Ajatteleminen syö energiaa

Älykello mittasi päivän askelmääräksi noin 3000, vaikka en ollut nenääni pistänyt ulos koko päivänä. Sensijaan liikuin kodissani kuin pieni orava. Jatkuva liike nosti kivasti sykettäkin. Tiedättehän, ettei kunto kohoa tasapaksulla sykkeellä. Nousiko oma kuntoni – tiedä tuota, mutta ainakin kirjahylly tyhjeni kirjoista ja kaapit vaatteista. Lokakuun viimeisen kahden viikon aikana valmistin kotini vieraitten miesten huseerauskentäksi. Tulevat ja rikkovat, toivon mukaan myös uudistavat.

Oli totaalisen uuvuttavaa saattaa koti siihen kuntoon, että putkiremontti voi alkaa. Onneni oli, että olin jo parin vuoden ajan luopunut monista tavaroista. Silti tavaraa riitti sijoitetettavaksi sinne ja tänne. Sukulaiset ottivat golfkärryt ja bägin sekä mustikat, mansikat ja muut pakasteet. Ystävät ottivat orkideani (7) ikkunoilleen ja kesätuolini, polkupyöräni ja sukseni varastoihinsa. Ihania olette.

Omat energiat tyhjenivät koko lailla kokonaan.Tiesin mitä on odotettavissa, mutten kuitenkaan tiennyt. Stressitaso oli hetkittäin huomattavan korkealla, vaikka minun ei tarvinnut puurtaa hommaa yksin. En aina tajunnut oman uupumiseni syvyyttä. Päivät vain vierivät tunnista toiseen ja yöt menivät niin ja näin. Olihan se raskasta fyysisestikin, mutta väsyttävintä taisi olla se, kun koko ajan piti miettiä, muistanko ja hoksaanko ja mitä vielä pitää tehdä. Aivot kävivät kovilla kierroksilla. Hetkittäin tuntui, nyt en jaksa yhtään enempää. Silloin ei pidä jaksaa eikä tehdä mitään. Pitää vain hengittää ja olla. Aina lopulta järjestelmällinen minäni heräsi eloon, ja taas hommat sujuivat.

Päivärytmini sekosi, söin kun muistin ja se kostautui. Vaikka osoittaahan se aikamoista luovuutta, että teet nälkääsi ennen puoltapäivää uunipannarin ja syöt koko jutun suoraan pannulta. Se oli sentään puolen litran maitoon ja kolmeen munaan tehty pannari. Ehkei ihan terveellistä, mutta hyvää se oli.

Uni on merkillinen asia. Olet sängyssä kahdeksan tuntia, mutta onko unesi syvää ja palauttavaa, se onkin kokonaan toinen juttu. Älykelloni on useamman kerran huomauttanut, että tarvitsen enemmän unta. Jos on yön kieritellyt lakanoissa, tietää hyvin ilman kelloakin unensa tason. Niin kuin tietää myös sen, että nyt on ollut hyvä yö ja energiaa on vaikka muille jaettavaksi. Uni on hyvin tärkeä asia. Myös ja ehkä nimenomaan meille vanhoille ihmisille.

Ei, en omista älykelloa. Sellainen oli minulla lainassa, kun osallistuin Coronarian laajaan unitutkimukseen. Älykello mittasi kuukauden ajan nukkumiseni määrän, uneni laadun, sykkeen ja miten ja kuinka paljon liikun. Tehtävänäni oli heti aamulla täyttää päiväkirja, jossa kerron miten hyvin omasta mielestäni olen yöni nukkunut, olenko torkkunut päivällä ja kuinka rasittavaa liikuntani on ollut. Ehkä mielenkiintoisinta on ollut yöunien seuranta. Kuinka paljon on syvää unta, kuinka paljon REM unta ja miten olen valvonut.

Tarpeettoman usein kello kertoi, että uneni oli heikkolaatuista, mutta puolentunnin päivätorkuista sain hyvää palautetta. Kellon mielestä yöuneni pituuden tulisi olla olla 8,5 tuntia, koska silloin sillä olisi palauttava vaikutus. Oma normini menee enempi niin, että nukun kolme neljä tuntia, valvon tunnin tai kaksi ja sitten saatan nukkua vielä kolmisen tuntia. Ja ehdottomasti otan päivätorkut.

Unitutkimus osui vahingossa yhteen putkirempan kanssa. Ehkä tuloksien purkajat vähän ihmettelevät mikä ikiliikkuja oikein olen. Kunhan eivät miellä minua robotiksi.

Unitutkimus alkoi sillä, että minut nyöritettiin suurehkolla määrällä johtoja. Tässä niitä näkyy vain osa, sillä myös pää oli johtoja täynnä ja jalatkin saivat osansa. Näiden kanssa sitten nukuin yhden yön.