80 vuotta sitten pyhäinpäivänä eli vuonna 1938 Meeri ja
Martti menivät naimisiin, avioituivat.
Reilu kaksi kuukautta myöhemmin minä kirkaisin ensimmäisen huutoni. Äitini oli 18 vuotta, isä 26 vuotta. Myöhemmin
kysyin äidiltä, että meinasiko Voikkaan poika palata takaisin omille
kotikonnuilleen, kun vihkiminen tapahtui niin myöhään. En saanut vastausta. Isäni oli tullut
rakentamaan suurta klooritehdasta, ja sille tielleen jäi. Melkein 60 vuotta he saivat olla yhdessä.
Synnyin mummoni talon kamarissa. Siellä sijaitsi myös kunnan
puhelinkeskus. Puhelimia oli silloin vielä aika harvalla. Mummo ennätti hyvin
kaupanpidon ohessa hoitaa myös puhelujen yhdistämisiä.
50-luvulla samaista kamaria pidettiin aika viileänä. Jos
halusin jotain hyvää, kannatti kurkata huoneeseen. Keskellä huonetta olevan
suuren pöydän päällä oli aina makeaa, pipareita ja kakkuja. Muistini kertoo, että mummo leipoi usein.
Istui keinutuolissa ja vaahdotti valkuaisia. Kakut saivat ihanan
marenkikoristeen. Ja minä nuolin kipot ja kupit.
Isäni täytti 80 vuotta vuonna 1991. Meillä juhlittiin kaikkia vuosikymmeniä. Isä
pääsi juhlapäivänään halaamaan noin puolet kylän naisista. Ja tykkäsi siitä
suuresti. Runoilin isälleni ajatuksiani hänen elämästään:
Maunon
Martti
Voikkaan Viesti
uljasta
ryhtiä, rivien suoruutta.
Työtön mies
tuli tehtaan rakentajaksi,
sekatyömies,ammattimies,raudoittaja.
Oman talon rakentaja, otti velkaa, teki pitkää päivää
korjasi pyöriä, laski pitkää siimaa,
maksoi laskunsa.
Monen toimen mies, monen luottamuksen mies
se tuntui mahassa, hyvässä ja pahassa
kävi herrojen kanssa marjassa,
ainakin Varhon
kanssa Fenniassa.
Sydämessäni
jysähti, kun isä sanoi, ettei hän tiennyt minun ymmärtävän hänen elämäänsä näin
paljon. Taisi jäädä sanat liian usein sanomatta. Eikä silloin ennen edes
halattu.
On hyvä
muistaa ja muistella poismenneitä. On
hyvä tuntea kaipausta. Se on lempeä tunne.
Isäni vanhemmat Maria ja Jalmari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti