Oopperaraiskaus

Olin eilen oopperassa nauttimassa Verdin musiikista. Trubaduurissa on paljon kaikkea hyvää. Olen kaukana musiikin ammattilaisesta eikä ooppera ole minulle mikään jokapäiväinen asia. Mutta mitä enemmän olen vuosien varrella kuunnellut erilaisia oopperoita, sitä enemmän huomaan niistä pitäväni. Outoa(?) on ehkä se, että Wagnerin oopperat kiehtovat eniten. Mutta Trubaduurissa sain kyllä kokea, miten upeaa Verdin musiikki on.  Halusin hetkittäin vain sulkea silmäni ja antautua pelkkään kuuntelemiseen varsinkin silloin, kun sopraano Elena Stikhina lauloi.

Oopperan teema on ikiaikainen – rakkaus, viha, kuolema. Tragiikkaa on näyttämöllä yli tarpeen.  Nyt tässä esityksessä oli vielä muutakin, joka hämmensi.  Esitys melkein alkaa raiskauskohtauksella. Suuri joukko tummiin pukeutuneita miehiä ahdistelee tarjoilijatyttöä ja lopulta yksi raiskaa muiden katsellessa ja avustaessa.

Se oli kummallinen hetki katsomossa ainakin minulle. Kuuntelenko basson komeaa laulua vai katsonko samanaikaisesti näyttämöllä tapahtuvaa raiskauksen visualisointia?  Olenhan nyt kuitenkin vain oopperassa, kauniin ja syvästi koskettavan musiikin keskellä eikä muu maailma kaikkine #metoo –juttuineen pitäisi olla täällä,  vaan jossain toisessa todellisuudessa. Vai voiko olla toisia todellisuuksia?

Kansallisooppera on varoittanut oopperassa olevan kohtauksia, joista herkimmät ihmiset saattavat järkyttyä.  Tarvitseeko olla yliherkkä järkyttyäkseen tällaisesta? Pehmensin itselleni kohtauksen sillä tavoin, että jos tämä on kelvannut vuodesta 1852 alkaen, niin ehkä sen on kelvattava nytkin.  Ohjaaja ei ole katsonut tarpeelliseksi poistaa sitä esityksestä.

Näin asia ei kuitenkaan ole. Tähän ei olisi ollut pakkoa. Ohjaaja  olisi voinut välittää kaikesta siitä mitä ajassamme liikkuu.

Asia valkeni minulle aamun Hesarista, jossa Taina Dahlbom kertoo kolumnissaan, että Trubaduuria on voitu esittää vuodesta 1852 saakka aina ilman raiskauskohtauksia. Tämä oli siis ohjaajalta uusi juttu, jolla hän halusi sanoa jotain. En tiedä, mitä.  Dahlbom kysyy samaa ja sanoo, ettei raiskauskohtaukselle löydy selitystä eikä jatkoa oopperassa.

Trubaduuri on selvästi naisvihamielinen ooppera. Siinä tönittiin, kaadettiin ja satutettiin naisia monin tavoin. Piti oikein miettiä, oliko väkivaltaista käyttäytymistä todella paljon vai jäikö raiskauskohtaus karuudessaan niin päähäni, että näin koko oopperan alkukohtauksen silmin. Ehkä se oli oopperan alkuperäinen henki, mutta ainakaan se ei olisi tarvinnut enää yhtään ylimääräistä naisväkivaltaa. 

Mitä tuntevat ja ajattelevat näissä kohtaukissa esiintyvät ihmiset. Dahlbom kirjoittaa:
Epäilen vahvasti, ettei tilanne ole ollut täysin ongelmaton käpälöijille, raiskaajalle ja viiltelijällekään. ”

Tästä kaikesta on puhuttu viime aikoina paljon, mutta mikä on muuttunut? Lainaan Dahlbomia:

 ”Ja nyt Kansallisoopperan Trubaduurissa nähdään, ettei tämä keskustelu ole vaikuttanut siellä, missä sen olisi pitänyt.”