Ne kesäyöt – nukkuako vai ei

”Ne kesäyöt…naurat murheesi pois…niin kuin usvaa ne ois…ne kesäyöt…, 

laulaa Anki ja saa aikaan niin täydellisen kaihon tunteen minkä vain suomalainen voi kesän suvessa saada. Eikä silloin ole mitään merkitystä lämpöasteiden määrällä.  Sen sijaan merkitystä on valolla.  Tämä laulu ei tule mieleen jouluna. Sen aika on nyt, tänä lyhyenä hetkenä minä meille kesäyöt annetaan.

Valo sekoittaa ihmisen pään, sen voima on vahva.  Lähellä puoltayötä laskevan auringon säteet kultaavat koko maailman.  Onko pakko mennä nukkumaan, jos ei taho? Kesäöinä ei pitäisi nukkua, mutta ei kannattaisi juopotellakaan, koska silloin tajunta himmenee ja tunnit valuvat pois niin kuin niitä ei olisi elänytkään.  Saatan silti uskoa, että kesäyön humalassa on jotain erilaista kuin muulloin. Eräänä hyvin lämpimänä kesäiltana nuorten miesten yhtye oli ollut konsertissa soittamassa. Kun yö jatkui huumaavan lämpimänä, he eivät malttaneet kotiutua, vaan olivat pysähtyneet lähipuistoon. Kun aamulla menin koiran kanssa lenkille, siellä he nukkuivat siististi tummissa puvuissaan soittimiensa vierelle käpertyneenä.  Hellyttävä näky.

Nukkuminen valoisaan aikaan voi olla vaikeaa. Vuosia sitten vedin ikkunoitteni eteen paksuja verhoja, piti saada olla, jos ei pimeässä, niin ainakin hämärässä. Opettelin pois verhoista, koska halusin nähdä ulos heti herätessäni. Ei se heti onnistunut, mutta lopulta totuin. Nyt saan nauttia vihreästä maailmasta. Siis juuri nyt. Jos herään yöllä, saatan pitkän tovin ihailla valon eri sävyjä.

Tämän vastakohta – siis en halua vielä nukkua, en halua hukata kesäyötä nukkumiseen – on unettomuus. On varmasti kurjaa, jos ei uni tule tai vaihtoehtoisesti nukut nopeasti, mutta heräät muutaman tunnin unen jälkeen. Joskus näin käy. Sitten joko luen kirjaa tai golfaan. Kuvittelen avaukseni ja väylälyönnit huolella ja tarkoin, en varmaan ole yhtäkään kertaa kiertänyt koko kenttää, kun uni on jo ottanut omansa. Enkä koskaan ole golfannut niin hyvin.

Tiedekirjailija Jani Kaaro kirjoittaa valveminästä. Niin kauan kuin valveminä on vallassa, ei voi nukahtaa. Valveminä on se, joka laskee kärsimäsi loukkaukset ja kuulemasi pahat sanat, mutta estää niitä tuntumasta.  Se rationalisoi kaiken, ja siksi päässämme on käynnissä jatkuva sisäinen sepitys, kun valveminä selittää asiat omaksi eduksemme. Emme tarvitsisi valveminän palveluksia yöllä, sanoo Kaaro.

Uni on parasta sopivan fyysisen väsymisen jälkeen. Jos on ylirasittunut, nukkuminen on huonoa. Jani Kaaro kirjoittaa intensiivisestä väsymyksestä, joka voi tuottaa paljon mielihyvää.  Tällaisesta hän käyttää aivan mainiona esimerkkinä jouluaattoa. Sehän on päivä, joka yleensä on täynnä kaikenlaista touhua, lapsiperheissä odotusta ja jännitystä, syömistä ja seurustelua. Kun lopulta kaikki hössötys on ohi, olet itseksesi, katsot ehkä vielä lumista maisemaa, päivä on antanut sinulle hyvän olon etkä millään vielä haluaisi mennä nukkumaan. 

Kaaro kirjoittaa: uniminä on muinainen mielentila: tunteva, tunteellinen ja vastaanottavainen. Tällöin väsymys on ihanaa eikä siitä millään haluaisi luopua.

Sama on tilanne, kun olen viettänyt tunnelmaltaan hyvän illan ystävien kanssa tai saanut nauttia teatteri- tai musiikkiesityksestä. Sellaisen jälkeen on mahdotonta heti mennä nukkumaan. Silloin lasillinen viiniä auttaa hitaaseen luopumiseen juuri koetusta.

Tähän kirjoitukseen antoivat sysäyksen Jani Kaaro kirjallaan ”Kauniimpi maailma” ja viime sunnuntain Pekka Laineen taas kerran hienosti koostama musiikkiohjelma ”Ihmemaa”/Yle, radio Suomi. Tämä ohjelma alkoi Ankin laululla ja se päättyi Keijo Ahon oboeen ja Jorma Panulan johtaman Camerata Finlandian ”Aamulla varhain”:

”Aamulla varhain kun aurinko nousi, kun minä unestani heräsin. Sydämeni oli niin surusta raskas, miksi sä kultani hyljäsit mun. Yö oli kaunis ja äänesi hellä, kaiken nähdä sain uudestaan. Riemuiten annoin mä sieluni sulle, miksi sitä et huolinutkaan… 

(V.A. Koskenniemi)

Saat mitä tilaat - ajankuva

Joskus kun en muuta jaksa, roikun somessa. Eilen illalla ajattelin, että tämä tiistai olisi hyvä päivä pitää sometaukoa. Hallitus kaatuu, mutta eipä siinä nyt ole paljon seurattavaa. Jossain vaiheessa puolenpäivän jälkeen kurkkasin twitteriä ja se oli sitten menoa. Alkoi koko iltapäivän kestäneen jännitysnäytelmän seuraaminen. Koirakaan ei meinannut pissalle päästä, kun oli ihan pakko seurata muuttuvia tilanteita. 

Olihan se lähtö kova liike. Ehkä vähän helpommaksi sen teki lähtijöille heidän määränsä.  Enemmistö sanoi hyvästit puoluekokouksen juuri valitsemalle puoluejohdolle. Olisiko ollut muuta tietä? En osaa sanoa, olivatko puoluekokouksen valinnat tarkoituksellisia vai ei.   Kuten sanottu, älykäs ja analyyttinen Halla-aho saattoi haluta itselleen ikioman käsikassaran, jolla toteuttaa EU-vastaista ja maahanmuuttovastaista maailmankuvaansa. Puolueen, jossa ei tarvitsisi himmailla sanomisiaan, vaan voisi sanoa niin kuin ajattelee.

 Halla-aho sanoo ajattelevansa ihmisistä myönteisesti.  Tätä on vaikea uskoa, kun on lukenut hänen tekstiään ihmissaastasta ja toivomuksia raiskattavista naisista. Toisaalta hämmentää suuresti se, että eihän Halla-ahon ja Terhon yhteiskunnallinen ajattelu mitenkään eroa toisistaan.  Paikoin Terho on jopa Halla-ahoa jyrkempi.

Mutta tämä mitä nyt tapahtui, ei kai sitten lähtenytkään linjaeroista, vaan uuspersujen ryhmässä olevat loukkaantuivat syvästi siitä, miten puoluekokous oli juntattu. Puolue vallattiin niin, ettei johtopaikoista jäänyt edes rikkahippusia toiselle osapuolelle, soinilaisille.

 Nyt siis toinen puoli perussuomalaisten ryhmästä (enemmistö) on hallituksessa, entiset ministerit jatkavat tehtävissään, mutta vähemmistö muuntuu oppositioksi. Eduskunnan keskustelu- ja kyselytunnit saattavat tulla entistä värikkääämmiksi.

Mutta eihän jakautuminen tähän jää. Meppiryhmäkin menee kahtia.  Mitä tapahtuu kuntien valtuustoissa ja puolueyhdistyksissä? Mitä tapahtuu ihmisten kesken? Jakautuminen kahteen tarkoittaa sitä, että vielä viikonloppuna olimme me, tänään olemme me ja ne. Ja tämä menee läpi koko puolueväen. Siinä taistelussa ei jää paljon aikaa ajatella tavallisen ihmisen asioita, vaikka kaiken tekemisen sanotaankin lähtevän juuri tavallisen ihmisen puolesta.

Uuspersut tullaan erottamaan puolueesta. Kahden vuoden kuluttua pidettävien vaalien aikaan he eivät voi olla enää vain ryhmä, vaan heidän on järjestäydyttävä puolueeksi. Se alkaa nimien keruulla. Tai sitten he liittyvät muihin puolueisiin.

 SDP hajosi kahtia 1950 –luvulla ja oli yhtenäinen vasta 1970 –luvulla. Tappelu oli pitkä ja raastava. Se rikkoi ihmisten väliset suhteet monilla paikoilla ikuisiksi ajoiksi.  Riidan syyksi sanottiin silloin ulkopolitiikka, mutta vahvin tekijä taisi kuitenkin olla ihmisten kunnianhimo.  Varmasti moni on jälkeenpäin miettinyt, kannattiko.