”Ne kesäyöt…naurat murheesi pois…niin kuin usvaa ne ois…ne
kesäyöt…,
laulaa Anki ja saa aikaan niin täydellisen kaihon tunteen minkä vain
suomalainen voi kesän suvessa saada. Eikä silloin ole mitään merkitystä
lämpöasteiden määrällä. Sen sijaan
merkitystä on valolla. Tämä laulu ei
tule mieleen jouluna. Sen aika on nyt, tänä lyhyenä hetkenä minä meille kesäyöt
annetaan.
Valo sekoittaa ihmisen pään, sen voima on vahva. Lähellä puoltayötä laskevan auringon säteet
kultaavat koko maailman. Onko pakko
mennä nukkumaan, jos ei taho? Kesäöinä ei pitäisi nukkua, mutta ei kannattaisi
juopotellakaan, koska silloin tajunta himmenee ja tunnit valuvat pois niin kuin
niitä ei olisi elänytkään. Saatan silti
uskoa, että kesäyön humalassa on jotain erilaista kuin muulloin. Eräänä hyvin
lämpimänä kesäiltana nuorten miesten yhtye oli ollut konsertissa soittamassa.
Kun yö jatkui huumaavan lämpimänä, he eivät malttaneet kotiutua, vaan olivat
pysähtyneet lähipuistoon. Kun aamulla menin koiran kanssa lenkille, siellä he nukkuivat
siististi tummissa puvuissaan soittimiensa vierelle käpertyneenä. Hellyttävä näky.
Nukkuminen valoisaan aikaan voi olla vaikeaa. Vuosia sitten
vedin ikkunoitteni eteen paksuja verhoja, piti saada olla, jos ei pimeässä,
niin ainakin hämärässä. Opettelin pois verhoista, koska halusin nähdä ulos heti
herätessäni. Ei se heti onnistunut, mutta lopulta totuin. Nyt saan nauttia
vihreästä maailmasta. Siis juuri nyt. Jos herään yöllä, saatan pitkän tovin
ihailla valon eri sävyjä.
Tämän vastakohta – siis en halua vielä nukkua, en halua
hukata kesäyötä nukkumiseen – on unettomuus. On varmasti kurjaa, jos ei uni
tule tai vaihtoehtoisesti nukut nopeasti, mutta heräät muutaman tunnin unen
jälkeen. Joskus näin käy. Sitten joko luen kirjaa tai golfaan. Kuvittelen
avaukseni ja väylälyönnit huolella ja tarkoin, en varmaan ole yhtäkään kertaa
kiertänyt koko kenttää, kun uni on jo ottanut omansa. Enkä koskaan ole
golfannut niin hyvin.
Tiedekirjailija Jani Kaaro kirjoittaa valveminästä. Niin
kauan kuin valveminä on vallassa, ei voi nukahtaa. Valveminä on se, joka laskee
kärsimäsi loukkaukset ja kuulemasi pahat sanat, mutta estää niitä
tuntumasta. Se rationalisoi kaiken, ja
siksi päässämme on käynnissä jatkuva sisäinen sepitys, kun valveminä selittää
asiat omaksi eduksemme. Emme tarvitsisi valveminän palveluksia yöllä, sanoo
Kaaro.
Uni on parasta sopivan fyysisen väsymisen jälkeen. Jos on
ylirasittunut, nukkuminen on huonoa. Jani Kaaro kirjoittaa intensiivisestä
väsymyksestä, joka voi tuottaa paljon mielihyvää. Tällaisesta hän käyttää aivan mainiona esimerkkinä
jouluaattoa. Sehän on päivä, joka yleensä on täynnä kaikenlaista touhua,
lapsiperheissä odotusta ja jännitystä, syömistä ja seurustelua. Kun lopulta
kaikki hössötys on ohi, olet itseksesi, katsot ehkä vielä lumista maisemaa,
päivä on antanut sinulle hyvän olon etkä millään vielä haluaisi mennä
nukkumaan.
Kaaro kirjoittaa: uniminä on
muinainen mielentila: tunteva, tunteellinen ja vastaanottavainen. Tällöin
väsymys on ihanaa eikä siitä millään haluaisi luopua.
Sama on tilanne, kun olen viettänyt tunnelmaltaan hyvän
illan ystävien kanssa tai saanut nauttia teatteri- tai musiikkiesityksestä.
Sellaisen jälkeen on mahdotonta heti mennä nukkumaan. Silloin lasillinen viiniä
auttaa hitaaseen luopumiseen juuri koetusta.
Tähän kirjoitukseen antoivat sysäyksen Jani Kaaro kirjallaan
”Kauniimpi maailma” ja viime sunnuntain Pekka Laineen taas kerran hienosti
koostama musiikkiohjelma ”Ihmemaa”/Yle, radio Suomi. Tämä ohjelma alkoi Ankin
laululla ja se päättyi Keijo Ahon oboeen ja Jorma Panulan johtaman Camerata
Finlandian ”Aamulla varhain”:
”Aamulla varhain kun aurinko
nousi, kun minä unestani heräsin. Sydämeni oli niin surusta raskas, miksi sä
kultani hyljäsit mun. Yö oli kaunis ja äänesi hellä, kaiken nähdä sain uudestaan.
Riemuiten annoin mä sieluni sulle, miksi sitä et huolinutkaan…
(V.A.
Koskenniemi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti