lauantai 20. heinäkuuta 2013

Avioliittoneuvontaa

Lauantaiaamu Alppipuistossa.  Nuori nainen tulee luokseni, ojentaa muistikirjan ja pyytää runoa tai ohjeita avioliitolle. Hänellä on polttaripäivä. Hämmentävä hetki, sillä aivoni ovat Tapsu -lenkin aikana askarrelleet aivan muita kuin avioliittoasioita.

Kirjoitan vihkoon jotain hellyydestä ja rohkeudesta, mutta päätän kirjoituksen sanomalla, ole aina oma itsesi.

Mitä mahdoin tuolla kehotuksella oikeasti tarkoittaa?  Kai sitä aina on oma itsensä. Ehkä emme kuitenkaan ole. Rakastuneena on niin helppo antautua toisen vietäväksi. Oma tahto ja oman tilan ottaminen häviävät helposti.  Sillä eihän se ole tärkeää, mitä minä haluan vaan tärkeintähän on se, että sinun toiveesi toteutuvat.

Kaunis ajatus, mutta vuosien myötä se voi kääntyä sekä itseä että koko suhdetta vastaan. Olemalla aina toiselle mieliksi, petämme itseämme, valehtelemme itsellemme. Ja kuka haluaa olla ihmisen kanssa, joka ei koskaan kerro mitä haluaa ja mihin haluaa.

Se on myös luottamusta siihen, että kelpaa sellaisena kuin on.

Ovatko nämä nyt sitten kovin vaikeita asioita? Ovat ne. Tiedän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti