tiistai 9. kesäkuuta 2015

Raakaa bisnestä ihmishengillä

Tyttö oli hyvin nuori, melkein vielä lapsi, kun hän unelmoi juoksevansa eräänä päivänä  olympialaisissa. Hän harjoitteli kovaa. Juoksi pitkiä matkoja paljain jaloin. Hän ei välittänyt pilkkahuudoista, joita hän sai koska hänen maassaan ei tyttöjen juoksuharrastus ollut tavallista. Tytön sinnikkyys palkittiin, hän pääsi edustamaan maataan. Hän pääsi hetkeksi pois sodan jaloista.

Tytöllä heräsi toive päästä Englantiin. Miksei hänkin, koska hänen siskonsakin oli selvinnyt Suomeen. Tytön matka eteni vähitellen. Kuljetukset eivät toimineet ja tuskainen odotus erilaisilla leireillä kesti kuukausia. Ja aina tarvittiin lisää rahaa. Sisko lähetti.  Ja taas matka eteni kunnes vastaan tuli se viimeinen laiva.  Tytölle kävi niin kuin niin monelle on käynyt, hän hukkui Välimereen.  Unelma juoksusta olympialaisissa Somalian väreissä jäi ikiajoiksi saavuttamatta.

Tytöstä kertova kirja ei ole mitenkään erityinen, mutta sen aihe on tätä päivää.  Viime vuosien aikana monista Afrikan maista ja Lähi-idästä on on lähtenyt tuhansia ihmisiä etsimään itselleen parempaa elämää Euroopasta. Pelkästään tänä vuonna salakuljettajat ovat tuoneet 40 000 ihmistä  Välimeren yli. Matkalla kuoli 1700.  Mikään ei osoita, että pakolaistulva olisi vähenemässä. Pikemminkin päinvastoin. Sodat ja kriisit jatkuvat.

Luvut ovat hämmentävän suuria. Viime vuonna Saksasta haki turvapaikkaa 202 000 ihmistä, Ruotsista 81 000 ja Suomesta 3600.

Mistä ihmeestä nämä köyhät raapivat matkarahat kasaan? Kyse ei ole pienistä rahoista.  Italialaissyyttäjä puhuuu 1400 euron summasta.  Se on suuri raha somalialaiselle tai libyalaiselle. Luultavasti näiden maiden kaikkein köyhimmät eivät lähdekään etsimään parempaa elämää. Laivoihin ja veneisiin ahtautuvat varakkaimmat ja ehkä myös osaavimmat ja koulutetuimmat ihmiset.

Ihmisten salakuljetus on raakaa bisnestä. Ydin -lehti otsikoi: ihmissalakuljetus Italian mafian kultakaivos.  "Ihmiskaupan on arvioitu tuottavan rikollisille yli kymmenen miljardia euroa vuodessa eli paljon enemmän mitä mafia saa ase- tai huumekaupasta."

Mitä me voimme tehdä? Kuka voi? Eurooppa ei ole tällä hetkellä kovin vastaanottavainen maanosa. Asenteet ovat kiristymässä jopa EU:n sisällä tapahtuvaan vapaaseen liikkuvuuteen. Eikä maamme hallitukselta ole myöskään odotettavissa mitään hyviä tekoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti