Taistelua äänestäjän piirtämästä numerosta ei käydä vain mediassa, ei vain somessa. Sitä käydään myös kaduilla. Kansanedustajaksi haluavan on laitettava itsensä peliin ja jalkauduttava kadulle esittelemään itseään, jakamaan esitettään, näyttämään että tällainen minä olen.
Koska ehdokas ei ennätä ihan joka ikiseen kadunkulmaan, hän tarvitsee avustavia ihmisiä. Vaalityöntekijöitä. Me teemme jalkatyötä, joka vaatii välillä kylmän ja sateen sietämistä, mutta ennen kaikkea se vaatii oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. On uskallettava kohdata vieras ihminen, joka ei välttämättä ole kanssasi samalla aaltopituudella. Tai sitten on.
Kaduilla kohtaa melkoisen kirjon suomalaisia. Pitää paikkansa, että helsinkiläiset ovat kopeita ja välinpitämättömiä. Lähes ynseitä. Pitää paikkansa, että hesalaiset ovat ystävällisiä, keskustelevia, pysähtyvät juttelemaan. Mukavia.
Jokainen kampanjoi tavallaan. Katukampanjoinnin hengen pitäisi olla vähän sellaista "ylpeästi" tehtyä eli ei mitään vaivihkaista esitteiden kouraan työntämistä vauhdilla ohi kulkevalle ihmiselle (saa sitäkin tehdä), vaan enemmän vastaantulijan pysäyttävää kohtaamista. Se on mahdollista kadullakin.
Viestitämme itsellämme niin paljon. Siksi on tärkeää se, että kohtaamme ihmiset avoimesti ja hymyilevällä ilmeellä. Eduskuntavaali on vakava asia, mutta vaalit ovat myös näyttävää teatteria. Me olemme mukana suuressa näytelmässä, jossa aidoimmat ja uskottavimmat suoritukset palkitaan. Myös tukijoukkojen on selviydyttävä hyvin roolistaan.
Meistä vaalityöntekijöistä on välityttävä ylpeys siitä, että olemme mukana demokratiatalkoissa. Siitä saa palkakseen hyvän mielen. Jotain tein minäkin.
tiistai 24. maaliskuuta 2015
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Järkyttävä tuomio
Nyt olen vihainen. Ja järkyttynyt. Seuraan tosi harvoin oikeusjuttuja, tappoja ja niistä annettuja tuomioita. Mutta tämä Pirkanmaalla tapahtunut sai minut tuntemaan kovaa kuvotusta. Että joku mies ja nainen, kaiken lisäksi isä ja tytär, kehtaavat ihmiselle tehdä tällaista. Ihmistä orjuuttava teko on kuin joltain toiselta vuosisadalta. En olisi uskonut, että tätä tapahtuu keskellä niin sanottua sivistynyttä Suomea.
Toinen järkytys tuli heti perään: tuomio. Naurettavaa. Nuori nainen pidettiin lähes viisi vuotta pelottelemalla ja väkivalloin orjana ja lapsentekokoneena. Tästä kaikesta mies sai alle neljän vuoden tuomion. En voi tätä uskoa.
Pirkanmaan käräjäoikeudella olisi ollut mahdollisuus antaa jopa 13 vuoden tuomio, sillä tapauksessa toteutui kaikki: loukattiin ihmisarvoa, käytettiin väkivaltaa ja uhkailtiin, tuotettiin tuntuvaa kärsimystä.
Ei, Suomessa ei jaeta oikeutta oikeudenmukaisesti.
Kun muutama vuosi sitten miljoonaperijätärtä pidettiin 17 päivää vangittuna, sai mies yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen. Uhrille maksettiin korvauksia 62500 euroa. Pirkanmaan tapauksessa uhri sai 15 000 euroa lähes viidestä vuodesta. Minkäänlaisella rahalla tapahtunutta ei tietenkään voi korvata.
Toinen järkytys tuli heti perään: tuomio. Naurettavaa. Nuori nainen pidettiin lähes viisi vuotta pelottelemalla ja väkivalloin orjana ja lapsentekokoneena. Tästä kaikesta mies sai alle neljän vuoden tuomion. En voi tätä uskoa.
Pirkanmaan käräjäoikeudella olisi ollut mahdollisuus antaa jopa 13 vuoden tuomio, sillä tapauksessa toteutui kaikki: loukattiin ihmisarvoa, käytettiin väkivaltaa ja uhkailtiin, tuotettiin tuntuvaa kärsimystä.
Ei, Suomessa ei jaeta oikeutta oikeudenmukaisesti.
Kun muutama vuosi sitten miljoonaperijätärtä pidettiin 17 päivää vangittuna, sai mies yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen. Uhrille maksettiin korvauksia 62500 euroa. Pirkanmaan tapauksessa uhri sai 15 000 euroa lähes viidestä vuodesta. Minkäänlaisella rahalla tapahtunutta ei tietenkään voi korvata.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Kuumia tunteita politiikassa
Kaikenlaisia näytelmiä sitä on saatu tällä viikolla seurata. Kun Olli Rehn käveli EU -keskustelutilaisuudesta ulos, tuli mieleeni Harri Holkeri ja hänen tokaisunsa toimittajille: "minä juon nyt kahvia". Tästä lauseesta hänet muistetaan aina vaan. Poliitikkojen ei kannattaisi olla prinssessanherkkiä.
MTVn vaalitentissä kävivät kuumana niin puolueiden puheenjohtajat kuin toimittajatkin. Olen pitänyt Eeva Lehtimäkeä lähes viilipyttymäisen rauhallisena naisena, mutta melkein näin karttakepin hänen kädessään, kun hän yritti pitää puheenvuoroja raiteillaan. Tuttavani lopetti kesken kaiken keskustelun katsomisen kun hän ei kestänyt toimittajan komentelevaa huutoa. Tauon jälkeen kaikki muuttui paremmaksi, ehkä oli suurimmat höyryt päästetty ulos. Niin että jos ei aina ole helppoa poliitikoilla, ei aina ole toimittajillakaan.
Puheenjohtajat käyttäytyivät niin kuin aina ennenkin, puhuivat yhteen ääneen ja narisivat puheenvuoroista. Jatkuva päällepuhuminen ei ole sivistynyttä, mutta sillä tavoin ei puhuja myöskään saa sanomaansa perille. Kumpikaan puhujista. Eikä sitä kauaa viitsi tavallinen kuuntelija kuunnella. On se kumma kun tämä ei mene perille. Sen sijaan välihuudot ovat paikallaan, kunhan ne ovat osuvia. Ei kai sitä tv -keskustelussakaan tarvitse olla kuin kirkossa yhden saarnatessa ja muiden kuunnellessa.
Talouspolitiikka on ja tulee olemaan näiden vaalien kuumin aihe. Olen vakaasti sitä mieltä, että pieni- ja keskituloisia ei pidä verottaa enää yhtään enempää. Sen pitäisi nyt olla Suomen suunta. Tässä maassa ja eritoten tässä kaupungissa asuminen ja eläminen alkaa olla ylikallista. Monille satanenkin voi olla suuri raha. Sitten meillä on ihmisiä, jotka eivät edes huomaa satasen häviämistä lompakostaan.
MTVn vaalitentissä kävivät kuumana niin puolueiden puheenjohtajat kuin toimittajatkin. Olen pitänyt Eeva Lehtimäkeä lähes viilipyttymäisen rauhallisena naisena, mutta melkein näin karttakepin hänen kädessään, kun hän yritti pitää puheenvuoroja raiteillaan. Tuttavani lopetti kesken kaiken keskustelun katsomisen kun hän ei kestänyt toimittajan komentelevaa huutoa. Tauon jälkeen kaikki muuttui paremmaksi, ehkä oli suurimmat höyryt päästetty ulos. Niin että jos ei aina ole helppoa poliitikoilla, ei aina ole toimittajillakaan.
Puheenjohtajat käyttäytyivät niin kuin aina ennenkin, puhuivat yhteen ääneen ja narisivat puheenvuoroista. Jatkuva päällepuhuminen ei ole sivistynyttä, mutta sillä tavoin ei puhuja myöskään saa sanomaansa perille. Kumpikaan puhujista. Eikä sitä kauaa viitsi tavallinen kuuntelija kuunnella. On se kumma kun tämä ei mene perille. Sen sijaan välihuudot ovat paikallaan, kunhan ne ovat osuvia. Ei kai sitä tv -keskustelussakaan tarvitse olla kuin kirkossa yhden saarnatessa ja muiden kuunnellessa.
Talouspolitiikka on ja tulee olemaan näiden vaalien kuumin aihe. Olen vakaasti sitä mieltä, että pieni- ja keskituloisia ei pidä verottaa enää yhtään enempää. Sen pitäisi nyt olla Suomen suunta. Tässä maassa ja eritoten tässä kaupungissa asuminen ja eläminen alkaa olla ylikallista. Monille satanenkin voi olla suuri raha. Sitten meillä on ihmisiä, jotka eivät edes huomaa satasen häviämistä lompakostaan.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Oi ihana aurinko - ja lättähattu!
Tuhannen taalan kysymys: kumman tunnistat, naisen vai junan? Toinen on melkein menneisyyttä, toinen on tulevaisuutta. Löysimme Nasiman ja kumppaneiden kanssa lättähatun VR:n Pasilan ratapihalta. Olipa se kauheaa kolinaa silloin ennen. En ole varma, mutta viime vuonna lättähattu taisi kulkea vielä Porvooseen. Siis kesäajona.Mitä siis teimme Pasilan takapihoilla? Keskustelimme ihmisten kanssa, jaoimme Nasima Razmyarin vaaliesitettä, kävimme kirpputorilla ja annoimme auringon helliä itseämme. Jatkuisivatpa kelit tällaisina niin ei olisi vaalityöntekijälläkään valittamista. Tänään sitä ei ollut muutenkaan. Ihmiset olivat ihanan vastaanottavaisia.
Taas kerran sen huomasi: vaaleja ei vieläkään käydä kokonaan somessa. Tullaanko koskaan käymäänkään, sillä ehdokkaan ja äänestäjien on hyvä kohdata toisensa kasvoista kasvoihin. Ehdokas on saatava nähdä luonnollisessa koossa eikä vain puhuvana päänä televisiossa tai kuvana lehdessä.
Vaaleihin on viisi viikkoa. Seuraavien päivien aikana on aika vaikea välttyä ehdokkaiden kohtaamisilta, sillä ainakin demariehdokkaat aikovat olla tavattavissa kaikkialla kaupungissamme. Niin kuin varmasti myös muualla Suomessa.
Eduskunnan viimeinen viikko oli yhtä hulapaloota. Se sai aikaan kommentteja; kun on tommosta, en haluaa äänestää ketään. Nasiman vastaus on hyvä: aina eduskuntaan kuitenkin valitaan ihmiset, jotkut sinne menevät joka tapauksessa.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Päivän politiikkaa
Viime aikoina päivän politiikkaa on ollut mielenkiintoista seurata. Eipä ole ollut yksitoikkoista. Vaalien läheisyys tietää sitä että koko ajan sattuu ja tapahtuu. Erityisesti vielä senkin vuoksi, kun nykyhallituksessa olevilta puolueilta puuttuu niin sanotusti ideologinen liima. Kun puolueiden keskinäinen luottamus on hapertunut, on myös oppositio päässyt helpolla.
Mutta silti, pahaa pelkään, ettei nykyinen meno sada kenenkään laariin. Kuva riitelevästä parlamentista, joka ei saa tekoja aikaan (vaikka on saanutkin), saattaa viedä loputkin äänestyshalukkaista. Toisaalta taas, jos kaikki sujuisi noin vain hiljaisesti, tuskin sekään motivoisi äänestäjiä liikkeelle. Mutta ehkei kuitenkaan enää sanota äänestämättömyyden syyksi sitä, että puolueet ovat niin samanlaisia ettei niitä erota toisistaan erkkikään. Eivät todellakaan ole samanlaisia.
Tänään julkaistiin Borgin ja Vartiaisen kilpailukykyraportti. En tiedä, odottiko kukaan ihan tosissaan, että siitä löytyy uusia ajatuksia Suomen talouden nostamiseksi. Toistaiseksi omiin silmiini osuneet kommentit ovat olleet raportin aika lyhyesti kuittaavia. Löysin Timo Harakan tekstin twitteristä. Siinä oli hyvää analyysia. Jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, se kannattaa kaivaa esiin.
Timo Harakka sanoo raporttia Himanen kakkoseksi ja että esitys on nollatutkimus. Harakka toteaa, että "raportti on hyvä ja ytimekäs kuvaus niistä kansantalouden ongelmista, jotka Borgia ja Vartiaista kiinnostavat. Kovista lupauksista huolimatta se ei ole likimainkaan tarpeeksi radikaali Suomen talouden nostamiseksi nykyisistä vaikeuksista."
Olen aina rakastanut Harakan osuvaa ironiaa. Hän toteaa, että Himaselle maksettiin hyvin, joten häneltä sai vaatia tuloksia. Borg ja Vartiainen eivät ottaneet palkkiota, joten heiltä ei voi edellyttää ihmeellistä suoritusta. "Borgin ja Vartiaisen raportti on ehdottomasti luettavaa. Ja se on hintansa väärtti."
Mutta osaa Tiilikainenkin: "Borgin raportissa kokoomus kertoo kokoomukselle mitä kokoomus on jättänyt neljä vuotta tekemättä." Että tällaista.
Mutta silti, pahaa pelkään, ettei nykyinen meno sada kenenkään laariin. Kuva riitelevästä parlamentista, joka ei saa tekoja aikaan (vaikka on saanutkin), saattaa viedä loputkin äänestyshalukkaista. Toisaalta taas, jos kaikki sujuisi noin vain hiljaisesti, tuskin sekään motivoisi äänestäjiä liikkeelle. Mutta ehkei kuitenkaan enää sanota äänestämättömyyden syyksi sitä, että puolueet ovat niin samanlaisia ettei niitä erota toisistaan erkkikään. Eivät todellakaan ole samanlaisia.
Tänään julkaistiin Borgin ja Vartiaisen kilpailukykyraportti. En tiedä, odottiko kukaan ihan tosissaan, että siitä löytyy uusia ajatuksia Suomen talouden nostamiseksi. Toistaiseksi omiin silmiini osuneet kommentit ovat olleet raportin aika lyhyesti kuittaavia. Löysin Timo Harakan tekstin twitteristä. Siinä oli hyvää analyysia. Jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, se kannattaa kaivaa esiin.
Timo Harakka sanoo raporttia Himanen kakkoseksi ja että esitys on nollatutkimus. Harakka toteaa, että "raportti on hyvä ja ytimekäs kuvaus niistä kansantalouden ongelmista, jotka Borgia ja Vartiaista kiinnostavat. Kovista lupauksista huolimatta se ei ole likimainkaan tarpeeksi radikaali Suomen talouden nostamiseksi nykyisistä vaikeuksista."
Olen aina rakastanut Harakan osuvaa ironiaa. Hän toteaa, että Himaselle maksettiin hyvin, joten häneltä sai vaatia tuloksia. Borg ja Vartiainen eivät ottaneet palkkiota, joten heiltä ei voi edellyttää ihmeellistä suoritusta. "Borgin ja Vartiaisen raportti on ehdottomasti luettavaa. Ja se on hintansa väärtti."
Mutta osaa Tiilikainenkin: "Borgin raportissa kokoomus kertoo kokoomukselle mitä kokoomus on jättänyt neljä vuotta tekemättä." Että tällaista.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Vahva Kullervo
Näin Teemalta loppuosan Kullervosta. Se ei riittänyt. Oli päästävä oopperaan katsomaan koko esitys. Olin kuullut siitä paljon myönteistä, mutta enpä arvannut kuinka hienon illan sain kokea. Minusta ei ole arvioimaan musiikin tasoa, ei soiton nyansseja enkä myöskään osaa tulkita kaikkea Tero Saarisen liikekielestä. Onneksi ei tarvitsekaan.
Sen sijaan osaan sanoa, mistä erityisesti vaikutuin. Lumouduin tanssijoista. Ajattelin ensin sanoa, että nimenomaan naisista, mutta samalla hetkellä silmieni eteen piirtyy kuva miehistä. Vahvoja ja herkkiä. On hienoa nähdä, mitä kaikkea ihminen osaa ilmaista vartalollaan, käsillään, pienillä eleillä. Tero Saarinen on taitava koreografi. Hän saa suuren ryhmän liikkumaan niin, että se elää koko ajan eikä jumiudu massiiviseksi kasaksi.
Onhan se huikaiseva tunne, kun Kullervo -sinfonian pauhatessa täydellä voimalla ( tai lyyrisesti), koet tanssijoiden esittävän tarinaa Kullervosta kuin he olisivat musiikin sisällä. Se oli aivan itkettävän hienoa.
Esityksessä oli mukana myös suuri mieskuoro. Sibeliuksen musiikki on jo sinällään valtavan vahvaa, mutta kuoron kautta mahtipontisuuden sävyt vain lisääntyivät. Kuoron esitys sai kylmät väreet hiipimään selkäpiitäni pitkin.
Vielä on sanottavat valoista. Valoilla luodut kuviot olivat lähes ylimaallisia ja huikaisevassa kirkkaudessaan samalla tavalla mahtipontisia kuin itse musiikki. Viimeinen kohtaus valoja myöten oli riipaisevan kaunis. On se hienoa, että meillä Helsingissä saa nähdä tällaista.
Sen sijaan osaan sanoa, mistä erityisesti vaikutuin. Lumouduin tanssijoista. Ajattelin ensin sanoa, että nimenomaan naisista, mutta samalla hetkellä silmieni eteen piirtyy kuva miehistä. Vahvoja ja herkkiä. On hienoa nähdä, mitä kaikkea ihminen osaa ilmaista vartalollaan, käsillään, pienillä eleillä. Tero Saarinen on taitava koreografi. Hän saa suuren ryhmän liikkumaan niin, että se elää koko ajan eikä jumiudu massiiviseksi kasaksi.
Onhan se huikaiseva tunne, kun Kullervo -sinfonian pauhatessa täydellä voimalla ( tai lyyrisesti), koet tanssijoiden esittävän tarinaa Kullervosta kuin he olisivat musiikin sisällä. Se oli aivan itkettävän hienoa.
Esityksessä oli mukana myös suuri mieskuoro. Sibeliuksen musiikki on jo sinällään valtavan vahvaa, mutta kuoron kautta mahtipontisuuden sävyt vain lisääntyivät. Kuoron esitys sai kylmät väreet hiipimään selkäpiitäni pitkin.
Vielä on sanottavat valoista. Valoilla luodut kuviot olivat lähes ylimaallisia ja huikaisevassa kirkkaudessaan samalla tavalla mahtipontisia kuin itse musiikki. Viimeinen kohtaus valoja myöten oli riipaisevan kaunis. On se hienoa, että meillä Helsingissä saa nähdä tällaista.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Ihmeellinen some
Pienen pieni kahvila Läntisen Brahenkadun ja Kalliolanrinteen kulmassa eli vuosia omaa elämäänsä. Tuttujani on käynyt siellä aamiaisella, silloin tällöin olen käynyt itsekin ostamassa korvapuustin tai palan piirakkaa. Kaikki oli rauhallista kunnes viisi kuukautta putkiremontin takia kiinni olleen kahvilan ovet lopulta avautuivat. Jarkko Koskinen kirjoitti fb:ssa tarinan yksityisyrittäjän vaikeuksista. Ja hänen aamutuoreista, herkullisista korvapuusteistaan.
Sana kiersi, tykkäämisiä kertyi lähes 13 000. Pieni kahvila täyttyi ihmisistä, korvapuustit loppuivat aamukahdeksalta, uusia leivottiin, kaikki menivät. Lehdet soittivat ja pyysivät haastatteluja,se oli yhtä rumbaa. En ihmettelisi, jos kahvilan emäntä olisi hermostunut yhtäkkisestä suuresta suosiosta. Hän leipoi kymmenille, ei sadoille ihmisille. Katsoin youtubesta videon, jossa Jarkko kukkakimpun kera pyytää anteeksi tuottamaansa häiriötä. Videota on tänään katsottu lähes viisi tuhatta kertaa.
Mitä opimme tästä some -tarinasta: olisi pitänyt tarkistaa tietojen oikeellisuus. Taloyhtiön antamien tietojen mukaan asiat eivät kahvilan kannalta olleet ihan niin kurjasti kuin fb -tarinassa kerrottiin.
Silti: oikealla hetkellä kirjoitettu sympaattinen tarina saa nopeasti hyvää vastakaikua.Ei sitä näin kirjeiden aikakaudella elänyt oikein aina tajua kuinka ihmeellisesti tarinat kulkevat ja viestit välittyvät.
Sana kiersi, tykkäämisiä kertyi lähes 13 000. Pieni kahvila täyttyi ihmisistä, korvapuustit loppuivat aamukahdeksalta, uusia leivottiin, kaikki menivät. Lehdet soittivat ja pyysivät haastatteluja,se oli yhtä rumbaa. En ihmettelisi, jos kahvilan emäntä olisi hermostunut yhtäkkisestä suuresta suosiosta. Hän leipoi kymmenille, ei sadoille ihmisille. Katsoin youtubesta videon, jossa Jarkko kukkakimpun kera pyytää anteeksi tuottamaansa häiriötä. Videota on tänään katsottu lähes viisi tuhatta kertaa.
Mitä opimme tästä some -tarinasta: olisi pitänyt tarkistaa tietojen oikeellisuus. Taloyhtiön antamien tietojen mukaan asiat eivät kahvilan kannalta olleet ihan niin kurjasti kuin fb -tarinassa kerrottiin.
Silti: oikealla hetkellä kirjoitettu sympaattinen tarina saa nopeasti hyvää vastakaikua.Ei sitä näin kirjeiden aikakaudella elänyt oikein aina tajua kuinka ihmeellisesti tarinat kulkevat ja viestit välittyvät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)