”Maailmanlaajuisesti noin puolet kaikista kuolemista tapahtuvat nykyisin vasta 70 ikävuoden jälkeen. Tämä on ihmiskunnan, modernin tieteen ja hyvinvointiyhteiskuntien suuuri saavutus. Yksilölle pitkä elämä ja lisävuodet voisivat parhaimmillaan olla lähes siunaus ja elämän arvokasta aikaa.”
Miten on, sinä 70 vuotias, onko mukavaa ajatella, että sinulla voi olla odotettavissa vielä kaksi ja jopa kolmekymmentä vuotta elämää? Japanin suuntaan olemme menossa eli pian 90-100 vuotta alkaa olla normaali ikä myös meillä Suomessa.
Tämän päivän viisi-kuusikymppisten kunnon olisi hyvä olla kohtuullinen nyt, jotta sitten aikanaan olisi energiaa nauttia tulevasta. Eikä tässä todellakaan enää puhuta viimeisistä vuosista, vaan vuosikymmenistä. Voit tietysti jättää tulevat vuodet myös herran haltuun,mutta hyvätkään geenit eivät riitä, vaan jotain on tehtävä ihan itse.
Mitä meistä suomalaisista sanotaan: huonokuntoisia, lihavia, vähän liikkuvia ja emme syö riittävän terveellisesti. Todella huolestuttavaa on, että alle 25 vuotiaiden kakkostyypin diabetes on kovassa nousussa. Elämme kyllä vanhoiksi, mutta sairaina ja huonokuntoisina. Jos jo nuorempana on ongelmia selän ja hartiaseudun kanssa, jos lonkat ja nivelet oireilevat, on kaikenlaista harmia myöhemmin odotettavissa. Kaikkiin näihin suomalaisten kansansairauksiin auttaisi liikunta.
”Sairauksien hoitoon perustuva sairaala- ja terveydenhoitojärjestelmä pitää ihmisiä hengissä, mutta ei välttämättä hyvässä kunnossa. Vanheneminen tulisi ajatella ja nähdä yhä selkeämmin terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen näkökulmista.”
Tähän muutokseen on pitkä matka, koska se vaatisi poliitikoilta, urheilujärjestöiltä ja työnantajilta aivan uudenlaista ajattelua. Se on totta, että me ikääntyneet tarvitsemme hoitoa ja hoivaa, ja se maksaa. Mutta yhtä totta on, että olemme vanhoina paljon nuorempia kuin vanhempamme olivat. Ikä voi oikeasti olla vain numero, mutta sen numeron kautta meidät usein määritellään, mihin kelpaamme. Tosin teemme sitä myös itse. Luovutamme ja alamme vanhoiksi turhan aikaisin eli mitä sitä nyt enää tässä iässä kannattaa, ajattelemme.
”Hyvä elämä on sitä, että siitä voi luopua minä hetkenä hyvänsä. Nyt kun luopumisen hetki on lähempänä kuin koskaan ennen, ei täältä lähteminen huvita sinua yhtään.” (Pirkko Saisio, Sopimaton).
Näin se on. Nuorena kuolemanajatus on vain etäinen kajastus, mutta ikääntyminen muuttaa ajattelua. On paljon sellaista kivaa, jota huomaa haluavansa vielä kokea. On niin monta kirjaakin lukematta. Jotain järkevää ja ennen kaikkea mielekästä myös ikäihmisen elämässä pitää olla. Se saisi olla vähän haastavaakin. Ettei elämä ole vain sitä, että on elossa.
Kaikenlainen liikkuminen taitaa olla minun ikigaini. Tuntuu hyvältä, kun huomaa vielä jaksavansa aika paljon, vaikka ei niin paljon kuin välillä tekee mieli. On päiviä, kun vain väsyttää eikä huvita, mutta en ihan ensimmäistä ”en nyt viitsi”- ajatusta kelpuuta. Joskus on ollut niin tukkoinen ja saamaton olo, että lähtemisen avuksi on pitänyt hakea Eino. Eikä mene kuin hetki, kun olen ottanut osan koiran iloisesta energisyydestä. On hyvä edes vähän käskyttää itseään.
Ystäväni Eevaliisa (88v) oli mukana Kirsi Pihan kerran kuukaudessa kokoontuneessa Facebook -ryhmässä, jossa luetttiin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Kymmenen kirjan lukeminen otti aikaa heinäkuusta toukokuuhun. Eevaliisan äänestä kuulin, että kokemus oli innostava.Venäläiseen kirjallisuuteen perehtynyt ystäväni sai nyt upean valaistuksen ranskalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Tämä oli Eevaliisan ikigai melkein vuoden ajan.
”Japanilaisten mukaan jokaisella meillä tulisi olla oma ikigai, syy olla olemassa. Ikigai voi olla hyvin pieni asia, kuten kävely koiran kanssa aamulla.” ”Ikigai muodostuu sanoista iki, eli elämä, ja kai, eli omien odotusten ja toiveiden toteuttaminen.”
Lainaukset Teppo Turkin esseestä Suomen Kuvalehdessä 24.5.24.
Kapea uuma on muisto vain, mutta silti voimme kieputella lantiotamme. Vaikka liikunta ei olisi ykkösharrastuksesi, voisit kuitenkin vähän kurotella, kyykistellä ja ojennella. Terveyttä kesääsi.
