Kun sunnuntaina palasin viikonloppumatkalta,oli talomme pihan sementtiin kirjoitettu liidulla sanat: tervetuloa kotiin. Olipa mukava juttu, vaikka ei se tietenkään ollut suoraan minulle kirjoitettu. Pihassa oli muitakin hyviä ajatuksia ja piirroksia. Näitä on ollut aiemminkin,tietysti, koska talossamme asuu myös lapsia. Tämä nimenomainen kerta oli kuitenkin vastalause sille taloyhtiölle, jossa kiellettiin tällainen pihalla tapahtuva väreillä leikittely. "Kun ne koirankin tassut likaantuvat ja tuovat väriä sisälle!!!"
Eikö ihmisillä tässä maailmanajassa ole todellakaan mitään muuta tekemistä tai todellista asiaa, johon voisivat purkaa pahaa oloaan kuin lapset? Alan olla muutenkin yliherkkä turhanaikaiselle valitukselle. Erityisesti ihmisiltä, joilla menee ainakin päällisinpuolin hyvin, terveys on kunnossa eikä taloudessa ole ongelmia. Onkohan meidät jo syntymässä määrätty sellaisiksi, ettei tyytyväinen kannata olla. Tai sitten pitkä ja pimeä talvi muokkaa meistä vain itseään kestäviä mörköjä.
Kaikkea ei tarvitse sietää. Osaavat ne nuoretkin. Juokoon puistoissa kaljansa, mutta pahaa tekee se täydellinen piittaamattomuus ympäristöstä. Pulloja rikotaan, omia roskia ei takuuvarmasti laiteta vieressä olevaan roskikseen, kuseskellaan missä sattuu (sen osaavat hyvin myös aikuiset juopot). Viime perjantaina koulun päättymisestä iloinneet toteuttivat taas itseään. Vuosi sitten rikottiin autojen sivupeilit, nyt samalla kadulla tuhrittiin ja spreiattiin siistejä seiniä ja ikkunoita.
Muutama päivä sitten vein ystäväni alkuillasta ihastelemaan Alppipuistoa, sen kauniita kukkaistutuksia. Jäivät ihailemiset sikseen, kun eri puolilla puistoa, mutta kaikki aivan julkipaikalla, näimme kolmen ihmisen paljaat takamukset. Olivat kävelytien varrella paskomassa.
Se mikä itseni ikäisen on vaikeaa ymmärtää ja sietää, on tämä täydellinen välinpitämättämyys siitä, että jospa joku näkee. On kyse sitten naimisesta tai ulostamisesta, kaikkea saa ja voi tehdä missä ja milloin vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti