perjantai 14. lokakuuta 2016

On ilo kuunnella ajateltua puhetta

Kun ensimmäisen kerran luin sosialidemokraattisilta nuorilta tulleen ajatuksen kotihoidon tuen asteittaisesta lakkauttamisesta, ajattelin, ei tule onnistumaan. Ja kuinka ollakaan, alkoi merkillinen keskustelu kotiäitivihasta. Taisi olla mielikuvilla pelaavan Soinin käsialaa. Kun yhdistetään koti ja äiti ja viha, saadaan hirviömäinen yhdistelmä. Demarinuorten avaukseen ei enää paljon kielteisemmin olisi voinut suhtautua.

Nuorisojärjestön ehdotusta käsiteltiin eilisillan A-studiossa. Kun toimittaja aloitti keskustelun jankuttamalla kotiäitivihasta, meinasin sen siliäntien sulkea ruudun. Onneksi en sulkenut. Keskustelu nousi hyvälle tasolle erityisesti Mikkel Näkkäläjärven ansiosta. Hän oli sekä perehtynyt asiaan että osasi puhua siitä ymmärrettävällä tavalla. Vaikutuin suuresti.

 Mikkelin vahvin pointti oli se, ettei  yhteiskunta voi pitää yllä sellaista järjestelmää, joka heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla ja aiheuttaa tasa-arvo-ongelmia. Meillä on vielä kosolti matkaa sukupuolten tasa-arvoon. Kyllähän keski-ikäiset miehet sanovat olevansa tasa-arvon kannalla, mutta teot puuttuvat, puhetta riittää.  Näissä nuoremmissa miehissä on toivoa.  Rosa Meriläinen sanoi aivan oikein: sukupuolten tasa-arvossa myös miehet voittavat.

Yleensä on saanut  tottua siihen, että perhepolitiikka on naisten asia.  Ehkä siksikin oli hyvin virkistävää, että nyt oli mies puhumassa ja puhui perustellusti eikä vain omien kokemuksiensa kautta. Keskustelussa niin teki erityisesti ministeri Pirkko Mattila (persu). Hänellä ei juuri muuta antia keskusteluun ollutkaan kuin nämä omat kokemukset.  Toki omat kokemukset, mutu -tieto ja tunne ovat tärkeitä, mutta eihän poliitikko voi vain niiden kautta suunnitella ihmisten elämää parantavia ratkaisuja. Päätösten tulee perustua tutkittuun tietoon niin kuin Näkkäläjärvi kerta toisensa jälkeen korosti.

Kysymys ei ole vain kotihoidontuesta, vaan myös vanhempainvapaasta, varhaiskasvatuksesta ja eriarvoistumisesta. Tästä kokonaisuudesta on voitava keskustella ja on voitava hakea uusia malleja. Jos tämän kaiken kuittaa puhumalla vain kotiäitivihasta,  ovat päätöksentekijän eväät kovin vähäiset.
Nyt on ihan pakko tehdä julkinen rakkauden tunnustus, sillä minä niin rakastan nuoria miehiä, jotka sanovat esimerkiksi, että "tasa-arvo ei toteudu sillä että toivotaan parasta" tai että "perhevapaajärjestelmän uudistaminen vaatii feminististä politiikkaa". Näin sanoi Mikkel Näkkäläjärvi.  Minuun teki vaikutuksen tapa miten hän ajatuksensa sanoi, ei hyökännyt ei vaahdonnut, vaan argumentoi huolella.

Kova fakta on se, että syntyessään tytöksi, saat edelleen huonommat mahdollisuudet kuin poikalapsi.  Myös toinen fakta on varsin karu: tilasto vuodelta 2013 kertoo, että meillä sai alle 1100 euroa eläkettä 461 154 henkilöä, josta naisia 297 587.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenasta. Suositttelen lämpimästi.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti