Ehkä kukaan ei tietoisesti valitse elämää harhojen maailmassa, mutta Prinssesta lukiessani epäilin, että ehkä jossain määrin niin voi tehdä. Olihan hänelläkin kaikkien harhojen keskellä kirkkaita hetkiä. Ehkä hän sillon ajatteli, että on helpompaa, paljon helpompaa, selvitä elämässä kuninkaallisena kuin Anna Svedholmina.
En tiedä psykiatrian maailmasta paljoakaan, siksi olikin kiinnostavaa lukea myös mielisairaanhoidon kehityksestä. On hurjaa ajatella, miten erilaisten kokeilujen kautta, joissa hoidon kohteina ovat ihmiset, eivät rotat, on päädytty tämän päivän enemmän ihmistä kuunteleviin hoitoihin. Anna säästyi lobotomialta, mutta sai kyllä sähkösokkihoitoja, vaikka ne eivät hänelle apua tuoneetkaan.
Annalla oli hyvät geenit, hän eli 92 vuotiaaksi. Eikä edes dementoitunut. Muisti täsmälleen oikein kaikki ihmiset, joille hän oli antanut prinssin tai prinsessan nimen ja arvon. Kirja välittää kuvaa aivan ihastuttavan positiivisesta ja elämäniloisesta taiteilijasielusta, joka osasi ja halusi laulaa ja soittaa. Prinsessalla ei ollut tukenaan sukulaisia, mutta hänen lähipiirissään Kellokoskella oli paljon ymmärtäviä ihmisiä. Paikallisesta osuuspankista hän sai riittävästi shekkejä, jotta pystyi palkitsemaan alamaisiaan.
---------------
Kun katsoin Esa Suomisen fb:ssa välittämän videon kilometrien mittaisesta ruokajonosta Myllypurossa, en voi olla ajattelematta, kuinka moni heistä putoaa kyydistä. Menettää uskonsa selviytymiseen ja päätyy harhojen maailmaan kuin Prinsessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti