Kun nainen on raskaana, hän näkee useita muitakin raskaana
olevia. Kun ihminen on masentunut, hän
näkee ympärillään vain rakastuneita ja onnellisia. Kun omaan päähäni on nyt
asettunut tieto siitä, että tapamme kävellä kertoo tulevasta terveydentilastamme,
huomaan tuijottavani ihmisten kävelyjä. Kuinka reipas tai töpöttelevä askel on,
kuinka eteenpäin vievä se on, liikkuvatko kädet rennosti, ovatko hartiat
korvissa. Ei ole ollenkaan yhdentekevää
millaisella liikkeellä etenemme.
On
kuulemma niin, että lyhyttä askelta ottavien edessä on sairauksia. Pitempää
askelta ottavilla sen sijaan ei. Ensi kuulemalta tämä tuntui vähän hullulta
ajatukselta, mutta ehkei se sitä kuitenkaan ole. Kun ikää kertyy, askel väistämättä lyhenee ja
vauhti hidastuu. Mutta kuinka varhain ja
vähän huomaamatta annamme askelien lyhentyä aina töpöttäväksi kävelyksi asti?
Miksi kävely sitten muuttuu töpöttelyksi? Kun ikää kertyy,
lihasvoima heikkenee. Senhän me tiedämme.
Eli jos lantiossa ja keskivartalossa ei ole enää kannattelevia lihaksia,
se näkyy myös jalkojen liikkeessä. Tässä joskus syksyllä luin jutun, jossa suositeltiin
yhdeksi jumppaliikkeeksi kyykistymistä.
Eli menet kyykkyyn niin, että paino on koko jalkapohjalla. Voi olla,
ettei se onnistu heti, jos et ole sitä pitkään aikaan kokeillut. Jos ei
polvissa ja nivelissä ole vikaa, kyllä sinne alas pääsee, ja siellä voi myös
ihan rennosti olla ainakin tovin. Liike
tekee tosi hyvää alaselälle. Ainakin
minulla. Ja kun sitten muutaman kerran nostaa itsensä reisilihaksilla ylös,
saavat myös reidet tehokasta harjoitusta.
Nyt on taas se aika vuodesta, kun yksi ja toinen on
aloittanut/ on aloittamassa laihduttamisen.
Niin se vain on, että syyspimeiden kuukausien aikana vartalomme saa
helposti ihan uusia muotoja. Uusiin muotoihinkin voi tottua ja jopa ne
hyväksyä.
Itse tässä heräsin ajattelemaan
omaa energian kulutustani. Olen aina
ollut hyvä niin sanotusti syömään. Melkein kaikki ruoka kelpaa ja ruokaa pitää
olla riittävästi. Mutta mikä on riittävä, tai pikemminkin, mikä on tarpeeksi? Vaikka kuinka kävelen ja ulkoilen, en kuluta
sitä määrä kuin ennen. En alkuunkaan. Mutta minkäs teet, syöminen on niin
mukavaa. En ole ennen paljon tätä ajatellut, mutta nyt itseäni viisaammat ovat
minua herätelleet. Vähempikin määrä aamupuuroa riittää eikä koko aikaa tarvitse
käydä jääkaapilla. Neljän tunnin täydellinen ruokatauko on mahdollista
toteuttaa. Enhän koko aikaa anna koirallenikaan ruokaa, miksi minun sitten
pitäisi saada jatkuvasti välipaloja.
Terveyttämme ja kuntoamme voidaan mitata monin tavoin. Kuljin
viime vuonna lenkit puhelin tiiviisti taskussani, koska se mittasi
kävelymatkani ja askeleeni. Arvasin, että askeleita tulee paljon, mutta silti
hämmästyin. Niitä kertyi noin
3 700 000. Kilometrejä tuli
noin 2100. Ei sitä turhaan sanota, että
koira on ihmisen paras ystävä. Aina on lähdettävä ulos, kun hän haluaa. Siinä
ei kysellä, tahdonko vai en. Kiitos Tapsulle askelista.
Näin kaunis kuva löytyi Töölönlahdelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti