Koskaan ei ole hyvin. Milloin me annamme itsestämme liikaa, milloin taas meistä ei irtoa yhtään mitään. Stubb on ollut ja tulee nyt presidenttinä olemaan monille jatkuva hämmästelyn aihe. Hän kun ei ole normisuomalainen. Nyt oli käynyt halaamassa hävinnyttä urheilijaa. Siitäkös jotkut riemastuivat. Ei olisi saanut. Kyllä sai. Niin samaa mieltä Heikki Valkaman kanssa, joka viestitti somessa: Stubb tekee työtä ihmisenä, eikä anna viran tehdä itsestään kankeaa ja jäykkää, silloin kun tilanne ei sitä edellytä. Kirjailija Tommi Kinnunen jatkoi aiheesta: ”Jokainen toimiii tavallaan. Minä olen opettajana aivan toisenlainen kuin virkaa ennen minua hoitanut, sillä oman persoonan kautta tällaisia töitä tehdään.”
Mikä voisi olla työ, jossa ei välttämättä tarvitsisi laittaa persoonaa peliin, jossa riittäisi muotojen ja sääntöjen noudattaminen? Väistämättä tulee mieleen armeija. Kova hierarkia ja tiukat ohjeistukset eivät paljon jätä tilaa persoonallisuudelle. Näin luulin, kunnes luin Henrik Talan kirjan kenraali Aimo Pajusesta. Olipa virkistävää luettavaa, sillä Pajunen ei ollut millään mittarilla tavanomainen kenraali. Talan kirja on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoiseksi sen tekee kirjan päähenkilö.
Aimo Pajusen voi sanoa laittaneen persoonansa peliin. Hän ei yrittänytkään noudattaa kaikessa protokollaa. Tala kirjoittaa, että jo varsin varhain Pajunen ”kiinnitti huomion sosiaalisuudellaan, älykkyydellään ja epäsotilaallisella käytöksellään”. Hänestä sanottiin, ettei häntä voinut olla huomaamatta.
Aimo Pajunen oli 60-luvulta 90-luvulle saakka mukana kaikessa turvallisuuspolitiikkaan liittyvässä. Siis tuttu mies ainakin meille iäkkäämmille. Talan kirjassa yhdistyvät hienosti Suomen kolmen vuosikymmenen turvallisuuspolitiikka, asehankinnat, hornetit ja kaikessa vahvasti mukana ollut Pajunen. Eukäteen ajattelin, miksiköhän ollenkaan luen kenraalista kertovaa kirjaa. Lopulta olin aivan koukussa.
Ehkä me tapasimme 60-luvulla. Minulla oli useita vuosia musta kansio, jossa luki ”henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta”. Nyt en vain millään löydä muistini lokeroista, olenko todella ollut aivan 60-luvun alkuvuosina näillä kursseilla, jonne kutsuttiin osallistujia eri yhteiskuntapiireistä. Silloisessa elämässäni tämä olisi ollut ihan mahdollista. Muistissani on, että samalla kurssilla olisi ollut hyvin nuori Ulf Sundqvist. Muistan ihailuni siitä miten hän osasi puhua. Noin nuori ja noin älykäs. Pajunen oli siis suunnittelemassa ja toteuttamassa näitä kursseja.
Talan kirja on myös aivan erinomainen yhteenveto lähihistoriastamme. Silloisen Neuvostoliiton vaikutus oli vahva. Tuntui välillä, että Suomessa oli asiaan kuin asiaan kysyttävä ensin sosialistimaan mielipide, ja vasta sitten asia eteni. Elimme vaikeita kylmän sodan vuosia. Yhdysvaltoihin ei ollut läheisiä suhteita kenelläkään, mutta Aimo Pajunen ei tässäkään suostunut asettumaan annettuihin raameihin. Hän taiteili näiden kahden maan välissä. Kirja kertoo Pajusen älykkäästä ja niin kuin Tala sanoo, ovelasta tavasta toimia:
”Kylmän sodan pelissä Pajunen oli taitava. Hän oli paikalla, kun tarvittiin kovanaamaista kauppamiestä avaamaan amerikkalaisten asekaupparajoituksia Suomen hyväksi. Hän oli pyörittämässä seurapiiriä, kun piti vahvistaa Neuvostoliiton luottamusta Suomeen ja hälventää epäilyksiä sopimattomista puuhista lännen suuntaan.”
Suomi osti hornetit, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Aimo Pajunen johti neuvotteluja. Jälkeenpäin on amerikkalaisten neuvottelija Gene Cunningham Talan kirjan mukaan sanonut Pajusesta: ”Vaikka olin tehnyt 25 vuotta töitä teollisuudessa, hänen virtuositeettinsa, se miten hän piti kaikkia palasia yhdessä ja keskusteli kaikkien tarjoajien kanssa, oli jotain mitä ei kohtaa usein.”'
Näinhän se on. Vaikka ihminen omaisi millaiset kenraalin laatat tahansa, neuvottelutilanteissa ihminen kohtaa ihmisen. Henkilökohtaista vaikuttamista tapahtuu aina. Toiset ovat siinä luontaisia lahjakkuuksia.
Talan kuvaus Pajusesta on kiehtova. Yhteenvetona toimisi ehkä seuraava:Hän soittaa hanuria, laulaa ja tanssii, hän järjestää juhlia, nauttii juomia ja hyviä ruokia. Hän on seurueiden keskipiste, hän on älykäs ja taitava kontaktien luomisessa, hän osaa ottaa ihmiset, hän jopa saa heidät lumoihinsa.
