sunnuntai 4. marraskuuta 2018

He sanoivat pyhäinpäivänä "tahdon"


80 vuotta sitten pyhäinpäivänä eli vuonna 1938 Meeri ja Martti menivät naimisiin, avioituivat.  Reilu kaksi kuukautta myöhemmin minä kirkaisin ensimmäisen huutoni.  Äitini oli 18 vuotta, isä 26 vuotta. Myöhemmin kysyin äidiltä, että meinasiko Voikkaan poika palata takaisin omille kotikonnuilleen, kun vihkiminen tapahtui niin myöhään.  En saanut vastausta. Isäni oli tullut rakentamaan suurta klooritehdasta, ja sille tielleen jäi.  Melkein 60 vuotta he saivat olla yhdessä.

Synnyin mummoni talon kamarissa. Siellä sijaitsi myös kunnan puhelinkeskus. Puhelimia oli silloin vielä aika harvalla. Mummo ennätti hyvin kaupanpidon ohessa hoitaa myös puhelujen yhdistämisiä.  

50-luvulla samaista kamaria pidettiin aika viileänä. Jos halusin jotain hyvää, kannatti kurkata huoneeseen. Keskellä huonetta olevan suuren pöydän päällä oli aina makeaa, pipareita ja kakkuja.  Muistini kertoo, että mummo leipoi usein. Istui keinutuolissa ja vaahdotti valkuaisia. Kakut saivat ihanan marenkikoristeen. Ja minä nuolin kipot ja kupit.

Isäni täytti 80 vuotta vuonna 1991.  Meillä juhlittiin kaikkia vuosikymmeniä. Isä pääsi juhlapäivänään halaamaan noin puolet kylän naisista. Ja tykkäsi siitä suuresti. Runoilin isälleni ajatuksiani hänen elämästään:

Maunon Martti
Voikkaan Viesti
                             uljasta ryhtiä, rivien suoruutta.
Työtön mies
 tuli tehtaan rakentajaksi,
sekatyömies,ammattimies,raudoittaja.
Oman talon rakentaja, otti velkaa, teki pitkää päivää
korjasi pyöriä, laski pitkää siimaa,
maksoi laskunsa.
Monen toimen mies, monen luottamuksen mies
se tuntui mahassa, hyvässä ja pahassa
kävi herrojen kanssa marjassa,
ainakin Varhon kanssa Fenniassa.

Sydämessäni jysähti, kun isä sanoi, ettei hän tiennyt minun ymmärtävän hänen elämäänsä näin paljon. Taisi jäädä sanat liian usein sanomatta. Eikä silloin ennen edes halattu.

On hyvä muistaa ja muistella poismenneitä.  On hyvä tuntea kaipausta. Se on lempeä tunne. 

Isäni vanhemmat  Maria ja Jalmari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti