Olipa hyvä päivä tänään. Kuuntelin keskusteluja kirjamessuilta ja tein ruokaa. Paahdoin munakoisot ja paprikat (ajvar syntyy näistä), ja paahdoin myös eka kerran elämässäni kurpitsaa. Jestas miten hyvää ja makeaa. Ihan turhan pienen ostin. Tähän menikin koko aamupäivä.
Keskustelujen striimaus kirjamessuilta on mainio asia. Sitä kun ei enää jaksa neljää päivää siellä ruuhkassa kulkea ja kuunnella. Keskusteluja on paljon. Kaikki ei tietenkään kiinnosta, mutta tosi paljon oli hyviä teemoja.
Kuuntelin ruokavalmistelujeni aikana, kun Hannu Mäkelä puhui runoudesta. Hän sanoi, että näin vanhemmiten ei enää fiktio innosta, mutta fakta kiinnostaa. En ole huomannutkaan, mutta saman näytän löytävän itsestäni. Messuiltakin tarttui mukaani vain tietokirjoja.
Puoli tuntia on lyhyt aika keskustella, mutta kun keskustelijana on asian sisäistänyt ihminen, päästään nopeasti olennaiseen. Hannu Mäkelä oli juuri tällainen ihastuttava haastateltava. Hän sanoi aina ajatelleensa, että L.Onerva on Eino Leinon muusa, mutta mitä enemmän hän tutustui L.Onervaan, sitä vahvemmin ajatus kääntyi ympäri. Eino Leino taitaakin olla L.Onervan muusa. Niin tai näin, taitavia ovat molemmat olleet. Vain Leinolla on rautatientorilla patsas. Mäkelä toivoikin myös L.Onervalle patsasta, vaikka vain aivan pientä. Erinomainen ajatus.
Hannu Mäkelä on tehnyt heistä kirjankin, rakastuneet Nalle ja Moppe. Kirjassa on L.Onervan nimipäiväruno Eino Leinolle: ”Moppe tarjoaa käpälää/käkkärässä hännänpää/panee päänsä kallelleen/antaa ruusun nallelleen.” (1916).
Viime viikolla kirjastossa käydessäni tarttui käteeni pienen pieni L.Onervan kirja”Vangittuja sieluja”. Novelleja alistetuista naisista, avioliitosta, unelmista ja rakkaudesta. Julkaistu vuonna 1915. Nyt siitä on siis otettu uusintapainos. Eipä nähnyt kirjailija naisen asemaa kovinkaan kummoisena. Niinhän se silloin oli, että mies määräsi naisen paikan.
Vaikka yli sata vuotta sitten julkaistun kirjan kieli on vanhahtavaa, on se myös hauskaa:
”Sillä hän ei ollut tukikasvatuksen tulos, ei porvarillisesta perheestä lähtöisin, jossa alituinen selkänoja tekee ihmiset ryhdittömiksi ja ylimalkaisiksi. Hän ei kuulunut noihin asemastaan mahtaileviin rouvatyyppeihin tai miestä matkiviin kovapiirteisiin yhdistysneitityyppeihin, jotka kadulla kulkevat joko mielenosoituksellisen leveästi...”
Kun sain ruokavalmistelut päätökseen, oli ihan pakko lähteä pyörälenkille. Ihanan kaunis ja lempeä syyssää sai aikaan sen, että tunnin pyöräilystä tulikin kaksi tuntia. Niin se on, ettei sitä jaksa kulttuuriakaan, ellei pidä fysiikkaansa kunnossa. Kohtuullisen kovan liikuntasuorituksen jälkeen olisi tietysti kohtuullista päästä valmiiseen ruokapöytään, mutta ei, ite pitää tehdä kaikki. Vaan onneksi tein ne valmistelut.
Tällaista on oma pikaruokani: öljyssä ja hunajassa pyöritettyjä ruusukaaleja ja kalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti