Ei varmaan kovin hyvin, niin kuin ei koko Kreikassa.
Vaatimatonta elämää siellä vietettiin myös vuonna 1988, jolloin asuin kylässä mieheni kanssa pari kuukautta.
Kreikan matka oli pienimuotoinen seikkailu, kun teimme sen omalla autolla. Erityisesti silloisen Jugoslavian puolella tiet olivat huonot ja kapeat. Kreikkalaiset taas ovat kaikki rallikuskeja, joten kolareita näimme paljon. Meille ei sattunut mitään, ei meille itsellemme eikä autolle.
Nei Epivatessa asuimme kylän keskustassa pienen talon pienessä huoneessa. Ensimmäinen asia mihin huhtikuussa sinne saavuttuamme kiinnitin huomiota, oli ihmisten ja varsinkin naisten kalpeus. Aivan kuin olisivat kaikki talvikuukaudet olleet sisällä. Ehkä olivatkin. Miehillä yleisin asu oli villatakki, jota pitivät yllään vielä kesäkuun lämpiminä päivinä.
Kylässä oli muutama ravintola ja muistaakseni yksi hotelli, mutta muita turisteja emme siellä nähneet. Viikonloppuisin alueella oli paljon väkeä, ravintolat täyttyivät iloisista ihmisistä, jotka taisivat tulla lähinna Thessalonikista viettämään kesäpäivää "maalle". Kun arki alkoi, kylä hiljeni. Vain kylän asukkaat jäivät jäljelle. Sunnuntai-iltaisin he kävelivät rantatiellä, miehet keskenään, naiset usein omana ryhmänään. Ja keskustelivat luultavasti jalkapallosta ja rahasta. Nämä kaksi asiaa kuulemma koskettavat kreikkalaisia eniten.
Emme tutustuneet kyläläisiin kovin hyvin, puuttui yhteinen kieli. Saimme ystävällistä ja uteliasta kohtelua kaikkialla - parturissa, ravintoloissa, leipäkaupassa ja piirakkapuodissa. Tulimme nopeasti kaliméra -tutuiksi, mutta kyllä meidän tekemisiämme myös seurattiin. Tiedettiin, keiden kanssa seurustelemme ja missä tavernoissa istumme.
Kerran viikossa ajoimme autolla Pohjois-Kreikan eri kohteisiin. Yllättävän paljon siellä olikin nähtävää. Löysimme Aleksanteri Suuren syntysijat ja upeat mosaiikkityöt, Kavállan vanhan kaupungin ja kauniin Thasoksen saaren. Ehkä uskomattomin oli Meteoran merkillinen vuoriryhmä, jonka laella on luostareita. Mitenkä lienee rakennettu, kun 1300 -luvulla ei ollut rappusia eikä teitä.
En ole menossa Nei Epivateen. Nämä muistot tästä ajasta tulivat vahvoina mieleeni, kun yritän saada aikaseksi kuvakirjaa vuosien aikana tehdyistä matkoistamme.
Meinaa mennä menneiden muisteluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti