Pelkistettyä teatteria

Kansallisteatterin Omapohja -näyttämöllä Ria Kataja ja Mikko Nousiainen esittävät  pariskuntaa joka kihelmöi keskinäisessä olossaan. Näyttämö on paljaaksi riisuttu, sen muodostaa vain jonkinlainen tumma laatikkomainen lava. Muita tekijöitä ei ole, on vain kaksi näyttelijää ja heidän puheensa. Sitä puhetta sitten riittääkin. Jos tämä näytelmä olisi tullut televisiosta, olisin varmaan aika nopeasti napsauttanut ruudun kiinni.  Nyt sitä mahdollisuutta ei ollut, mutta toisaalta, kyllä tämän sieti katsoa.  Jotain kai kertoo sekin, että Ihan oikeasti jälkeenpäin mietin, mihin se lähes kaksituntinen hävisi.

En tiedä, mikä tässä näytelmässä kiehtoi. Ehkä se oli Ria Katajan tapa pyörittää tekstiä. Mikko Nousiainen oli selkeästi tasapainoisemman oloinen, ei niin kaiken aikaa tuskainen kuin naisensa. Joka tapauksessa molemmat olivat hyviä. Kun lavalla ei ole ylimääräistä rekvisiittaa, ja  jos puhuttu sana ei pidä otteessaan, alkaa helposti seurata epäolennaisia asioita. Kuten Ria Katajan hiuksia ja kuinka hän jatkuvasti siirsi niitä pois kasvoiltaan.

"Keuhkot" -näytelmää on mainostettu ekologisena näytelmänä. Ei se sinne kovin vahvasti kallistunut, vaikka metsistä ja hiilijalanjäljistä puhuttiinkin.  Esimerkiksi näin:

"Mä voisin lentää New Yorkiin ja takasin joka päivä seittemän vuoden ajan enkä silti sais aikaseks yhtä isoo hiilijalanjälkee kuin tekemällä lapsen. Kymmenen tuhatta tonnia hiilidioksidia. Painaa saman verran kuin Eiffel -torni. Mä synnyttäisi Eiffel -tornin."
.
Enemmän kuin ekologiaa näytelmä kuvasi kahden aikuisen ihmisen epävarmuutta ja vähän kaaoksenomaista elämää, jossa rakastuttiin ja erottiin ja sitten taas oltiin yhdessä.

Omapohja on pieni teatteri, jossa äänet kantavat hyvin. Myös katsojien reaktiot. Näytelmä oli minusta enemmän vakava, no, ainakin asiat olivat vakavia. Dialogi oli kuitenkin hersyvää, se hymyilytti.  Muutama naiskatsoja pyrskähti muutaman kerran nauramaan varsin kovaäänisesti näytelmän ensimmäisen tunnin aikana. Siinä jo ennätin miettiä, enkö itse ymmärrä näytelmän huumoria ollenkaan. Sellaista se on huumorinkin kanssa. Toinen nauraa kovaa, toinen hykertelee itsekseen.