Hän oli häkellyttävän taitava. Hän hämmensi suorituksellaan
tuomariston ja katsojat, sai kanssakilpailijansa hiljaisiksi. Nadia Comaneci ,
romanialainen voimistelija, tekee eritasonojapuilla täyden kympin suorituksen. Sensaatio
on syntynyt. Eletään vuotta 1976 ja ollaan Montrealissa olympiakisojen
telinevoimistelukilpailuissa. Nadia on 14-vuotias. Hän on langanlaiha tyttö,
jonka luusto erottuu voimistelupuvun alta.
Kun suoritusta katsoo tänään Youtubesta, se hämmästyttää edelleen.
Minkälaisilla mustelmilla lienee voimistelija ollut suorituksensa jälkeen? Mitään ei ollut pehmentämässä kropan osumista
telineeseen. Youtube näyttää myös kanssakilpailijoiden, lähinnä Neuvostoliiton
kärkivoimistelijan tunteet. Tapahtui
jotain sellaista jota ei kukaan odottanut. Romanialaiset pikkutytöt tulivat ja
näyttivät naisille, millaista telinevoimistelu voi olla. Rohkeaa ja
pelkäämätöntä, mutta myös kuin uhmalla tehtyjä suorituksia: en pelkää epäonnistumista
enkä loukkaantumista.
Lola Lafon on kirjoittanut kirjan ”Pieni kommunisti joka ei
koskaan hymyillyt”. Kirjan kannessa on onnellisen näköinen Nadia Comaneci.
Kirjan pohjana ovat todelliset tapahtumat, toteutuneet kilpailut, voitot,
häviöt ja väsymiset. Mutta muuten se on täyttä fantasiaa. Toisaalta, kaikki se
mitä Lafon kuvaa, olisi myös voinut tapahtua.
Lafonin kirja kurkistaa telinevoimistelun
maailmaan, siihen raadolliseen maailmaan mikä syntyy halusta olla maailman
paras. Tavoitteen toteutumista haluaa tietysti urheilija itse, mutta yhtälailla
hänen valmentajansa ja ainakin silloin ennen, maan johto. Muistamme erityisesti
Neuvostoliiton ja DDR urheilijat.
Liikkuihan niitä juttuja siitä, mitä tapahtui, jos urheilija ja hänen
valmentajansa eivät onnistuneet. Eikä näiden maiden johtajille riittänyt
vastaukseksi, ”tein parhaani”.
Lajit, joissa voittaja voidaan mitata senteillä tai
sekunneilla, ovat selkeitä. Toista ovat lajit, joissa tuloksen päättävät
arvostelutuomarit. Vaikka kuinka säännöt sanovat mistä virheistä on vähennettävä
pisteitä, vaikuttaa tulokseen joka tapauksessa omat mieltymykset. Ja niin kuin
on sanottu: ”Jokaisiin olympialaisiin liittyy tiettyjä
maantieteellis-poliittisia vääjäämättömyyksiä.”
Kirjailijan ei ole paljon tarvinnut rakentaa ylimääräistä
draamaa, sillä niin paljon oikeasti tapahtui. Kuten Prahan kisoissa 1977: kun
Neuvostoliiton joukkue voitti, Romanian diktaattori Ceausescu komensi joukkueen kotimatkalle kesken
kisojen. Tai saman vuoden MM –kisat: Nadia ei välittänyt lääkärin ohjeista,
vaan voimisteli sairaana: joukkue sai kultamitalin.
Oli hieman hämmentävää lukea kirjaa. Kieli on hetkittäin aika roisia, toisten voimistelijoiden
ulkonäön ja osaamisen irvailu epämiellyttävää, paikoin suorastaan ilkeää. Mutta
olihan – ja on – huippu-urheilun maailma kova. Se vaatii siihen antautuvalta
kaiken.
Tshekkoslovakialainen
Vera Caslavska oli vuosina 1958-68 telinevoimistelussa maailman huippua. Vuonna
1968 hän oli mukana Prahan keväässä. Kun venäläisen voimistelijan kunniaksi soi
maan kansallislaulu, Caslavska painoi päänsä alas. Siihen loppuivat hänen kilpailunsa
niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sitten myöhemmin Verasta tuli presidenti
Vaclav Havelin neuvonantaja.
