Feministinen ulkopolitiikka

Feministinen ulkopolitiikka – mitä se on? Tässä on oikeastaan kaksi sanaa, jotka ovat osin vaikeita ymmärtää, joiden sisältö ei niin vain aukene. Feminismiin voi suhtautua yliolkaisesti ja vähättelevästi. Eli periaatteella, että kaikki suomalaiset naiset ovat tasa-arvoisia, ei täällä mitään feminismiä tarvita.  Ulkopolitiikka taas, no sehän on niin iso asia että parempi jättää viisaammille. 

Nyt oli ihan pakko perehtyä asiaan ja katsoa, onko tässä sanayhdistelmässä oikeasti sisältöä.

Sosialidemokraattien presidenttiehdokas Tuula Haatainen on Suomessa nostanut esille feministisen ulkopolitiikan. Ruotsissa se on ollut jo kauemmin arkipäivää, vuodesta 2014 alkaen. Siellä ulkoministeri Margit Wallströmin lähtökohtana on, että naisten ja tyttöjen on saatava nauttia täysimääräisesti ihmisoikeuksista.

Aivan helpolla Ruotsin hallitus ja Wallström eivät uutta näkökulmaa saa toteutettua. Wallströmille ei annettu edes puheenvuoroa Arabiliiton kokouksessa viime keväänä.

Miten se on siis Ruotsissa onnistunut? Mari Huupponen on tutkinut asiaa ja kertoo, että ”Ruotsi on edistänyt feminististä ulkopolitiikkaa

julkaisemalla maaraportteja ihmisoikeuksien toteutumisesta,

tekemällä seksin ostamisen kieltävästä lainsäädännöstään vientituotteen  ja

tekemällä naisten oikeuksista kehitysyhteistyöhankkeiden keskeisen kysymyksen. ”

Ei siis mitään pieniä ja yhdentekeviä asioita.  Ei etenkään tässä maailmassa, jossa arkipäivän politiikassa ei aina katsota mikä on moraalisesti oikein, mikä ei.  

Tuula Haatainen kiteyttää feministisen ulkopolitiikan niin, että heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja rakenteita muokataan oikeudenmukaisiksi.

Ymmärrän tämän niin, että ulkopolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa ei ole kyse vain siitä, millaisia hornetteja olemme ostaneet tai minkä kokoisia ja millaisia sotaharjoituksia ja kenen kanssa niitä maassamme järjestetään. 

Elämme globaalissa maailmassa, jossa myös turvallisuusuhat ovat globaaleja. Siksi kansainvälinen yhteistyö ja sen sisältö on tärkeää.  Kun siinä korostuvat sellaiset asiat kuin ihmisoikeudet, tasa-arvo ja kehitysapu, ollaan keskellä sitä maailmaa, jossa olisi todella paljon tehtävää. 

Haatainen sanoo, että tutkitusti sellaiset yhteiskunnat joissa sukupuolten tasa-arvo toteutuu, ovat vähemmän aggressiivisia sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Luin muutaman somessa annetun kommentin. Kaikki olivat miehiltä. Jokainen kärvisteli feministituskassaan eli pelkkää pilkkaa.  Joskus löydän itseni ajattelemasta, että vouhkataanko tässä nyt liikaa tasa-arvosta. Kunnes sitten taas tulee hetki, jolloin totean meillä olevan vielä hitonmoisen matkan todelliseen tasa-arvoon, metoo –kampanja on tästä vain yksi esimerkki.

Askelia 3 700 000, kilometrejä noin 2100

Kun nainen on raskaana, hän näkee useita muitakin raskaana olevia.  Kun ihminen on masentunut, hän näkee ympärillään vain rakastuneita ja onnellisia. Kun omaan päähäni on nyt asettunut tieto siitä, että tapamme kävellä kertoo tulevasta terveydentilastamme, huomaan tuijottavani ihmisten kävelyjä. Kuinka reipas tai töpöttelevä askel on, kuinka eteenpäin vievä se on, liikkuvatko kädet rennosti, ovatko hartiat korvissa.  Ei ole ollenkaan yhdentekevää millaisella liikkeellä etenemme.

On kuulemma niin, että lyhyttä askelta ottavien edessä on sairauksia. Pitempää askelta ottavilla sen sijaan ei. Ensi kuulemalta tämä tuntui vähän hullulta ajatukselta, mutta ehkei se sitä kuitenkaan ole.  Kun ikää kertyy, askel väistämättä lyhenee ja vauhti hidastuu.  Mutta kuinka varhain ja vähän huomaamatta annamme askelien lyhentyä aina töpöttäväksi kävelyksi asti?

Miksi kävely sitten muuttuu töpöttelyksi? Kun ikää kertyy, lihasvoima heikkenee. Senhän me tiedämme.  Eli jos lantiossa ja keskivartalossa ei ole enää kannattelevia lihaksia, se näkyy myös jalkojen liikkeessä. Tässä joskus syksyllä luin jutun, jossa suositeltiin yhdeksi jumppaliikkeeksi kyykistymistä.  Eli menet kyykkyyn niin, että paino on koko jalkapohjalla. Voi olla, ettei se onnistu heti, jos et ole sitä pitkään aikaan kokeillut. Jos ei polvissa ja nivelissä ole vikaa, kyllä sinne alas pääsee, ja siellä voi myös ihan rennosti olla ainakin tovin.  Liike tekee tosi hyvää alaselälle.  Ainakin minulla. Ja kun sitten muutaman kerran nostaa itsensä reisilihaksilla ylös, saavat myös reidet tehokasta harjoitusta.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun yksi ja toinen on aloittanut/ on aloittamassa laihduttamisen.  Niin se vain on, että syyspimeiden kuukausien aikana vartalomme saa helposti ihan uusia muotoja. Uusiin muotoihinkin voi tottua ja jopa ne hyväksyä.

Itse tässä heräsin ajattelemaan omaa energian kulutustani.  Olen aina ollut hyvä niin sanotusti syömään. Melkein kaikki ruoka kelpaa ja ruokaa pitää olla riittävästi. Mutta mikä on riittävä, tai pikemminkin, mikä on tarpeeksi?  Vaikka kuinka kävelen ja ulkoilen, en kuluta sitä määrä kuin ennen. En alkuunkaan. Mutta minkäs teet, syöminen on niin mukavaa. En ole ennen paljon tätä ajatellut, mutta nyt itseäni viisaammat ovat minua herätelleet. Vähempikin määrä aamupuuroa riittää eikä koko aikaa tarvitse käydä jääkaapilla. Neljän tunnin täydellinen ruokatauko on mahdollista toteuttaa. Enhän koko aikaa anna koirallenikaan ruokaa, miksi minun sitten pitäisi saada jatkuvasti välipaloja.

Terveyttämme ja kuntoamme voidaan mitata monin tavoin. Kuljin viime vuonna lenkit puhelin tiiviisti taskussani, koska se mittasi kävelymatkani ja askeleeni. Arvasin, että askeleita tulee paljon, mutta silti hämmästyin.  Niitä kertyi noin 3 700 000.  Kilometrejä tuli noin 2100.  Ei sitä turhaan sanota, että koira on ihmisen paras ystävä. Aina on lähdettävä ulos, kun hän haluaa. Siinä ei kysellä, tahdonko vai en. Kiitos Tapsulle askelista.

Näin kaunis kuva löytyi Töölönlahdelta.