”Merkityksellisyyden voima”

 Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa tänään jännittävästi merkityksellisyyden myönteisestä voimasta. Se oli hyvää ajattelua. Sana jäi soimaan päähäni varmaan siksi, että olen kysynyt itseltäni hyvin arkipäiväisesti, mikä on minulle niin merkityksellistä, että haluan antaa sille aikani ja energiani. Vuosia sitten ystäväni sanoi aina kun kehuskelin hyvällä kunnollani, että joo, onhan se hienoa että kuntoilet, mutta mihin sinä sitä kuntoasi käytät. Ja vielä: sinusta sitten varmaan sanotaan että kuolit hyväkuntoisena. Ystävällistä? Tarkoitus ainakin oli hyvä. Saipa omatuntoni hereille.

Kahden viikon kuluttua on kuntavaalien äänestyssunnuntai. Vaikka ihmisillä luulisi olevan tosi monia syitä äänestää, on edelleen heitä, jotka eivät edes ajattele sitä tekevänsä. Heille äänestämisen merkityksellisyys ei ole auennut. He eivät käytä demokratian heille suomia oikeuksia.

Itse äänestän, koska uskon voivani vaikuttaa. Äänestän, koska luotan edelleen ihmiseen, myös poliitikkoon. Äänestän, koska luotan demokratiaan ja äänestän, vaikka tiedän, että kompromissit ovat välttämättömiä. 

Eilen Itäkeskuksen Tallinnan aukiolla olivat vieri vieressä telttojensa ja vaalimateriaalin kanssa ainakin kristilliset ja demarit, vihreät ja keskustalaiset.  Oli aikamoinen hulina. Metrosta ja kaupoista tulevat ihmiset kohtasivat monenkirjavan joukon vaaliesitteiden tarjoajia. Paikalla oli ehdokkaita ja heidän tukijoitaan. Sama toistuu kaikilla kaupunkimme keskeisillä paikoilla seuraavat kaksi viikkoa. Demokratian äänitorvet ovat liikkeellä. Suosittelen suopeaa suhtautumista.

Ehdokas on usein liikkeellä tukiryhmänsä kanssa. Mutta on myös paljon ehdokkaita, jotka ovat vaaleissa ehdolla ensikertaa. Heidän on osattava ”myydä”  itseään yksin ilman tukiryhmän apua. Ja se ei aina ole kovin helppoa.

Helsingissä ehdolla oleva osaava Pilvi Torsti kirjoitti viime eduskuntavaalien jälkeen kirjan, jossa hän pohti vaaleja niin ehdokkaan kuin häntä aktiivisesti tukevien ihmisten kannalta. 

Hän kirjoitti:

vaalit ovat ehdokkaalle ja tukijoukoille jännittävä, innostava ja koukuttavakin prosessi, jota ei osaa ennalta eikä ulkopuolelta kuvitella.

Se on totta. Olin eduskuntavaaleissa Nasima Razmyarin nuorekkaassa ja vetävässä kampanjassa. Vaikka välillä oli kylmä ja väsytti ja lonkkakin kipuili, silti oli päästävä kokemaan miten ihmiset asema-aukiolla tai Narinkkatorilla suhtautuvat, mistä puhuvat. Huomasin, etten ollut mukana pelkästä velvollisuudesta, vaan oikeasti halusin olla osa tätä ”taistelua”.

 Pilvi kirjoittaa kirjassaan:

En ollut lainkaan ymmärtänyt tukiryhmäläisyyden merkitystä poliittisen aktiivisuuden muotona ennen kuin ryhdyin itse ehdokkaaaksi.

Se oli alussa hämmentävää: vieraat ihmiset olivat valmiita laittamaan kuvani rintaansa ja suosittelemaan kaduilla ventovieraille ihmisille minun äänestämistäni.

Samaa asiaa pohti silloin ja vielä eilen myös Nasima. Hänestä tuntuu aina vaan hämmentävältä se, miten ihmiset tulevat kampanjoimaan hänen valintansa puolesta ilman mitään korvausta, tulevat viikonloppuisin ja iltaisin jakamaan esitteitä ja antamaan omaa aikaansa.

Mutta sen voi myös ajatella niin päin kuten Pilvikin sanoo, se voi olla monelle meistä äänestämisen rinnalla ainoa poliittisen aktiivisuuden muoto.  Voimme tehdä konkreettisesti jotain järkevää.

Pilvi kirjoitti: 

Tällaisen kampanjan jälkeen ihminen ei ole enää entisensä. Näkee eri näkökulmasta yhteiskunnan yleensä, itsensä, oman roolinsa maailmassa.

Ehkä tässä on vastaus siihen, miksi minäkin olen heittäytynyt tähän mukaan. Se on erilaista, se on vähän jännittävääkin ja usein myös hauskaa. Sitä tuntee tekevänsä jotain merkityksellistä. Ja myös sitä ihminen tarvitsee.