Jotta joulutkaan eivät unohtuisi

Minäkin pidän päiväkirjaa. Aika päinvastaista kuin Erkki Tuomioja, jonka paksu teos on parhaillaan luettavanani, 600 sivua tiukkaa tekstiä. Onneksi Tuomiojan kirjassa on vähän jos ei nyt ihan tunnelmointia, niin tunteita kuitenkin. Ehkä tästä enemmän toiste kunhan olen kirjan ensiksi lukenut. Mutta tämä oma päiväkirjani. En tiedä, miksi päivittäin kirjoitan, ehkä siitä on tullut vain tapa. Olen sitä harrastanut vuosikymmeniä, mutta olen myös repinyt vihkoni. Ehkä joskus nuorempana niihin tuli upotettua kaikki mahdollinen tuska, jota en enää halunnut kenenkään lukevan. Eikä suoraan sanoen paljon huvittanut itseänikään lukea kaikkea sitä mitä olin sivuille vuodattanut. Onkohan yleensäkin niin, että päiväkirjaan kirjoitetaan kaikki pahat ja surkeat olotilat, mutta ei juurikaan hyviä ja aurinkoisia päiviä?

Vuoden alun yksi ihanimpia hetkiä on se, kun edessäni on puhdas kirja, jossa ei vielä ole yhtään merkintää. Puhtaat sivut ovat aina kutittaneet minua suuresti. Ne kutsuvat, ne sanovat, täytä minut. Päiväkirja siis pitää kirjoittaa käsin, ei tietokoneella. Se on hitaampaa, mutta siinä oppii myös kirjoittamaan lyhyesti. Kirjoittamisessa kaikkein vaikeinta on valinta. Asioita on paljon. Kirjoittaisinko itsestäni, siitä mitä minulle on tapahtunut, mitä minä näen, koen ja tunnen vai kirjoittaisinko maailmasta ympärillämme? Tosin eivät nämä välttämättä ole toisistaan irrallisia asioita.

Vaikka Googlesta löytääkin melkein kaiken mitä on tapahtunut, silti on ihan toista lukea muutaman vuoden välein, mitä milloinkin olen ajatellut maailmanmenosta. Aineksia tässä ajassa riittää. Vaikka emme haluaisi, joudumme kohtaamaan vaikeita asioita. Sananvapaus, pakolaiset, sodat, nationalismi, rasismi, vihapuhe, köyhyys, eriarvoisuus, näistä kaikista puhutaan nyt ja ensi vuonna. Ne kuuluvat arkipäiväämme, vaikka elämme 2000 – lukua. Hyvin hämmentävää. On helppoa olla kaikkea pahaa ja kaikkea vääryyttä vastaan, vaikeampaa on löytää vastauksia siihen, miten kaikille ihmisille taataan ihmisoikeudet tai miten köyhyys selätetään.

Saahan nähdä kuinka monta ihanaa helmeä kuulen tai luen ensi vuoden aikana. Sellaista oivalluksen oivallusta, joka herättää omaa ajattelua. Tämän vuoden päiväkirjaan olen kirjoittanut lauseita, jotka sillä hetkellä luettuna/kuultuna ovat olleet tärkeitä. Tällaisia:

Hetkessä elämisen kauneus.

Oikeiden, tavallisten kunnollisten ihmisten voitto.

Taiteen tehtävänä on lisätä ymmärrystä toisista ja toisenlaisista.

Siihen aikaan, kun Beethoven sävelsi Eroican, maailma oli paljon hiljaisempi.

On pimeää, vettä sataa ja myrskyää, mutta on myös valoja.

Kuvassa Helsingin Työväentalo, jonka tornissa palavat valot.