Mieheni sai nauttia Tapsusta vain neljä kuukautta, minä melkein neljätoista vuotta. Hän oli meidän terapiakoiramme. En liioittele, kun sanon, että harva asia on antanut minulle niin paljon kuin koirani. Niin monet kesäiset aamut, sateen raikastamat illat tai lumihangessa mönkimiset, niin monet metsäretket olisivat ilman Tapsua jääneet kokematta. Tapsu oli aina valmis lenkille.
Saan olla Tapsulle kiitollinen hyvästä kunnostani. Juuri siinä iässä, kun naisen askel alkaa väkisinkin hidastua, nuori koira vaati liikkumiseen ripeyttä , menoa eikä meinaamista. Hän ei antanut minun vanheta liian aikaisin.
Tapsu rakasti ihmisiä, vaikkei viimeisen vuoden aikana enää antanutkaan heidän koskea. Kropassa oli kipuja. Loppuun saakka hän säilytti katseensa. Tapsu tuijottaa tapitti vastaan tulevia ihmisiä niin intensiivisesti, että heidän oli kysyttävä, mitä koirasi haluaa. Vain huomiota, ei muuta, ehkä vähän rapsutusta, vastasin.
Tapsu myös laittoi elämäni palikoita sillä tavoin uuteen järjestykseen, että hankki minulle keskustelukavereita ja uusia ystäviä. Kun ihmiset eivät ihan helpolla voineet ohittaa läheisyyteen haluavaa koiraa, sain siitä osani minäkin.
Mistä Tapsu piti? No mistä koirat pitävät – herkuista. Varsinkin, jos naapurini olivat pihalla grillaamassa. Ensin kerjättiin herkkupaloja, seuraavana päivänä tutkittiin pöydän alta, josko sinne olisi jotain pudonnut. Aina oli.
Olin jo kauan sitten päättänyt, etten kiusaa Tapsua pitkillä hoidoilla. Tämä tilanne putosi nyt eteeni nopeammin kuin osasin arvata. Tiesin ettei kaikki ole kunnossa, mutta en tiennyt, että elimistössä tapahtuneet muutokset olivat jo niin huonoja, ettei vaihtoehtoja enää ollut.
Tänään aamulla pidin Tapsua sylissäni viimeisen kerran.
Hän oli viisas ja kiltti koira, järisyttävän itsepäinen, mutta aina niin hellyttävä.
Nyt on iso tyhjä tila. Päivieni ihana rytmittäjä on poissa.
Yamaica Sound 8v.
Ihanasti kirjoitit Tapsusta.
VastaaPoista