keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kapellimestari tarvitsee hyvät selkälihakset

Viime viikolla Esa-Pekka Salonen johti Stravinskyn Kevätuhrin Musiikkitalossa.  Radion Sinfoniaorkesteri soitti. Se on edelleen kuultavana sekä katsottavana Yle Areenasta. Ja samoin siihen liittyvät hienot Minna Lindgrenin toimittamat haastattelut. Sanoisin, että hyvin sivistävää.

Istuin Musiikkitalon kolmannella rivillä melkein kapellimestarin selän takana. Se tiesi sitä, että musiikin kuunteluun yhdistyi saumattomasti kapellimestarin seuranta. Hänen selkänsä ja  hänen tahtipuikkonsa liikkeet ja kasvoista näkyvä täydellinen keskittyminen olivat miltei silmieni  tasalla. Oli tosi valloittavaa nähdä läheltä Salosen työskentelyä.Nähdä, miten vahvalla rytmillä ja määrätietoisesti hän tahtipuikkoaan heilutteli.Vaikka ei se kyllä mitään heiluttelua ollut. Se oli mitä suurimmassa määrin hallittua käsien liikettä, joka sai voimansa hartioista ja selästä.

En tiedä, tarvitseeko Salosen selkä tällaisen johtamisen jälkeen hierontaa vai onko pikeminkin niin, että kun hän oikeasti käytti johtamisessa koko kroppaansa, hartianseutu ja lapaluut saivat niin paljon liikettä etteivät lihakset  pääse jumiutumaan. Luulen, että minulta jäi joku pakanallinen musiikkihetki kokematta, kun lumouduin seuraamaan Salosen vahvaa fyysistä johtamista.

Kun Esa -Pekka Salonen johtaa Stravinskyn Kevätuhria, sitä ei tehdä pienesti eikä vaatimattomasti. Ehkei tuollaista teosta voi niin tehdäkään. Kevätuhri on musiikkia, jonka rytmin suuriin vaihteluihin on kuulijan helppo upota, mutta on se varmaan hienoa myös kapellimestarille. Lindgren sanoikin tämän olevan yksi Salosen lempiteoksista.

Kevätuhri kertoo kevään kunniaksi järjestettävistä pakanallisista menoista, jossa yhden neidon on tanssittava itsensä kuoliaaksi. Kuulinko ja ymmärsinkö kaikkea tästä? En varmaankaan, mutta Hesarin otsikon kanssa on helppo olla samaa mieltä: Kevätuhri puhkesi rytmiraivoon.

Niin kuin huomasit, tämä ei ollut musiikkiarvostelu. Siihen minusta ei edes olisi, mutta sanon sentään jotain: fagotin soittoa oli hieno kuunnella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti