Olen luottavainen ihminen. Siis tyypillinen suomalainen,
joka luottaa poliisiin ja ulkomailla toiseen suomalaiseen. Tosin luottavaisuudessani
on aina hiven epäilyä. Onkohan tuo
ihminen tai tuo asia nyt ihan oikeesti noin kuin kerrotaan tai esitetään?
Hyvän supliikin omaavat saavat luottamukseni
turhankin nopeasti. Ehkä ikä on
pehmentänyt vastustuskykyä. Siitä on jo toista vuotta, kun mies ehdotti
puhelimessa uutta sähkösopimusta. En
voinut sellaista tehdä, kun en ymmärtänyt mistä se etu tulee ja kestääkö se
halvempi hinta ja kun asiasta ei voinut muuten sopia kuin puhelimitse. Ehkei päätökseni ollut viisasta arkipäivän
talouspolitiikkaa, mutta tällä kertaa oli helppoa sanoa heti, ei kiitos. Mies
myi ”pakottamalla”, ei houkuttamalla.
Sen sijaan puhelinoperaattorien nuorilla miehillä tekniikka
on hallinnassa. He osaavat sellaisen auvoisen tulevaisuuskuvien luomisen, että
siinä menee väkisinkin retkuun. Onneksi puhelimessa tehdyt sopimukset voi
seuraavana päivänä perua. Nimittäin eihän sitä voi sanoa ei, kun mukavanoloinen
ja vähän murteellakin hauskasti puhuva kaveri saa sinut ymmärtämään, että kyllähän
sinä tämän neljägeen tarvitset. Auttaa varmaan pasianssin pelaamisessa.
Nämä on pieniä asioita sen rinnalla, kun meitä yhä enemmän
huijataan verkossa. Rahat viedään tileiltä etkä saa mitä tilaat. On kyberiä ja hyperiä.
Ja sitten on ihan tätä tavallista meidän ihmisten välistä
huijausta. Jos nyt ostaisin vanhan
auton, epäilisin varmasti, ettei kaikki ole siltä miltä näyttää. Auto on huollettava, mutta kuinkahan paljon
autokorjaamossa korjataan turhaa. Kuinka paljon – tai siis vähän – kerrotaan, ettei
autollesi oikeasti tarvitse tehdä mitään paitsi jos nyt ne öljyt katsottaisiin.
Saatat jo arvata, että minua on huijattu. Tai siis yritetty.
Korjautin autoni ruosteiset lokasuojat. On taas siisti auto. Vanha, mutta
kunnossa. Samalla korjaamon mies sanoi, että parin kuukauden kuluttua
voitaisiin kunnostaa autosi ruosteinen pohja.
No niin tietysti, kai se on sieltäkin ruostunut, kun kerran päältäkin,
ajattelin. Ja että pohja kannattaisi korjata ennen katsastukseen menoa,
puhkovat siellä piikeillään vielä pohjan rikki.
Ai niin pahastiko se on ruosteessa. Mietin ja pähkäilin. vähän hermoilinkin autolla
ajaessani, ettei vain putoaisi pohja kadulle.
Mutta minäpä olenkin fiksu mimmi. En totellut korjaamon miestä, vaan ajoin
katsastukseen ja sanoin, älkääpä nyt piikeillänne puhkoko autoni ruosteista
pohjaa puhki. Eivät puhkoneet, kun ei ollut mitään mitä olisi tarvinnut puhkoa.
Ei ollut ruostetta oikeastaan ollenkaan.. Tämä auto on hyvässä kunnossa, sanoi
katsastusmies. Tätä ei kannata myydä, mutta jos myyt, älä myy halvalla.
Ruostekorjaamon mies oli varmaan katsonut vahingossa väärän
auton pohjaa, niin haluan uskoa.
Jos muut pettävät, koirani ei ainakaan petä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti