Tanssia henkari selässä

 Ihmisen mieli on outo juttu. Vaikka hyvin tiedän ikäni, ja olen myös kohtuullisen sinut sen kanssa, niin mieleni ei aina tajua ikääni.  Kuvittelen hetkittäin olevani, jos en ihan nuori ihminen, niin kuitenkin suurin piirtein samanlainen nainen kuin nelisenkymmentä vuotta sitten.  Vaan kun en ole. Tämä katkera totuus aukeni minulle kertaheitolla. 

Olen tanssinut koko syksyn nykytansseja.  Menin tunneille uteliaisuuttani ilman niin minkäänlaista tanssin harrastusta takana. Ellei nyt sitten lasketa nuoruuden tanssilavoja.  Nyt ei oltu paritansseissa, vaan tunneilla, joissa sai ja piti toteuttaa itseään.  Jos siis uskalsi. 

Luulisi, ettei tanssiminen tuota suurta ongelmaa ihmiselle, joka on lähes koko elämänsä ajan harrastanut voimistelua.  Ei se tuottanutkaan, mutta ei se ole ollenkaan sama asia.  Ohjaajamme Tuula löytää itsestään paljon enemmän liikuteltavia osia kuin minä. Voisin loputtomiin katsoa, kun hän käyttää vartaloaan. Kadehdittavan kokonaisvaltaista oman kropan käyttöä. Tuollaiseksi voi tulla vain vuosikausien harjoittelulla. 

Taipuuhan minunkin vartaloni, saan lantioni pyörimään ja lapaluuni liikkumaan, mutta hienosäätö ei sitten enää onnistukaan.  Pelkkä rintarangan liikuttaminen ilman olkapäiden käyttöä tai ylipäätään se, että saa liikkeen kohdentumaan vain siihen yhteen kohtaan vartaloa, oi ja voi miten hankalaa.

Improvisointiharjoituksissa olemme saaneet ihan itse keksiä liikkeet erilaisiin musiikkeihin. Vähän on ollut vaikeaa ilmentää tanssillaan puuta, kukkaa tai eläintä. Täytyy myöntää, ettei liikekieleni ole erityisen rikasta. Jotain hyvin kiehtovaa on kuitenkin siinä, kun huomaa antautuvansa musiikin vietäväksi.  Kun ei vilkuile mitä muut tekevät, vaan keskittyy tanssimaan ihan omassa kuplassaan. Olen onnistunut tanssahtelemaan itseni aika voipuneeksi. 

Osan aikaa tästä puolentoista tunnin kokonaisuudesta opettelemme ohjelmaa.  Aivot ovat saaneet töitä. Kun toistoja on ollut riittävästi, on tuntunut, että pysyyhän tässä vielä muiden mukana.  No senioreita olemme kaikki. Mutta sitten meistä kuvattiin video.  Näen siinä itseni vilahdukselta. Järkytyn.  Minähän kävelen kuin hartioissani olisi henkari, kävellä töpötän, kun pitäisi liikkua pehmein polvin. Hyvä etten ole suorastaan takakenossa.  Ja olenko muka pysynyt rytmissä, no en. Kuvitelma oman osaamisen ja todellisuuden välillä on valtava.  En olekaan enää se nuori ja sulavasti liikkuva ja tanssiva nainen.  Enempi semmoinen tönkkökinttu. 

Täytyy myöntää, että pisti miettimään.  

En kuitenkaan luovu harjoituksista, koska tunneilla on kivaa ja koska tanssiminen poikkeaa kaikesta muusta mitä ikinä olen tehnyt.  Ja enhän aio esiintymään.  Sekin mahdollisuus tässä ehkä olisi ollut.  Susanna Leinonen companylta tulee – onkohan nyt kolmas kerta – ammattilaisten ja amatöörien yhteisnäytös.  

 Me jotka arkiaamuisin kuuntelemme Muistojen bulevardia radio ykköseltä, tiedämme, että sieltä tulee hyvää musiikkia myös tanssittavaksi.  Aika usein tanssinkin.   Juuri silloin voin kuvitella itsestäni ihan mitä vaan.  Kunhan en videoi esitystä.

Elannon entinen leipätehdas on nykyään tanssijoitten talo.

Seitsemän kerrosta ja joka kerroksessa tanssitaan.

Näillä autoilla leivät kuljetettiin Elannon myymälöihin.

Ei päivää ilman Elantoa.

 

Muistoja marraskuun hämärässä

 Viehätyin suuresti Edinburghin vierailulla penkkeihin kiinnitetyistä laatoista. Niitä oli paljon. Niitä oli jokaisessa puiston penkissä, mutta myös muualla kaupungissa olevilla penkeillä.  Ne olivat hellyttäviä ja rakastettavia kirjoituksia, joissa muistettiin läheisiä.

In loving memory of Janet and Rudolph Sprinz who made this beautiful city their home between 1963 and 2016.

In memory of Nancy Watson Simpson, died 15.12.67. Presented by her husband John and sons Alasdair and Robbie of motherwell.

In loving Memory of Mark Ayton. Died Edinburgh 23^rd Nov:1997 Aged 19. Loved and Missed by all his Family and Friends.Simply the Best.

InMemory of Tracey McLean 1966-2018who worked for 25 years with Edinburgh Council. Deeply missed by family, friends and all her colleagues from the Licensing Service and by her dogs whom she loved so much.

 Tietysti heräsi ajatus, toimisiko tämä myös meillä Suomessa.  Kun olen asunut pian 40 vuotta Lenininpuiston nurkalla, voisin saada puiston penkkiin laatan:

Anita ja hänen koiransa Tapsu rakastivat puiston hiljaisia sunnuntaiaamuja.  Ehkä joku muistaisi ja sanoisi, oi se ihana koira haukkui aina oravia.

 Kaupungissamme taitaa nykyään olla sen verran vähän penkkejä, ettei meillä ole mihin laattoja kiinnittää. Lisäksi puistoissa käy niin paljon vielä elämää ymmärtämättömiä nuoria, jotka eittämättä tuhraisivat sekä penkin että laatan.  Edinburghissa puistot suljetaan illalla jo klo 18. Ehkei suomalaiselle luonteelle myöskään sopisi tällainen julkinen kaipauksen tunnustaminen. 

On marraskuun ensimmäinen viikonloppu, pyhäinpäivä. On aika vierailla haudoilla, sytyttää kynttilä ja muistaa. Voi muistaa muutenkin kuin haudoilla. Mutta mitä me muistamme rakkaistamme? Muistammeko hänen hymynsä, hänen ryhtinsä, tapansa kävellä vai sen miten hän osallistui keskusteluihin, miten sanoi mielipiteensä.  Oliko hän optimisti vai jurnuttiko kaikesta vastaan, oliko hän keräilijä?  Muistammeko vielä selkeästi hänen kasvonsa, kulmakarvansa, nenänsä kaaren?

Valokuvat ovat tärkeitä.  Ne auttavat muistamaan, ne palauttavat mieleemme ihmiset, joita emme ole nähneet vuosikymmeniin.  Hyvistä kuvista välittyvät myös tunteet. Vanhempieni hääpäivä oli pyhäinpäivä. En tiedä, oliko se päivä heille kuinka suuri onnen päivä, sillä minä olin jo tuloillaan. Mutta muutamia avioliittovuosia myöhemmin huonolla kameralla otetuista mustavalkoisista kuvista välittyy ihanasti rakkaus ja lämpö. Näitä kuvia katsellessa tulee hyvä olo. Haluan muistaa vanhempani myös nuorina, en vain vanhoina ja väsyneinä, muistisairaana.

Mieheni kuolemasta on pian kulunut 17 vuotta.  Se on pitkä aika elää. Onko se pitkä aika muistaa? On se, aika hämärtää ja haalistaa. Vaikka kuvat ja muistot ovat haalistuneet, silti voin vieläkin aistia sen lauantaisen hetken, kun hän tulee saunasta (saunaoluelta), kietoo kätensä ympärilleni, ja sanoo, täällä tuoksuu hyvältä.