Eeva tulee aina silloin tällöin vastaan, kun olen Tapsun
kanssa lenkillä. Hän pitää koirista ja hänellä on aina aikaa juttutuokioon.
Olemme noin suurin piirtein samaa ikäluokkaa, vanhoja naisia. Tänään aamulla
Eeva oli innoissaan. Hän oli kuunnellut radio ykkösen kuusi kuvaa –lähetyksen,
jossa Kersti Juva kertoi kuvien kautta elämästään. Eevalla oli postikortti
kädessään. Hän sanoi lähettävänsä sen Ylelle kiitokseksi ohjelmasta.
Eeva kertoi, että hän kuuntelee myös Muistojen bulevardia (niin
minäkin) ja erityisesti pitää Jake Nymanin valitsemasta musiikista (niin
minäkin). Myös Jake on saanut Eevalta kiitoskortin.
Eeva sanoi, että hän
lähettää näin vanhanaikaisesti kiitoksen postikortilla, kun hänellä ei ole eikä
hän hallitse nettiä. Sitten
keskustelimmekin jo läppäristä, sen helppoudesta/vaikeudesta ja Areenasta ja
Areenan ohjelmista. Tähän varmasti vielä palaamme. En minäkään kaikkea
hallitse, mutta perusasioillakin pärjää aika pitkälle.
Pitäähän Eevan läppäri
saada, koska niin kuin hän sanoi, jää Solveigin laulukin näkemättä. Katsoin siitä eilen ensimmäisen osan.
Liisa-Maija Laaksonen on aivan huikea roolissaan naisena, ”jota elämä lyö ja
joka lyö takaisin samalla mitalla”.
Ellei olisi Areenaa, minultakin olisi jäänyt näkemättä
vappuaattona lähetetty todella hieno dokumentti hyvinvointivaltion yhdestä
rakentajasta, Martta Salmela-Järvisestä. Tänään Suomi keikkuu monilla
mittareilla maailman kärkeä. Tämä dokumentti kertoo, kuinka syvältä on lähdetty
ja kuinka tärkeä voi olla yhdenkin ihmisen tekemä työ. YLElle kiitos dokumentista.
Olen joskus miettinyt, keitä he ovat, jotka lähettävät YLElle
palautetta. Nyt tiedän ainakin yhden ihmisen. Lauantaisin heti puolenpäivän
jälkeen tulee radiosta lyhyt lähetys, jossa radio 1 eli Kaj Färm vastaa
saamiinsa viesteihin, kiitoksiin ja haukkuihin.
Viikon kuluttua
kuuntelen, luetaanko siellä Eevan kortti.
