä vanhan ihmisen masennusta, mietin. Kun päivät ovat täyttä touhua, en ennätä miettiä, onko nyt hyvä vai paha olla. Päiviä ei kuitenkaan voi - eikä saa - täyttää jatkuvalla touhulla.

Mieli virkistyy pienistä asioista.  Erityisesti se saa hyvää oloa kiitoksesta. Ja nyt tarkoitan sellaista kiitosta, että saan uida lämpimässä ja puhtaassa järvessä. Tai saan istua sukulaisten/ystävien kanssa ilman kärhämää. Vaikka emme olisikaan samaa mieltä kaikista maailman asioista, voimme olla ystävällisiä toisillemme. Siitä jää hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Viisas lääkäri/kirjailija Helinä Siikala on sanonut jotain sen suuntaista, että kosketus on aivojen koskettamista.  Noin puoli vuotta Kajn kuoleman jälkeen oln hammaslääkärissä, jossa hänen (mies) kätensä hipaisi poskeani. Muistan, miten sävähdin.

Kosketuksen - sekä konkreettisen että henkisen - tarve ei iän myötä katoa minnekään. Sen saaminen vain muuttaa ajan myötä muotoaan. Kun viisi vuotias Eemeli seisoo edessäni ja sanoo, heitä sillai, olen myyty. Se on siinä ja siinä, että jaksan heittää pojan olkapäälleni, mutta teen sen. Eemelin riemu on niin täydellistä, että saan itsekin suuren annoksen hyvää oloa.

Golfatessa tutuimmat pelikaverit saavat osakseen kaiken "rätinäni", jos sattuu huonompi päivä. Vaikka olen vain hyvin tavallinen ns. klubipelaaja, ei se vähennä tunteiden aaltoliikettä, kun peli kulkee miten sattuu. Aina siitäkään ei välitä.

Ei varsinkaan silloin, kun peliseuraksi sattuu huumoritajuinen ja kivasti flirttaileva mies. Golflyöntikö silloin tärkeää - ei todellakaan.

Kesän leikkejä

Kesä olisi täydellinen ellei olisi noita oravia.

Tapsun asento kertoo: jos osaisin kiivetä ja hyppiä puusta toiselle niin johan saisivat oravat kyytiä.



Onneksi tätä taitoa ei ole annettu koirille. Ja vaikka Tapsu on nopea, oravat ovat vielä paljon vikkelämpiä

Säilyy minullakin mielenrauha.