tiistai 31. joulukuuta 2019

”Kyllin hyvä”


Hesarissa oli jouluaikaan juttu ja testi elämämme eväistä, millaisia itse kukin on matkalleen saanut.
Testasin nuorelta sukulaispojalta hänen eväitään. Ei huolta, ei vika ole ainakaan lähtökohdissa. Tulos 14/15. Nyt on vain nuoresta miehestä kiinni millaiseksi elämänsä rakentaa.

Al-Holin leiriltä haettiin kaksi pientä lasta kotimaahansa.  Leirille jäi satoja lapsia useista eri kansallisuuksista. Heidän lähtökohtansa elämän rakentamiseen ovat varsin erilaiset.  Tämä on ääriesimerkki, mutta niitä varmasti löytää lähempääkin. Toisilla on mahdollisuus hypätä elämään korkealta hyppylaudalta, toiset joutuvat ponnistamaan maan pinnalta.

Maarit Feldt-Ranta on tänä vuonna saanut minut itkemään useamman kerran. Olen lukenut hänen kirjoituksiaan, kuunnellut hänen hyvästejään.  Hänen sanomansa on vahva: ”Ilman pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa elämäni olisi ollut aivan erilaista kuin mitä se oli. Eetos mahdollisuuksien tasa-arvosta on tajunnanräjäyttävää.”

Omat pisteeni testistä olivat 9/15.  Eikä se tarkoita, että lapsuuteni olisi ollut jotenkin erityisen kurja, ei ollenkaan. Pisteitä ei tullut iltasaduista. En muista, että minulle olisi ikinä luettu satuja.  Ehkä silloin ei sellaista harrastettu, en tiedä.  Sen sijaan totuin siihen, että meillä luettiin. Olimme ahkeria kunnan ja tehtaan kirjaston käyttäjiä.
 
Tänään sanotaan, että lasta pitää kehumalla kannustaa. Silloin ennen sellainen ei ollut tapana. Lapsi voi vaikka ylpistyä, jos liikaa kehutaan. Ehkä olisin nuoruudessani ainakin joitain asioita tehnyt toisin, jos olisin vähän enemmän luottanut itseeni - tai minut olisi saatu luottamaan itseeni. Heiveröinen itsetunto ja liian vahva itsekritiikki on huono yhdistelmä.  Tässä iässä sitä ei enää ole kiitoksen kipeä (vähän vaan) tai se ei ainakaan niin paljon vaikuta omaan tekemiseen kuin silloin nuorena.

Huuhkajien pelaaja Glen Kamara sanoi joukkueen valmentajasta Markku Kanervasta: Hän on motivoiva valmentaja. Se on tietysti pelaajalle todella tärkeä asia, mutta Kamara jatkaa: hänen lähellään on hyvä olla.  Voiko enää kauniimmin antaa tunnustusta?

Suomi on tutkitusti onnellisten ihmisten maa.  Tämän vuoden aikana olen törmännyt useampaan luetteloon siitä, mitä ihmisen pitää tehdä tullakseen onnelliseksi tai miten pitää elää, jotta voisi elää vanhaksi. Paljon hyödyllisiä ohjeita, miten syödä, nukkua ja kävellä. Neuvojen määrä melkein jo ahdistaa.

Ehkei meidän tarvitse uutena vuonnakaan pyrkiä täydellisyyteen. "Kyllin hyvä" voisi olla riittävästi ja sopivasti kuten mielenterveysalan ammattilainen Pirkko Lahti on määritellyt. Tämän ajattelin ottaa todesta. Se olkoon tarpeeksi.

Hyvää uutta vuotta 2020!
 
Talvipuutarhassa kuvattua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti