tiistai 30. heinäkuuta 2013

Bonuksien palvontaa

Keskikesän aurinkoisena päivänä voi tehdä kaikenlaista. Esimerkiksi keskustella useita tunteja osuustoiminnan menneisyydestä, erityisesti E -liikkeen. Miten vahva se joskus olikaan ja mitä se on tänään eli ei mitään. Keskusteluun tarvittiin kaunis kesäinen maisema ja ihmisiä, joilla on tuntuma aiheeseen.

Meillä kolmella sellainen oli. Sakari Kiuru on tunnettu osuustoimintamies, intohimoinen kansansivistysmies jonka monet muistavat YLEn pääjohtajana. Kalevi Suomela on rauhanmies, mutta hänellä on pitkä osuustoimintatausta. Itseäni osuustoiminta on koskettanut minimaalisen vähän keskustelutovereihini verrattuna.

 Kaikki olemme jossain vaiheessa saaneet palkkamme Kulutusosuuskuntien Keskusliitosta (KK). Itse olin siellä silloin, kun E -liike oli jo auringonlaskun liike. Kun kaikki oli jo rapautumassa.

Vanhoista ihmisistä sanotaan, että he "istuvat junassa selkä menosuuntaan", koska heidän aikansa on ohi. Voipi olla näinkin, mutta sehän ei ollenkaan estä sitä, etteikö menneitä asioita saisi ja pitäisi muistella. On hyvä pohtia,olisiko kaikki voinut mennä toisinkin.

Itse innostuin keskustelustamme niin paljon, että luin Kaj Ilmosen väitöskirjan vuodelta 1984: Jäsenet ja jäsenten liike. Aikaansa edellä olevaa tekstiä. Kaj toteaa tutkimuksessaan, että monet ihmiset liittyivät E -liikkeeseen aatteellisista syistä, ja samoista syistä myös pysyivät liikkeen jäseninä. Vähitellen kaikki vain muuttui eikä jäsenyys E -liikkeessä ollut enää itsestään selvää. Kaupan piti olla hyvä myös kauppana ja edullinen.

Tänään aatteen nimi on bonus. Emme ole S -osuuskauppojen tai HOK-Elannon jäsenomistajia, vaan nyt meitä sanotaan asiakasomistajiksi. Meitä on yli kaksi miljoonaa. Toimipaikkoja on yli 1600 ja työntekijöitä 43 000. Siis kaikki on hyvin suurta. Luulisi suuruuden tuottavan halvempia hintoja, vaan kun ei. Keskittynyt kauppamme pitää hinnat korkealla eikä siihen pure mikään.

Mummoni oli kova osuustoiminnan kannattaja. Edes tulitikkurasiaa ei ollut lupa ostaa muualta kuin E -liikkeestä, joka tässä tarkoitti osuusliike Kymenmaan myymälää. Näin oli 50 -luvulla.  Vaan niinhän se on tänäänkin. Kauppa- ja pankkiasiat hoituvat S -marketissa, pian siellä hoituu myös terveydenhoito. Kohta koko elämäämme säätelee S -liike ja ne bonukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti